Valo tulee Pohjolasta

Pohjan-neito jo vilkuttaa Euroopan kansoille, että huomaisivat oman Pohjan-Neitonsa, joka Kalevalassamme kuvaa henkistä omaatuntoamme eli korkeampaa Minuuttamme, joka koettaa ohjata tätä persoonallisuuttaan elämän eettisten lakien kunnioittamiseen.

Mistä siis on kysymys ?

Suomi on ollut kuin satu rumasta ankanpoikasesta, joka on ollut sisarustensa vähättelemä ja alistama, mutta nyt onkin nousemassa henkisesti suuremmille siiville kuin sisaruksensa Ruotsi ja Venäjä ja tulee yhä enemmän tietoiseksi ylevistä sukujuuristaan.

Monet ennustukset ovat kuvanneet henkisen valon tulevan täältä Suomesta ja ellei Suomi lähde tätä Kalevalaistaa henkistä viisautta ja ikuisia totuuksia jakamaan, niin Eurooppa tulee vajoamaan materialismin suohon.

Jokaisella kansalla on oma tehtävänsä kansojen yhteisössä ja Suomen tehtävä on kansallishaltijamme Väinämöisen mukaan jakaa henkistä tietoa ja olla Euroopan omanatuntona.

Suomi on maailman ainoa maa, jonka kartta on ihmisen muotoinen. Tämä Pohjanneitomme vilkuttaakin Euroopan kansoille, että huomaisivat mistä valoa on odotettavissa. Herätkää kasvamaan Ihmisiksi, isolla ii llä !

Henkinen kasvu on nimenomaan ymmärryksemme heräämistä, jotta meissä korkeampi jumalainen järki pääsisi ohjaksiin.

   

  

Suomen sukujuuret

Aivan kuten ihminen jälleensyntyy, niin kansatkin jälleensyntyvät. Kansan monet yksilöt saattavat kyllä syntyä välillä muiden kansojen pariin oppiakseen tai jakaakseen omaa antiaan. Mutta se mikä heimona ja kansana ilmenee on säilyvää yhtenäisenä.

Oheinen kuva kuvaa Lönnrotin mukaan Suomen heimojen vaellusta idästä, niinkuin muutkin tutkijat ovat historiamme ymmärtäneet tutkittuaan asiaa luonnonmuistista eli Vipusen vatsasta. Tästä enemän historia kirjoituksessa.

Emme ole sattumalta vallinneet kansallislinnuksemme uljasta valkeaa joutsenta: Kalevalan Vaakalintu Valke'inen,

jolla tarkoitetaan Pyhää Henkeä.

Kansallishaltijamme Väinämöinen

Mitä Suomen kansallishaltiaan tulee, on hän entinen ihminen . Hän on kyllä korkealle kehittynyt ihminen, joka mestariksi tultuaan meni enkelijärjestöön.

Hän on vanha ja viisas olento, joka ei ole esim. kaikenlaisille kansallisille tunteille altis, kuten esim.: "Minun kansani pitää tulla mahtavaksi ja rikkaaksi."

Semmoisiakin on, ja he ovat sotaisia, eivät ole siis  ihmisinä mestareita, vaan, kuten vihityt ihmiset, jotka ovat ottaneet pari kolme vihkimystä, mutta eivät ole kuten mestarit. Semmoisia kansallishaltioita on.

Tässä meillä on kansa, jonka kansallishaltiana on olento, joka on viisas, kokenut entinen ihminen, joka tahtoisi, että hänen kansansa seuraisi Kristusta, sillä hän on itse antautunut Kristuksen palvelukseen.

Ja koska hän on vanha, merkillinen olento  Euroopan kansallishaltioiden joukossa, hänellä on tunnustettu sija siinä neuvospöydässä, jossa istuvat Euroopan kansojen haltiat, sillä kaikki tietävät, että hän on korkealle kehittynyt.

Mutta  vastaako hänen kansansa sitä? — Meillä on olento, jota kannattaisi seurata, mutta on toinen kysymys, osaammeko seurata. Silloin, jos me osaamme seurata, silloin Suomenmaa tulee olemaan sangen ihmeellisessä asemassa Euroopassa.

Täällä tulee  olemaan henkinen koulu, ja toisista kansoista tulee ihmisiä tänne oppimaan.

Sillä tavoin voimme sanoa, että Väinämöiselle on uskottu suuri tehtävä Euroopan historiassa. Hän on deevaksi tullessaan rajoittanut itsensä ja oman vapautensa.

Hän ei voi tehdä sitä, mitä itsessään voisi tehdä; hän on ottanut kansansa kohtalon  päälleen; hän antaa kansan kuljettaa itseään samalla, kuin hän itse sitä johtaa.

Pekka Ervast

 

Pekka Ervast, joka oli näkymättömässä maailmassa vihitty kalevalaisiin mysteerioihin, sai tutustua myös Väinämöisen historiaan. Hän kertoo kuinka Väinämöinen jo Atlantiselta ajalta asti on liittynyt Suomen kansan vaiheisiin. Tästä kerron toisaalla sivullani. 

Juhannuksena valo, aurinko voittaa pimeyden vallan. Silloin poltamme tulisia kokkoja. Tulinen kokko Kalevalassa edustaa Pyhää Henkeä eli Jumalaista järkeä.

Pekka Ervastin kokemuksia

Maaliskuussa v. 1916 oli minulla taas poliittinen ja kuten huomaatte, erikoisen hassunkurinen Okkultinen kokemus.

Eräänä aamuna mietiskellessäni lienen lähtenyt ulos ruumiistani, koska samassa olin Venäjän hovissa. Olin suuressa pilarisalissa, seisoin erään pilarin takana ja kurkistin sieltä saliin.

Toisessa päässä oli suuri pöytä täynnä karttoja ja papereita. Keisari Nikolai II istui pöydän ääressä kyljittäin minuun päin. Ympärillään seisoi joukko herroja ja kenraaleja vilkkaassa neuvottelussa keisarin kanssa.

Voidakseni paremmin seurata asiain menoa, tulin esille pilarin takaa. Keisari silloin huomasi minut, nousi heti ja iloisesti hymyillen nyökkäsi minulle viitaten lähestymään.

Tietysti noudatin kutsua ja lähestyin hallitsijaa tervehtien. Kaikki katselivat ihmetellen, mikä minä olin ja mistä olin tullut, mutta keisari otti minua kädestä ja lausui: ”no, tuossa sinut taas näen, pitkä aika on kulunut siitä kun viimeksi tapasimme.

Nyt olen vihdoinkin tilaisuudessa kiittämään sinua kaikista suurista palveluksistasi, mitä olet minulle tehnyt.” Olkoon ohimennen mainittu, että sodan kestäessä olimme muutamia kertoja olleet tekemisissä toistemme kanssa.

Keisari jatkoi: ”sano nyt minulle millä tavalla voin palkita sinua?” Ajattelin itsekseni, etten ollut tehnyt mitään palkintoa ansaitsevaa, mutta samalla tiesin, että tässä ei ollut kysymyksessä minun vähäpätöinen personallisuuteni.

Sanoin sentähden heti keisarille: ”tiedät vallan hyvin, että minulla ei ole kuin yksi toivomus: anna hyvällä itsenäisyys Suomelle.” Keisari vaikeni hetkisen ja lausui sitten:

”sinulla on sanani, sentähden minun täytyy täyttää pyyntösi, saat Suomen vapaaksi, mutta kuitenkin asetan pienen ehdon. En anna Suomea heti vapaaksi, vaan vasta vuoden perästä, mutta en silloinkaan vielä vedä sotajoukkojani pois Suomesta, ellei Suomen kansa vuoden perästä ole osoittanut, että se osaa antaa arvoa sinulle ja kuunnella sinun ääntäsi.

Jos Suomen kansa vuoden perästä tunnustaa  sinut johtajakseen ja valitsee sinut kuninkaakseen tai residentikseen, silloin otan sotajoukkoni ilman muuta  p ois, mutta ellei Suomen kansa ymmärrä omaa etuaan, niin annan joukkoni vielä viipyä Suomessa yhden vuo den.”

Muuta en muistanut keskustelustamme tultuani jälleen tajuihini. Tästä kokemuksestani kerroin heti lähimmilleni ja myöskin toisille, niin että ennustava näky todella nähtiin silloin. — Nimitin sitä hassunkuriseksi, koska nähtävästi sekä keisari Nikolai että minä edustimme ja symbolisoimme korkeampia olentoja, nim. kumpikin maansa kansallishaltiaa.

Se näky oli ennustava, sillä maaliskuussa seuraavana vuonna 1917 oli Venäjän vallankumous, jolloin Suomi tuli itsenäiseksi, mutta Venäjän sotajoukot jäivät vielä tänne.

Noina maaliskuun historiallisina päivinä v. 1917 kärsin sanomattomia sielun tuskia siitä, että olin niin voimaton ja mitätön, ettei ääneni mihinkään kuulunut.

Ensimäisen yön valvoin kokonaan ja vaan kysyin itseltäni, millä tavalla saisin meikäläiset vallassa olijat ja poliitikot ymmärtämään, että jos me suomalaiset osaamme itsetietoisesti ja lujasti esiintyä, niin saamme kaikki venäläiset sotajoukot heti pois ja voimme vaikuttaa suuresti Venäjän vallankumouksen kehitykseen.

Sitä varten olisi kuitenkin  ollut välttämätöntä, että meidän johtomiehemme olisivat uhkuneet rakkautta Venäjän kansaa kohtaan ja osanneet ottaa venäläisiä oikealta kannalta.

En keksinyt mitään keinoa, millä tämän ajatuksen olisin voinut upottaa asianomaisten Suomen miesten mieliin, ja sentähden sain vain seistä siinä omasta mielestäni häpeään peittyneenä.  

Kesällä v. 1917 kirjoitin parasta aikaa erästä kertomusta, kun äkkiä kuului korvaani Väinämöisen ääni, joka sanoi: ”keskeytä, sillä tärkeät ajat ovat tulossa ja sinun täytyy yrittää.” Keskeytin kirjoittamisen kokonaiseksi viikoksi, jolla ajalla elin tuollaisessa Väinämöis-inspiratsionissa ja kirjoitin Teosofisen Seuran jäsenille puheen eli kirjeen, joka oli esitettävä Teosofisen Seuran vuosikokouksessa.

Tuo puhe oli kokonaan Väinämöisen käskyn mukainen ja sisälsi lyhyesti sanoen seuraavaa: on tulossa erittäin vaikea aika Teosofiselle Seuralle ja Suomen kansalle.

Ei ole muuta kuin yksi ainoa mahdollisuus estää ja ehkäistä tämän vaikean ajan tuloa. Se on siinä, että te kaikki teosofit, kaikki Teosofisen Seuran jäsenet, asetutte yhtenä miehenä minun ympärilleni ja lupaatte edes vuoden ajan noudattaa minun määräyksiäni.


Jos annatte  täydellisen vallan minulle ja niin paljon kuin teille on mahdollista, kannatatte minua aineellisesti, on toivoa siitä, että voimme suoriutua oikealla, inhimillisellä ja veljellisellä tavalla tästä vaikeasta meitä uhkaavasta kohtalosta.

(Ymmärrätte, että minulle oli hyvin outoa ja tavallaan hirmuista kirjoittaa tämmöinen ehdotus.) Sitten tuli vuosikokous 1917, ja siinä kokouksessa tuli esille kysymys uuden ylisihteerin valitsemisesta, koska kahtena edellisenä vuotena nimenomaan jo olin pyytänyt vapautusta   T. S. ylisihteeriydestä. Minulla oli mukanani vuosikokouksessa tuo kesällä kirjoittamani kirje, mutta luuletteko, että minulla oli sydäntä sitä lukea? Ei ollut.

Minä todellakin silloin mieluummin petin Väinämöisen luottamuksen. Vuosikokouksessa huomasin näet heti, että oli aivan mahdotonta toivoakaan minkäänlaista yksimielisyyttä.

Jo kesällä 1916 oli Tietäjässä alkanut polemiikki Teosofisen Seuran tehtävästä ja työstä. Siitä lähtien T. S. tietoisesti jakautui kahteen leiriin.

Tuolla ehdotuksella minä tietysti olisin seuran jäsenten mielestä asettunut toisen leirin puolelle ja toinen olisi luonnollisesti minua vastustanut.

Sen sijaan että olisin lukenut Väinämöisen  ehdotuksen Suomen kansalle tai Suomen T. S:lle, rupesin jonkinlaisessa hirtehishuumorissa puhumaan siitä, kuinka järjetöntä ja hullua oli pitää minua T. S:n ylisihteerinä, minua, joka en ollut päästänikään selvä, vaan näen näkyjä, kuulen ääniä ja esiinnyin kaikella tavalla mielenvikaisena olentona.

Vuosikokous ymmärsikin, että oli viisainta valita toinen ylisihteeri, ja niin sain minä vapau tusta. Heti kun meidän vuosikokouksemme oli ollut, tapahtuivat ensimäiset mellakat (”marraskuun mellakat”)

Turussa ja maaseudulla. Tammikuussa alkoi n.s. ”punainen kapina”.

Kun sitten v. 1918 elokuussa pidettiin T. S:n vuosikokous kapinan jälkeen, tahtoivat osanottajat miltei väkipakolla valita minut uudestaan ylisihteeriksi. Sain heidät kuitenkin tunnustamaan Väinö Valvanteen jonkinlaiseksi ylisihteerin sijaiseksi, sillä nyt ajattelin, ettei minusta kuitenkaan tule mitään ellei olla yksimielisiä.

Sentähden tahdoin esittää vielä Väinämöisen ohjelman. Ajattelin, että jos se hyväksytään nyt kun oli paljon kärsitty, niin ehkä voidaan vielä kulkea kohti valoisia päiviä.

Sanoin vuosikokoukselle, että ”ensi vuosikokouksessa 1919 saatte valita minut vaikka elinkautiseksi ylisihteeriksi, kunhan ensin esitän teille ohjelmani”. Ohjelman esitin sitten talven kuluessa vähän lievemmässä muodossa, mutta tietysti seuranjäsenet eivät kaikki sitä ymmärtäneet eivätkä hyväksyneet.

Minä puolestani silloin ymmärsin, että Väinämöisen työ on tehtävä esoteerisella tavalla, ja on edes joitakin kasvatettava käsittämään, millä tavalla meidän kansallishaltiamme tahtoo palvella Kristusta.

Veljenne ja palvelijanne

Pekka Ervast.  


Pekka Ervastilla ei ollut muuta mahdollisuutta voidakseen jatkaa Väinämöisen ispiroimaa tehtävää kuin jättää TS. ja perustaa Ruusu-Risti johon lähes puolet jäsenistä liittyi hänen mukaansa.

Ervast Kalevalasta

Vakaumukseni

siitä, että muinaissuomalaisilla oli okkultista tietoa, on kotoisin toisesta maailmasta.

Tämmöinen väite on abrakadabraa tieteelliselle tutkijalle, sillä hänelle ei paljon selvitä, vaikka lisäänkin, että muinaissuomalaiset tietäjät ovat itse minulle sen todistaneet toisessa maailmassa.

Tämä jää tieteellisesti katsoen paljaaksi olettamukseksi, jos se ollenkaan otetaan huomioon. Se se kuitenkin antaa avaimen minun Kalevatutkimusteni ymmärtämiseen.

Kalevala oli minulle ennen lukittu kirja, jonka kieltä en rahtuakaan käsittänyt. (Olihan äidinkieleni ruotsi.)

Äkkiä se muuttui pyhäksi kirjaksi. Minulle oli selvinnyt, että muinaissuomalaiset olivat olleet osallisia muinaiseuroppalaisista mysterioista, ja kun sen perästä otin Lönnrotin Kalevalan käteeni, näin ja tunsin, että siihen oli kätketty todistuksia vanhasta viisaudesta.

Tieten tai tietämättään Lönnrot oli antanut muodon muutamille suurille mysterio-ajatuksille. „Tietämättään”, lisään nyt, sillä Lönnrot oli mediumi, kansallishaltian valitsema välikappale.

Sentähden sanoin „Kalevalan avaimessa”, että Lönnrotin inspiratsioni osui oikeaan, kun hän sommitteli nuo kolme ihanaa säettä Väinämöisen syntymän yhteyteen.

En puolusta minkäänlaista mielivaltaisuutta, mutta vanhan okkultisen viisauden kannalta oli tieteellisen tunnollisuuden ohella yhtä tärkeätä, että se, joka sai osakseen todistaa maailmalle tuosta vanhasta viisaudesta, runoilijan vaistolla osasi sitoa katkelmia yhteen, niin että edes joitakuita mysteriokuvia säilyisi eheänä.

Jos vain tarkkoja fragmentteja olisi tarjottu, ei Kalevalan henkinen vaikutus olisi lähimaillekaan ollut sama. Kun itse asia ensin on sanottu, on kyllä myöhemmin tilaisuutta korjata virheitä ja oikaista erehdyksiä.

Elias Lönnrotin työ ei ollutkaan lopullinen. Koko tämä suuri ja ihmeellinen tieteellinen tutkimus, joka hänen työnsä johdosta syntyi ja jonka kunniakkain edustaja on Kaarle Krohn, on kerran kantava kauniin hedelmän.

On vielä ilmestyvä runoilijatietäjä, joka mahtavalla intuitsionilla luo uuden, kolmannen Kalevalan, joka uskollisesti perustuu kansan omiin runoihin, mutta samalla epäämättömästi uudessa runollisessa synteesissä paljastaa niiden salaisen viisauden.  

Pekka Ervast

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

Mikko | Vastaa 17.08.2015 15.57

Nöyryys on vääränlaista, jos se aiheuttaa halun sementoida lopulliseksi totuudeksi sadanvuoden takaisia, tuolloin aluillaan olleita ajatuksia.

Mikko 17.08.2015 16.06

Sellainen nöyryys on näköalattomuutta, koska nöyryys ei ole mikään yleisresepti eikä se tee erehdyksistä totta.

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.04 | 23:37

Kiitos Kauno, että jaksat tositietoa levittää !

...
20.03 | 11:34

Mahtavaa Kauno!
Juuri tällaista tarvitaan nykyaikana. Olen kirjoittanut vertailevan tutkielman budhismin ja kristinuskon yhtäläisyyksistä Jos kiinnostaa lähetän

...
22.01 | 02:34

Onko kirjasi ostettavissa ?

...
18.01 | 15:51

Ne eivät olleet ilmeisesti perusteltuja, ja ketä totuudenetsijää hyödyttää lukea kritiikkiä, ilman, että se on perusteltua faktoihin, jotka voidaan todeta.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS