Esitelmä kauneudesta

     On sanonta, että kauneus on katsojan silmässä. Tämähän on kuvainnollinen sanonta siitä, että jokainen ihminen katselee maailmaa hieman eri tavoin. Silmä on kuitenkin vain kuin koje, joka välittää meidän tajunnallemme kuvan maailmasta, jota tajunta sitten analysoi.

Jokaisen ihmisen persoonallinen tajunta on erilainen, siksi me myös koemme ympäröivän maailmammekin eri tavoin. Kauneuskaan ei siten konkreettisesti ole silmässä, vaan tajunnassa. 

     Voidaan siten myös sanoa, että ihminen näkee vain sitä, mitä hän tajuaa. Niin kuin se entinen mummo, joka näki lentokoneen ensimmäistä kertaa ja sanoi: ”Ei tommost ookkaa”.

Jos kuljemme syventyneenä täysin ajatuksiimme vaipuneena, emme juurikaan tiedosta sitä mitä silmämme näkevät. Tämänhän me jokainen olemme kokeneet.

     Toisaalta taas, jos tajuntamme on keskittyneenä siihen mitä katsomme, huomaamme, että näemme yllättävän paljon enemmän asioita katsottavasta kohteesta, kuin että jos tajunta ei olisi siihen keskittyneenä.

Keskittyminen on siten uuttaluovan näkemisen ensimmäinen edellytys. 

     T ajunnan ja ymmärryksen kehittymisellä on siten suuri merkitys sille, mitä näemme. Toinen saattaa nähdä maailmassa paljon pahaa ja rumaa, ja ihannoida unelmiensa paratiisia.

Toinen taas näkee sen paratiisin jo täällä maan päällä, eikä niinkään enää halua  katsella sitä ikävää puolta elämässä, sillä hän ymmärtää sen olevan vain väliaikaista koulun käyntiä.

     Koska persoonallinen tajuntamme voi olla hetkellisesti suorassa yhteydessä ylitajuntaamme, voimme saada sieltä uusia luovia impulsseja, jotka avaavat silmämme näkemään asioita, joita emme ennen ole huomanneet.

Sanotaanhan, että Jeesuskin avasi opetuslastensa silmät ymmärtämään kirjoituksia.

     Oma kokemukseni on ollut, että mitä enemmän olen oppinut maailmaa ymmärtämään, sitä mielenkiintoisempi ja kauniimpi paikka siitä on muodostunut.

     Tästä seuraa luonnollisesti se, että jos näen jossakin pahaa, osoittaa se, että en vielä sitä ymmärrä. Pahan ja ruman pahana pitäminen on siis vielä ymmärtämättömyyttä minussa, ja minulle tuodaan niin kauan sitä nähtäväksi, kunnes opin näkemään sen takana opettavaisen hyvän ja kauniin tarkoitusperän.

      Ei se kuitenkaan tarkoita, etten enää sitä epätäydellistä näkisi, mitä sanotaan pahaksi, vaan tajunta alkaa heti etsiä sen tarkoitusta, löytääkseen miksi ja mitä siinä tapahtuu ja   mitä sen takaa löytyy.

     Jotkut sanovat, että pieni on kaunista. Jotkut pitävät taas suuresta. Tässäkin asiassa varmaan totuus löytyy kaurapuurosta eli kultaiselta keskitieltä, josta ei voida sanoa onko se pientä vai suurta. 

     Suuren ja pienen, kuin myös älyn ja tunteen kohdatessa toisensa syntyy sopusointu ja harmonia, niin kuin kaurapuurostakin vatsalle. Silloin aukeaa mahdollisuus horisontaalisesta vertikaaliseen näköalaan, eli vaakasuorasta pystysuoraan, aineesta henkeen.

     Tajunta, jonka toiminnasta aina on kyse, pääsee älyn ja tunteen sopusoinnun kautta nousemaan ylemmälle tasolle. Eli tämän tason kauneuden ja sopusoinnun näkeminen nostaa tajuntaa kohti eetteritason värähdyksiä, jolloin se vastaavuuslain nojalla tuo sopusointua myös sen tason värähdyksiin.

