Sinulle Suomalainen

Kaikki pääsevät lopulta ”taivaaseen”.

Jokainen ajatteleva ihminen ymmärtää, että jos yksikään ihmissielu joutuisi lopulliseen kadotukseen, olisi se juuri Jumalan syy ja epäonnistuminen, Hänen, joka jokaisen Ihmishengen alkuaan loi tällaiseksi.  

Kirkollinen puhe armosta joka pelastaa kadotuksesta, kun vain siihen uskomme, osoittaa ettei vielä ymmärretä armokäsitteen ja sen saavuttamisen syvempää merkitystä, ellei osata selittää mitä se ihmiseltäkin edellyttää. Kalevalassamme jo tämä syvempi armokäsitys on löydettävissä.

       Jo yli puolella kansasta on erilainen jumalkäsite kuin kirkon virallinen sanoma antaa ymmärtää. Kansa on jo hylkäämässä Vanhan Testamentin tuomitsevan Jumalan ja sen myötä tuomiokirkon, tuomiokapitulin, tuomiosunnuntain, tuomiorovastit ym. kirkon tuomiolle perustuvat opetukset. 

Olisiko jo kirkonkin aika hylätä ihmisten hallintaan perustuva tuomiokäsite ja siirtyä ja ymmärtää Jeesuksen rakastavan Isäjumalan opetukset syvemmältä kannalta ja opettaa virallisesti kuten se Pakilan pappi, että kaikki pääsevät lopulta  taivaaseen.

Kiirastuliopetustahan ei tarvitse poistaa, sillä tämä puhdistava "tulihan" vapauttaa meidät elinaikanamme ottamista veloista, joita olemme elämänlakeja rikkomalla tehneet ja ilolla maksamme velkamme elämälle niin kuin rahalliset velkammekin täällä eläissämme kun saamme siihen mahdollisuuden, ja saamme vapautua siitä taakasta, joka painolastina estää meitä nousemasta vapauteen ja ylös taivaisiin.

Kalevalamme opettaa meille suomalaisille jo sen saman henkisen tien mitä Jeesuskin vuorisaarnassaan tahtoo meidän kulkevan, saavuttaaksemme Taivasten Valtakunnan jo täällä maanpäällä eläissämme, kuten hän itse sen oli saavuttanut.  Täällä jähmeässä aineen maailmassa kaikesta on helpompi vapautua. 

😀   Kerran luulin olevani oikeassa, mutta erehdyinkö.   😀

  Jotkut sanovat, että tämä kaikki on vain harhaa tämä mainen elämä.

Jos niin on, niin kannattaa siis lopettaa Jumalan ja totuuden etsiminen ja asettua aloilleen hyvään ihanaan fantasiaan.  

  Ja jos kaikki täällä on harhaa, fantasiaa, niin oma maallinen rakastettunikin on vain vertauskuvaa, harhaa siitä omasta korkeammasta, taivaallisesta rakastetustani.    

Olemme kuitenkin saaneet aikaan tänne monta ihanaa lapsenlasta, jotka eivät vielä tiedä, että kaikki onkin vain fantasiaa ja siksi elävätkin täyttä elämää täällä maallisessa paratiisissaan. (har'haa)  

Tämä itämainen harha'käsityshän johtuu vain siitä, että halutaan kuvata asioita "ylhäältä" katsoen. Olemme kuitenkin astuneet alas oppimaan asioita, joita emme "ylhäällä" voi oppia. Olemme myös tuomassa sen "ylhäisen" paratiisin tänne alas ilmennyksen maailmaan asti tajunnassamme.

Älkäämme siis pyrkikö jumaliksi taivaisiin, kuten ennen itämailla, vaan tuokaamme oma Jumalamme tänne fyysiseen tasoon tajuntaamme asti oppimaan ja      tuntemaan täysin itsensä tälläkin tasolla. Se lienee länsimainen tehtävämme tietäjienkin mukaan.

Miksi siis vielä monet suomalaisetkin mieluusti elävät ja toteuttavat vanhoja itämaisia opetuksia, eivätkä halua elää ja toteuttaa länsimaisen ihmisen dharmaa eli elämäntehtävää.

Jeesus toi meille sen tehtävän, joka meillä suomalaisilla on jo pääpiirteissään esitetty Kalevalassamme, kun se vain ymmärretään. Miksi siis mennä merta edemmäksi kalaan?  

Minä olen hullu ja huiputtaja, jos lääkäreihin ja tieteeseen on uskominen.

Pitää ollakkin vähän "Jumalanhullu", jotta oppii ymmärtämään mitä todelliset viisaat ovat opettaneet. Ja tullakseen viisaaksi pitää vaivaisen kaikki itse kokea, jollei viisaita muuten ymmärrä.

Siksi päätin kokeilla, että voiko ihminen elää syömättä mitään!

Voin nyt todeta, oltuani 50 vuorokautta täysin syömättä, että ihminen voi tietyin edellytyksin koko aja paremmin ilman ruokaa, kuin syömällä. Join vain vettä johon oli maun vuoksi lisätty vähän sokeroimatonta rypälemehua. Kävin joka päivä reippaalla 5 km:n sauvakävelyllä, ja tein normaalisti kaikki päivän työt ja askareet.

Päivä päivältä tuli koko ajan energisempi olo ja juoksinkin taas 50 vuoden jälkeen. Motiivi lähteä tälle tielle ei saisi olla itsekäs. Omista motiiveistani en osaa sanoa, vai liekö ollut pistää Buddhaa ja Jeesusta paremmaksi, jotka paastosivat vain 40 päivää, kuten jotkut viisastelivat.

En kuitenkaan suosittele tätä tietä kenellekään, joka ei vakavasti halua pyrkiä samalla oman korkeamman Itsensä ohjaukseen ja tee välttämättömiä sisäisiä harjotuksia, sillä tuskin se pitkälle onnistuu ilman henkistä pyrkimystä.

Kerron tästä kokemuksestani täällä valoravinto esitelmässäni. 

Totuus on yksi. Se on"suvaitsematon"!   Se ei hyväksy edes tosiasioita rinnalleen.                                                 

Jos olemme totuudenetsijöitä ja janoamme totuutta yli kaiken, tulee meidän kypsyttyämme pystyä   luopumaan kaikista dualistisista käsitteistä ja arvoista: suvaitsemisestakin.

Oikea ja väärä ovat vain hyvän-ja pahantiedon puun hedelmiä, eivät elämänpuun. Elämänpuussa on vain yhdenlaisia omenia: tosihyviä, eli totuudesta käsin kypsyneitä.

Suvaitsevaisuus kuuluu alemman ymmärryksemme opettajiin ja ominaisuuksiin eli älyn ja tunnepuolen jotka ovat vielä kehityksen alaisia. 

Suvaitseminen on rakkauden opettelemista, eli tekoa. Lapsemme ovat hyviä kasvattajiamme siinä suhteessa.

Kun ensin suvaitsemme pahankin olemassaolon, niin opimme sitä ymmärtämään. Silloin ymmärryksemme vapauttaa meidät vielä suuremmasta pahasta, nimittäin tuomion hengestä, joka meitä sokaisee näkemästä           kaikessa,"pahassakin",tapahtuvaa tarkoituksenmukaisuutta ja välttämättömyyttä.

Vain sen ja sinun kauttasi suvaitsemattomuuskin poistuu maailmasta. Niin kauan kun vielä näemme ihmisten tekevän vääriä tekoja me helposti tuomitsemme heidät.

Vasta sitten kun ymmärrämme ja hyväksymme ne teot heidän kehitykselleen vielä välttämättömiksi, herää meissä sääli, suvaitsevaisuus ja lempeys heitä kohtaan.

Silloin myös näemme kuinka voimme heitä todellisesti auttaa. Oikea teko tapahtuu välttämättömyydestä eli jumalaisesta tahdosta meissä. Siinä ei ole alempi persoonallinen tunne eikä äly ohjaamassa, vaan jumalainen järki eli viisaus. (Vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee sanoi Jeesus). 

Kun oikeamielinen puhdistunut ajatuksemme ja älymme ottaa puhdistuneen tunteen syleilyynsä : herää jumalainen tahto toimimaan meissä. Silloin teemme tekoja jotka ovat tosihyviä, jumalaisen rakkauden inspiroimia tekoja.   

Eräänä aamuna, makasin sängyssä unen ja heräämisen rajamailla kun alkoi soimaan korvissani laulu:

"Sun kanssasi tanssin mä taivaisihin, lemmen seitsemäs taivas on meidän. Vaik hukkuisi maa kahden jäisimmekin, lemmen seitsemäs taivas on meidän".

Valkoinen olento vei spiraalina valssin pyörteissä tanssittaen minua ylöspäin huimiin korkeuksiin, kunnes tajuntani sammui ja heräsin vuoteessa.

Jonkin aikaa sen jälkeen ruumiini väreili vielä ihanaa tunnetta herättyäni.

Tämä oli tyypillinen korkeampi astraalinen kokemus, jossa kohosin ylemmille astraalisille tasoille eli seitsemännelle lemmen tasolle asti.

Hengen eli rakkauden tasolle kahdeksanteen ja yhdeksänteen tasoon en yltänyt tajunnassani vaan putosin alas. Kalevalassa mehiläinen haki hengen yhdeksännestä taivaasta.  

Tein yhden elämäni suuren vertauskuvallisen matkan ja seikkailun. Läksin kolmen toverini kanssa 16.5.2011   75 vuotispäivääni juhlistamaan jännittävään tuntemattomaan seikkailuun.

Tulin matkalta monin tavoin terveempänä, onnellisempana ja rikkaampana uusista kokemuksista.

Tästä matkasta on myös kuvagalleriassa paljon kuvia ja filmiä. 

Kävelkää henkenne edestä, älkääkä langetko, meitä neuvottiin, sillä moni on menettänyt henkensä ja useat sielunsa Santiagon tiellä.

Minä jouduinkin ainakin vielä henkeni edestä kulkemaan, sillä tällä tasolla henkemmehän kyllä haluaisi olla itsetietoisena jo matkassamme ja ohjaamassa kulkuamme.

Oma henkeni ainakin joutui vielä katselemaan kuin ylhäältä tätä kivistä korpivaellustani ja kompasteluani tällä Compostelan tiellä, mutta sieluni eli ja osittain jäi tälle symboliselle tielle, mutta konkreettisesti jatkan vieläkin keskimäärin 10 km:n päiväkävelyjä.

Nämä luvut jotka tämän esityksen nimenä ja matkassamme ilmenivät   33 ja 777 symboloivat hyvin tätä jumalaisen ristimme tietä, jota nämä luvut yhdeltä osin kuvaavat.     Niillähän on hyvin monenlaisia symbolisia henkisiä merkityksiä.

Saatte nyt pienen ripauksen 33:n päivän kokemuksista, sikäli kun niistä sanallisesti pystyy mitään todellista välittämään. 

Meitähän läksi lopulta 4 ruusuristiläistä tälle matkalle, vaikka alunperin olikin kymmenkunta kiinnostunutta. Mutta Ihminen päättää Jumala säätää. Olimme siis Jumalan mielestä joutilaampia lähtemään.

Miksi sitten itse lähdin tälle matkalle? Oliko syy karmallinen vai dharmallinen vai vain oman mielen halu kokemuksiin?

Karma työntää, dharma kutsuu, mieli halajaa. Tiiä tästä sitten.

Monet ajattelevat, että 75 vuotiaan ei pitäisi lähteä enää näin vaativalle matkalle, mutta minusta, joka olen aina ollut hullun rohkea, vaikka sydämen neljästä aortasta kolme on tukossa, tämä matka oli riittävän arvokas juhlistamaan tätä syntymäpäivääni.

Jos kohtalossani olisikin ollut päättää maallinen vaellukseni täällä, niin olisihan se hienosti päättynyt pyhiinvaelluksella.

Ehkä kuitenkin olin huono isäntä kun näin piiskasin hevostani. Mutta en matkan jälkeen yhtään katunut, että läksin, vaan mieli palaa uudestaan lähtemään kun siihen vain on tilaisuus taas. Sillä paranihan kunto, mieli ja   henkikin taas kulkee paremmin omassa kehossaan sillä niin monella tavoin vaikutti tämä matka antoisasti.

Vaikka itse en lähtenytkään tietoisesti pyhiinvaellukselle , niin kyllä se määrätyssä mielessä tuli sitä olemaan. Onhan koko tämä elämämmekin Minuutemme luoma pyhiinvaellus. Me vain emme aina tule sitä pyhittäneeksi.

Olemmehan kuitenkin sitä taivasten valtakuntaa tänne maalliseen elämäämme joka päivä rakentamassa, vaikka emme tule sitä aina ajatelleeksi.

Meiltä oli kuitenkin lähtiessämme jokapäiväinen arkiaherrus   jäänyt   pois kuvioista ja joka päivä siten kuin pyhäpäivä   ja vielä jännittävä seikkailurikas pyhäpäivä.   Onhan askel tuntemattomaan aina   kiehtovaa ja kun mieltä ei mikään paina on olo huoletontakin kuin taivaan linnulla.

Matkan voi ottaa oman elämän vertauskuvallisena tienä, sillä tämäkin matka kulkee monenlaisten fyysisesti raskaidenkin kokemusten kautta ja päättyy lopulta apostoli Jaakopin hautaan.

  En tosin ole   Jaakopin veroinen kulkija, mutta vielähän tässä on aikaa parannella kulkuaan. Onhan suuri esikuvamme Fransiskus Assisilainenkin tämän matkan kulkenut ja sadat tuhannet pyhiinvaeltajat jättäneet ajatuksensa ja tuntemuksensa tälle tielle ennen meitä.

  Matkalla osasi kuitenkin nyt paremmin elää tässä hetkessä paitsi pitkillä tasaisilla yksitoikkoisilla suorilla missä ei ollut muuta nähtävää kuin omat ajatukset.

Mieli kuitenkin lentää aivan muualla silloin kuin niissä askelissa maan matosena ja silloin olokin tuntuu keveältä kuin sillä haikaralla joka pellon yllä liiteli ja hups muutama kilometri meni taas aivan huomaamatta.

Matkalla kohtaa hyvin monen maalaisia kulkijoita. Olemmekin kuin yhtä perhettä kansallisuudesta riippumatta. Suurin osa kulkijoista on keski-ikäisiä tai nuorempia. Harvoin näki meikäläisen ikäistä.

Kaikki me kuljemme kuitenkin samallla tiellä kuka reippaammin kuka vähän linkuttaen, mutta meillä on monet yhteiset kokemukset ja elämykset. Tervehdimme ja hymyilemme ohi kulkiessamme tuttavallisesti ja kohtaamme yleensä paljon samoja ihmisiä majapaikoissa. Täällä ei ole ylempiä tai alempia, vaan kaikki vertaisia ihmisinä.

Meille ruusuristiläisinä oli selvää, että matkassamme olivat myös enkelit. Vetosimmekin matkan aikana enkeleihin jotka hallitsevat pilviä, että siirtävät niitä hiukan muualle ja näin tapahtuikin.

  Näimme monasti edessämme synkkiä pilviä, mutta kun tulimme kohdalle niin aurinko paistoi jälleen ja lähes koko matkan täydellä terällään ja vasta viimeisenä päivänä kuin loppukasteena saimme hienon tihkusateen, emmekä näin turhaan olleet kantaneet sadeviittaa matkassa.

Anokaa, niin teille annetaan oli taas todettu paikkansapitäväksi, vaikka joku sanoikin, että se johtui siitä, että aurinko paistoi kun meillä oli yksi sunnuntailapsi matkassa.

Jotkut jäljessätulleet kertoivat ylittäneensä Pyreneitten vuoristonkin sateessa, vaikka oli varotettu huonossa säässä lähtemästä ylitykseen, vaan mennä solan kautta helpompaa reittiä. Meillä oli kuitenkin loistavat ilmat ja Pyreneitten ylitys oli niitä kauneimpia   ja vaikuttavimpia elämyksiä matkalla.

Eräs ystävä sanoi, että kerro sitten ruusuristiläisenä syvällisesti kokemuksistasi. Syvällisesti ja syvällisesti ! Miten voi kertoa syvällisesti   kokemuksiaan, sillä eihän toisille voi välittää sisäisiä tuntemuksiaan. Kyllä jokaisen täytyy itse kulkea ja kokea tietääkseen mistä on kysymys.

Sanoin kerrottuna saa tästä matkasta kuin irvikuvan, kuten minun ulkoisesta persoonastakin Minuuteeni verrattuna. Mutta vaikka sanat ovat huono informaatioväline, niin tuon kuvia ja filmejä jotka voivat jotain pientä tästä matkasta kuitenkin paremmin   välittää.

Tämä pyhiinvaellusreitti, joka lähtee Ranskasta pienestä kylästä ja kulkee aluksi Pyreneitten yli Espanjan puolelle on Uneskon maailmanperintö kohde ja on merkittävin kristillinen pyhiinvaellusreitti keskiajalta saakka ja sen kulkemalla ennen saattoivat rikolliset sovittaa tekonsa ja muut syntiset saivat syntinsä anteeksi.

Mehän tietysti uskotaan, että näin meidänkin synnit tuli helposti sovitettua.

Matkan pituudeksi eri tahoilla on merkitty 750-800 km. Mutta pyhänä tienä sen pituus luonnollisesti on siinä puolessa välissä eli 777 km.

Itse kun en ole uskovainen kirkollisessa mielessä, niin vaikka reitti kulki kylän kirkolta toiselle, niin kaikissahan niistä ei tullut käytyä, sillä   niin saman tuntuisia ne olivat paitsi yksi, jossa aisti syvän henkisyyden läsnäolon. Sen kylän asukkaat   olivat varmaan tosikristittyjä.

Katolilaisuus näkyi yleensä hyvin prameina koristuksina kirkoissa, pyhimysten kuvina ja patsaina, mutta monasti hyvin kauniinakin yksityiskohtina.

Mutta mennäänpä kuvien ja filmien pariin niin saadaan parempi kuva tästä matkasta. Saaran kanssa me kuvattiin yhteensä satoja kuvia, ja itse kuvasin monta tuntia filmiä.

Kuvagalleriassani vain pieni ripaus niiistä

yli 40 vuotta sitten liityin Suomen Ruusu-Risti järjestöön, jonka perusti Pekka Ervast, aikamme huomattavin tietäjä Suomessa, vuonna 1920. Päivääkään en ole katunut silloista päätöstäni, vaikka vasta nyt vanhemmiten olen oppinut syvällisemmin ymmärtämään päätökseni merkittävyyttä.

Nykyään nuoret eivät halua sitoutua. Johtuuko se siitä, etteivät he vielä ymmärrä omaa etuaankaan. Sillä yksin tietä kulkien on matka hidasta ja pitkää.

Kymmenen kanssa yhdessä opiskellen kehittyy kymmenen kertaa nopeammin kuin yksin sanoi jo Helena Petrovna Blavatsky aikoinaan ja monet muut viisauden opettajat.

Kirjoista saa kyllä tietoa, mutta tarvitsemme muita saman henkisiä ihmisiä kiinteästi tullaksemme viisaiksi ja oppisimme rakastamaan, sillä yksin emme opi kuin itsekkäiksi, ellemme ole jo vanha kehittynyt sielu menneistä elämistä. 

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä kuin helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.

Toisten ihmisten kautta tulee rakkaus elämäämme.

Vastaan kysymyksiin Ruusu-Ristin sivuilla:

http://www.ruusuristi.net/blog/

Myös vieraskirjaani voit laittaa kysymyksen.

Vastaan myös sähköpostissani: kauno.mannonen@kolumbus.fi

Kauno-Mannonen.fi

On tärkeää, että lapsen lapsilla on ukki ja mummi, joiden kanssa voi keskustella asioista, joita ei vanhempien kanssa tule puhuttua.

Ukin ja mummin  elämänkokemukset ovat myös jo sen verran rikkaammat kuin monasti vanhempien, että niistä oppii sellaista, mitä ei ehkä muualta saa. 

Itselläni on ollut hyvä oppilas 14 vuotias pojan tytär jolle olen voinut kertoa elämän syviä tosiasioita niin , että hän on niitä melellään kuunnellut. 

Näitä opetuksiahan ei koulussa eikä kotona ole puhuttu, joten on yhdessä ihmetelty että miksi!

Itselleni se, mitä aikoinaan koulussa opin on jäänyt toisarvoiseksi siihen tietoon verrattuna mitä ihmiskunnan suuret henkiset opettajat ovat opettaneet.

Ne ovat olleet omien elämänkokemustenikin mukaan päteviä elämän eettisten tosiasioiden tärkeitä opetuksia, joita ihmiseksi kasvamisessa jokaisen ihmisen tulisi tietää.

Niitä olen näillä sivuillanikin koittanut myös esille tuoda. Paljon on kuitenkin vielä jäänyt kertomatta.