     Eetteriruumis on meidän voimaruumiimme, jonka tukkeumat ja epäharmoniat puhkeavat monasti sairauksina fyysisessä ruumiissa. Siksi kauneuselämyksillä on tervehdyttävä vaikutus niin sielumme kuin ruumiimmekin terveyteen.

     Aivan kuin oikea tasapainoinen ravinto tukee ruumiillista terveyttämme, niin kauneuden sopusointuiset värähdykset rakentavat ja tasapainottavat eetterikehoamme, josta olemme elämä elämältä takomassa Sampoamme, kirkastus- eli ylösnousemusruumistamme.  

     Jos ihmisille menee sanomaan, että älkää kiinnittäkö niin paljon huomiota pahaan kuin hyvään, niin he vastaavat: etteivät he voi pistää päätään pensaaseen, ja olla välinpi tämättömiä pahan ilmennykselle, vaan paha pitää saada pois maailmasta.

     Hyväänhän ne ihmiset sillä pyrkivät, ja siksi ei heitä voi siitä moittia, sillä he tekevät niin kuin oikeaksi näkevät vaikka eivät vielä ymmärrä mikä suuren elämän kannalta olisi oikeaa. Mutta ihmiskunnan kehitystasoa voimme kyllä moittia, kun hyvät uutiset eivät ole yhtä suosittuja kuin pahat, vaan paha yhä lumoaa ihmisiä.

     Todellisuudessa nämä hyvät ihmiset pistävät vielä päänsä pensaaseen ja ylläpitävät pimeässä viihtyvällä tajunnallaan pahaa maailmassa.

      Pahan näkeminen ja katsominen jopa viehättää ihmisiä, sillä he haluavat nähdä josko ja kun se paha saa palkkansa.

     Oikeuden vaatimus hallitsee vielä meitä ja sen myötä tuomion henki. Me viihdymme tässä pensaan pimennossa mieluimmin, kuin etsisimme kaikessa hyvän ja kauniin todellisuutta.

     Me emme vielä näe ja usko, että kaikki se mikä on, on tosihyvää ja kaunista, ja aina tarkoituksenmukaista. Me näemme toistaiseksi yleensä vain todellisuuden luomia muotoja ja pidämme niitä hyvinä tai huonoina tajuntamme mukaan. Siksi vielä pahakin täyttymyksessään muuttuu hyväksi ja päinvastoin hyvä pahaksi tai sitten jo olemattomuudeksi.

     Paha ja ruma ovat vain meidän aivokummituksiamme, jotka poistuvat kun näemme todellisuuden, joka on aina tosihyvää ja kaunista.

     Todellinen paha ei siis ole maailmassa, vaan meidän korviemme välissä, jossa se voidaan vain poistaa.

      Ovatko siis sodat ja murhat vain meidän aivokummituksia, joku mielessään kysyy.   Kyllä, nehän niitä hirvittävimpiä ihmiskunnan ajatusten luomia hirviöitä ovatkin. Eihän niitä enää olisi, jos ihmiset ymmärtäisivät ja ottaisivat vastuun jo niiden luomista seuraamuksista ja kärsimyksistä.

     Kyllä ne ihmisten luomia todellisuuksia ovat, sillä emme vielä parempaan kykene tajuntamme kehittymättömyydestä johtuen.   Tietämättömyys onkin suurin paha, joka aiheuttaa suurimmat kärsimykset ihmiskunnassa.

     Paha on kuitenkin niin kauan olemassa meidän tajunnassamme, jotta ymmärryksemme suunta saadaan muuttumaan. Nythän jo Eurooppa alkaa sotien suhteen osoittaa kypsyyden merkkejä.

     Hyvinä vanhempina jokainen haluaa suojella lapsiaan ja lapsenlapsiaan kaikelta pahalta kärsimykseltä, kuitenkaan onnistumatta siinä. Elämä kasvattaa ja koittaa herättää niin vanhempia kuin lapsiakin tämän kautta ymmärtämään kärsimyksen merkitystä ja samalla opettaa oikeamielisyyttä. Siinä kasvetaan vastuuseen ja toisesta huolehtimiseen ja se on aina myös kaunista.

     Epäitsekkäästä teosta me sanommekin: että olipas kauniisti tehty. Kun me kasvamme oikeamieliseksi, niin tekommekin alkavat sen myötä kaunistumaan. Me helposti liikutummekin kun näemme kauniin teon.

     Useilla ihmisillä on ollut hetkiä, jolloin ovat saaneet kuin väläyksenä nähdä ja kokea myös taivaista kauneutta, jolloin taivaallinen kaste on valunut silmistä. Kaste joka poistaa pikkuhiljaa kyynelkanavista sen malkan eli tukin joka tukkii näkökykyämme eli tajunnallista ymmärrystämme.

     Kukat osoittavat luomakuntien muodoista ehkä selvimmin meidän yhteisen kauneudentajumme sen hierarkian kanssa, joka fyysistä luontoamme muovaa. Kukat vaikuttavat suoraan tunnepuolemme värähtelyihin ja auttavat hetkellisesti mielemme kirkastumiseen.

      Mutta kun ymmärryksemme kasvaa ja näkökykymme terävöityy, emme jää ihailemaan vain ulkoista muotoa, vaan etsimme kukankin kauneuden takaa sen syntysanoja.

      Miksi ne näyttävät niin kauniilta, miksi ne tuoksuvat hyvältä, miksi ne vaikuttavat tunteisiimme, miksi emme voi niitä tallata ja pahoinpidellä, mitä ne vastaavat minun sie lussani, mitä annan itsestäni, kun annan kukkia sydämestäni toiselle, mitä kukat meille viestittävät, mikä niiden tarkoitus meidän elämässämme on jne. 

     Näiden asioiden ajattelu jo vie tajuntamme lähemmäksi kukan syntysanoja, joita niiden luojat ovat mahdollisesti ajatelleet. Tällöin totuudenetsijöinä meille avautuu mahdollisuus yhä enemmän päästä sen tosikauniin yhteyteen, josta kukan kauneus on lähtöisin.

     Aivan kuin luonnontieteilijä, joka kukkaa tutkimalla alkaa nähdä siinä yhä suurempia ihmeellisyyksiä, niin totuudenetsijäkin kukan syntysanoja eli ideamaailmaa lähestymällä älyn ja tunteen, eli niin kuin nykyään sanotaan tunneälyn avulla, voi kokea ja nähdä ihmeen ihanaan maailmaan, josta ulkoinen kukka on vain vertauskuvaa.

     Kauniin ruusunkin alla on kuitenkin aina pistävä piikki, joka muistuttaa meille tämän dualistisen maailman kauneuden ja hyvyyden olevan vain pahan ja ruman toinen puoli.

     Eli meidän on kuitenkin aina muistettava päivätajunnassamme, kuinka valkea kynnyksenvartijamme on monesti vaarallisempi ja petollisempi kuin se musta.

     Siksi emme saa kaiken hyvältä tuntuvan antaa sokaista meitä, emmekä jää siksi enää kuuntelemaan näiden seireenien lauluja, vaan paneudumme aina etsimään sitä tosihyvää, joka löytyy pahan ja hyvän takaa, ja joka on yhtä totuuden kanssa. Näin löydämme vain myös todellisen kauneuden ja hyvyyden.

     Hyvät ihmiset tarkoittamattaan tekevät vielä eniten pahaa maailmassa, ja hyvään kauniiseen pyrkiminen näyttää siksi olevankin arveluttavaa.

     Ne ihmiset ovat kuitenkin tämän maailman hyvän ja kauniin sokaisemia, eivätkä hyvää ja pahaa vielä tunne. Viisaat kehottavatkin ensin meitä tiedostamaan mihin persoonallisen hyvän ja onnen tavoittelu saattaa meidät johtaa.

     Itsekkyys on elämässä se porkkana, joka maistuu hyvältä ja pitää meidät liikkeessä, mutta pikkuhiljaa sitä mutustellessa sen tarkoitus meille selviää. Kaikki maallinen hyvä lopulta alkaa väljähtyä, ellemme pääse ymmärtämään sen sisäistä merkitystä.

     Elämä nimittäin ei tyydy vähempään kuin, että meidän loppujen lopuksi pitää luopua kaikesta hyvästäkin, joka pitää tajuntaamme kiinni tässä maailmassa.

     Väinämöinenkin päästi Joukahaisen suosta vasta, kun tämä luopui kaikesta maallisesta kuin myös kauneimmasta ja parhaimmasta puolesta itsessään eli lupasi Aino sisarensa Väinämöiselle.

     Eli elämä on paradoksaalista: se ensin porkkanan ja kepin kanssa pitää tämän aasin liikkeessä ja juoksemassa hyvän perässä, kunnes tajuamme miksi juoksemme.

     Meidän pitää siis elämässä ensin pyrkiä etsimään persoonallista hyvyyden ja kau neuden maailmaa ja lopuksi pystyä siitä luopumaan, ettemme jäisi persoonallisuutemme vangeiksi.

     Tämän jälkeen vasta voimme tie’toisen eli tien toisen, todellisen hyvän ja oikean valita.

      Ja se valinta tapahtuu vielä tässä dualismin tasolla, jossa olemme hyvää ja pahaa, rumaa ja kaunista oppimassa eli syömässä hyvän- ja pahantiedon puusta.

     Päästötodistuksen saamme tästä vasta, kun olemme tosihyvän kaunokaisemme Pohjan Neitomme eli taivaallisen ylkämme kohdannet ja vihkiytyneet Hänen kanssaan kauneuden maailmaa rakentamaan koko ihmiskunnalle. Silloin ravintonamme ovat elämän puun hedelmät.

                                                         _______  

          Menemme sitten näkemisen toiseen suureen vaikuttajaan: nimittäin kiinnostukseen.

On hauska katsoa, kuinka lapsi katselee kiinnostuneesti kaikkia pieniäkin kohteita, joita aikuinen ei enää edes huomaa.

     Tämän lapsenomaisen näkemisen me aikuiset olemme jo paljolti kadottaneet. Johtuneeko siitä, että olemme mielestämme jo kaiken mielenkiintoisen nähneet. Näin me ehkä saatamme kuvitella lasta katsellessamme.

     Kuitenkaan emme avoimin silmin huomaa kuin pienen murto-osan siitä, mitä voisimme kaikessa nähdä.

     Aikoinaan, kun kuljin pari viikkoa kameran kanssa ja kuvasin kauniita pilvimuodostelmia erästä mainosvihkosta varten, niin hämmästyin, kuinka kauniina taivas avautuikaan. En ollut ollenkaan nähnyt taivasta sellaisena.

     Vaati kuitenkin pitemmän kiinnostuneen keskittymisen, jotta taivas paljasti kauniimman olemuksensa katsojalle. Näin on kaiken näkemisen suhteen.

     Luonnontieteilijä, joka on vuosia opiskellut luonnon salaisuuksia, näkee luonnossa kävellessään huomattavasti paljon enemmän ihmeellisyyksiä kuin me tietämättömät.

      Mitä enemmän olemme mistäkin kiinnostuneita, sitä enemmän myös se paljastaa meille sisäisyyttään. Me yleensä näemme vielä vain elämän pintavaahtoja.

     Tiedekin tutkii vielä syvällisesti näitä elämän synnyttämiä vaahtoja pääsemättä materialistisena näkemään sen syntyprosesseja.

     Ihminenkin kokonaisuutena on huomattavasti enemmän kuin hänen ulkomuodostaan voi päätellä. Tästä löytyy kiinnostava ominaisuus meidän näkökyvystämme.

       Tästä pieni esimerkki siitä: Katselin erästä keskustelufoorumia netissä, jossa keskusteltiin kauneudesta.

Tässä erään naisen kertoma:           ”Tutustuin kerran erääseen mieheen ja hän pyysi minua treffeille. Mies ei ollut mitenkään kummoisen näköinen minun mielestäni, mutta päätin suostua. Aloimme sitten tapailla ja uskomatonta, mutta tämä mies muuttui silmissäni komeaksi.

En tiedä johtuuko se siitä, että "vikoja" ei enää huomaa tai niihin ei kiinnitä huomiota samalla tavalla, kun se paljon puhuttu sisäinen kauneus tulee ilmi.

    Esittelin tämän miehen myöhemmin ystävälleni ja kommenttia miehen ulkonäöstä pyytäessäni ystäväni totesi, että "eihän se mikään prinssi ole..."

En voinut käsittää, ettei hän pitänyt miestä komeana. Saatan olla pinnallinen, mutta en voisi seurustella ihmisen kanssa, joka ei miellytä silmääni, vaikka muuten miellyttäisikin”.

         Tämän suuntainen lienee meillä jokaisella kokemuksena ystävien, oman puolison, lasten ja etenkin lastenlasten ja kaiken muunkin näkemämme suhteen. Tajuntamme pyrkii luomaan kaikesta, jota katselemme pitempään aina kauniimpaa. Miksi?

       Kaikella ilmenneellä on syntysanansa aina ylemmillä tasoilla kuin millä ne ilmenevät. Siksi näkemämme voi herättää meidän tunne- ja menttaalipuolemme kokemaan ja näkemään pintaa syvemmin, jopa aina syntysanoihin saakka.

     Kaiken ilmenneen takana on aina tajunta, kuten aineenkin atomin takana on voima ja voiman takana tajunta, joka sitä voimaa ohjaa. Siksi näennäisesti kuolleelta tuntuva ny kyinen muovimaailmakin on elävää todellisuutta.

Ihminen, joka on täällä fyysisellä tasolla luomassa ja opettelemassa siten todelliseksi luojaksi isolla ällällä, pyrkii myös aina luomuksissaan matkimaan ulkoista luontoa ja sen kauneutta.

     Vuosi vuodelta sitä keväisin jaksaa ihmetellä kuinka krookukset tunkeutuvat ruskean kuolleen lehtimassan alta avatakseen kirkkaan kirkuvat värikkäät kukkasensa aurinkoon.

     Jo nyt me voimme luonnossa nähdä todellisia vertauskuvallisia näkymiä, jotka saavat meidät oivaltamaan ja kokemaan oi’valtavia elämyksiä.

      Taiteilijat ovat kautta aikain herätelleet näkökykyämme katselemaan maailman kauneutta syvemmin kuin mitä me yleensä siitä näemme.

     Voisin näyttää tässä esimerkkejä suurten kuvataiteilijoiden töistä, ja selittää, mitä itse niissä näen, mutta se olisi vain minun näkemykseni ja joku toinen kiinnittäisi huomion aivan muuhun.

Musiikki, joka jossain muodossa ja tasossa koskettaa meitä jokaista ihmistä, on yksi voi makkaampia tunneluontomme ja mielikuvituksemme kasvattajia.

     Omakohtaisena kokemuksena voin kertoa, kun kerran kuulin Sibeliuksen Romanssin soitettavan viululla, niin selkäranka alkoi kummallisesti väräjämään ja tajuntani aivan kuin   irtosi ruumiista ja olin ihmeellisessä haltiotilassa.

     Näin taide vie meidät kokemaan ja näkemään asioita, joita emme ehkä muuten näkisi ja kokisi sekä kasvattaa meidän mielikuvitustamme, joka on kolmas syvemmän näkemisen väline ja ehto meissä.

     Kamera, joka vastaa silmäämme, on myös hyvä apuväline huomion ja mielikuvituksen kehittäjänä. Itse olen jo yli 50 vuotta käyttänyt kameraa aika säännöllisesti ja todennut miten sitä tulee huomioitua ympäristöään paljon intensiivisemmin, kun kamera on mukana.

     Ostin lapsenlapsillenikin digikamerat, jotta heissä tämä huomiokyky kasvaisi jo pienestä pitäen, ja oppisivat näkemään koiran raadossakin ne kauniit hampaat.

     Nuori ihminen paljolti vielä katselee tätä elämän ulkoista ilmennystä eikä huomaa sitä, mitä vanhemmiten ihminen oppii kaiken takana olevaa näkemään.

     Sanonta: tulet siksi, mitä eniten ajattelet, pitää sisällään sen tosiasian, että ihminen luo ajatuksillaan oman maailmansa, niin ulkoisen kuin sisäisenkin.

     Jatkuvat positiiviset kauniit ajatukset saavat ulkoisen maailmammekin näyttämään hyvältä ja kauniilta. Ja koska ajatukset ovat myös toimintamme syntysanoja, luomme kauniilla ajatuksilla myös kauneutta ympäristöömme.

     Siksi suurten opettajien ensimmäinen ohje puhdistuksen tiellä on puhdistaa ajatusmaailma pois kaikesta rumasta törystä, mitä sinne on kerääntynyt. Sen kautta myös tunnemaailmamme alkaa pikkuhiljaa puhdistua.

Näiden opettajien opetukset perustuvat selvään psykologiseen tosiasiaan, sillä tämän jälkeen ihminen alkaa nähdä asioita, joita ei ennen ollut havainnutkaan.

     Jeesuksen Vuorisaarnan puhdistuksen tien neljäs elämänohje olla vastustamatta sitä, minkä vielä pahana näemme, johtaa ymmärryksemme avautumiseen tosihyvän ja kauniin näkemiseen, dualismin tuolle puolen.

     Maailma muuttuu jopa ihmeelliseksi uuden näkemisen myötä.

Ihmiset yleensä vain kuvittelevat, että näiden opetusten tarkoituksena on jokin epämääräinen uskonnollinen tarkoitus.

     Emme ole vain huomanneet, että taivasten valtakunta tulee meidän kauttamme luoda tänne fyysiseen maailmaan asti, eikä odotella kuolemanjälkeistä taivastilaa. Taivasten valtakuntahan jää meiltä saavuttamatta, ellemme ole sitä jo eläessämme saavuttaneet.

Taivaisia tai’vaivaisia tiloja saamme kyllä kuoleman jälkeen kokea.

     Ulkoisesti maailma on jo paratiisillinen, kun vain avaamme silmämme ja sydämemme näkemään sen. Ja siksi Jeesuksen vuorisaarnan opetukset ovat selvä psykologinen opetus siitä, miten se tulee meille jo täällä eläessä näkyväksi ja koettavaksi.

     Ihminen, joka on tajuntansa näkökyvyn herättänyt, voi jo elää lähes paratiisillisessa maailmassa.

     Vaikka ympärillä vielä tapahtuu rumia kauheita asioita, näkee hänen ymmärryksensä niiden tarkoituksenmukaisuuden, ja toteaa miten tämän synkän terävän varjon on kirkas valo luonut.

      Hän ymmärtää, kuinka kovan työn takana tämä paratiisin luominen vielä on tälle tasolle, sillä yksilöiden itsekkään tajunnan muuntaminen epäitsekkääksi on äärettömän hidas ja tuskallinen prosessi.

Jeesuksen sanat:”Kaitse minun karjoani, ruoki minun lampaitani”, tarkoittavat myös sitä, että meidän tulee pystyä paimentamaan ajatuksiamme näitä mielemme lampaita Minuutemme ohjaukseen ja ruokkimaan niitä totuudellisia ajatuksia, joita kasvattamalla maailmamme muuttuu tosihyväksi.

     Ja kun saamme sen malkan pois silmästämme, näemme kuinka elämäämme ohjaavat

todelliset hyvät voimat, emmekä ole tuuliajolla, sattumien varassa kuten tiede vieläkin opettaa.

     Ihmiset jo pyrkivät yleisesti kauneuteen, hyvyyteen ja puhtauteen, vaikka se olisikin vielä paljolti itsekästä oman hyvän tavoittelua, niin se johtaa aikanaan epäitsekkääseen oikeamieliseen suuntaan.  

     Ja hyvä suunta vuosien mittaan on ainakin täällä Suomessa ihmisillä yleensä lisääntynyt ymmärryksen kasvamisen myötä, ja alamme yhä selvemmin ilmentämään sitä klopaalista tehtäväämme, jonka Pekka Ervast näki jo 1900-luvun alkupuolella, että Suomi tulee olemaan Euroopan omanatuntona ja tuomaan sen kautta jumalaista kauneutta Euroopankin ihmisten mieliin. Olemmehan Euroopan vanhin sivistyskansa. Mutta se olisikin jo toinen esitelmän aihe.  

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.04 | 23:37

Kiitos Kauno, että jaksat tositietoa levittää !

...
20.03 | 11:34

Mahtavaa Kauno!
Juuri tällaista tarvitaan nykyaikana. Olen kirjoittanut vertailevan tutkielman budhismin ja kristinuskon yhtäläisyyksistä Jos kiinnostaa lähetän

...
22.01 | 02:34

Onko kirjasi ostettavissa ?

...
18.01 | 15:51

Ne eivät olleet ilmeisesti perusteltuja, ja ketä totuudenetsijää hyödyttää lukea kritiikkiä, ilman, että se on perusteltua faktoihin, jotka voidaan todeta.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS