Suomalaista mysteerioviisautta.

 

 

Sinivalkoinen etikka.

 Kerron tässä esityksessäni sinivalkoisesta etikasta, ja miksi se on sinivalkoista, miksei esimerkiksi punamustaa. Tuon myös esille etiikan, moraalin, siveellisyyden sanojen merkityksen ja eroavuuden, jotta me suomalaiset myös oppisimme ymmärtämään mitä tämä mystinen kielemme tahtoo meille sanoillaan opettaa.

     Suomen kielen sanoissahan on säilynyt paljon sitä mysteerioviisautta, joka aukeaa vain teosofian eli jumalaisen viisauden ja eettisyyden avulla, niin kuin Kalevalammekin.

     Nykysuomen sanakirjastahan näitä merkityksiä on turha hakea sillä tieteellinen kielentutkimus kulkee täysin omia latujaan.

     Koitan myös romuttaa meidän ihmisten yleisiä pyrkimyksiä olla ja tulla hyviksi, kauniiksi, puhtaiksi ja kelvollisiksi ihmisiksi,  sillä tarkoituksemme on nyt jos hyvin käy löytää inhimillisen elämän ja pyrkimyksen syntysanoja ja ymmärtää siten eettisyyttäkin hiukan syvällisemmin.

     Mooseshan toi käskyn älä tapa. Jeesus pani paremmaksi ja osoitti mistä tappaminen meissä lähtee, eli kehotuksen olla suuttumatta. Kalevala pistää siitäkin paremmaksi se opettaa miten voitamme suuttumuksen itsessämme.

     Nykyään kuulee paljon puhuttavan valosta ja siitä, että meistä on tultava valon lähettiläitä. Valoa ja valaistumista tarjotaan yhä näkyvämmin ja valon polkuja alkaa risteillä jo siellä ja täällä. Tämähän on tietysti ihan hyvä asia.

     Valoa ihmiskunta eniten kaipaakin ja tarvitsee: järjen valoa, ja valaistumista. Meidän tulee vain ensin tiedostaa se mitä minun pitää itseni suhteen tehdä että olisin tai tulisin valon lähettilääksi. Siihen ei muutaman kurssin käyminen ainakaan riitä.

     Mehän voimme säteillä valoa ympäristöömme vain, jos se on meissä itsessämme syttynyt. Kun itse elämme valossa, kun ajatusmaailmamme on valoisa, valoisa kuin sinivalkoinen taivas. Emmekä näe enää pahaa maailmaa, vaan maailman jossa vallitsee täydellinen sopusointu hyvän ja pahan, valon ja varjon välillä. Silloin mielemme on ymmärryksen valaisema.

     On mielenkiintoista, että vain kolme maata tässä Euroopassa ja sen liepeillä liputtavat sinivalkoisia värejä. Värejä jotka edustavat tyyntä hartautta ja puhtautta. Ja nämä maat ovat juuri niitä maita jotka ovat tuoneet ihmiskunnalle sitä jumalaisen järjen valoa, josta nyt on kyse. LIPUT

     Me muistamme kuinka Prometeus Kreikan mytologiassa toi ihmiskunnalle jumalaisen järjen tulen taivaista, lipussa on siitä symboolina kirkas risti sinisellä pohjalla. 

     Israelissa Jeesus puhui ymmärryksen valosta meissä, ja kuinka tämä valo johtaa meidät valon eli hengen valtakuntaan, jonka kansalaisiksi voimme tulla jo eläissämme.

     Tässä symboolissa Henki on laskeutunut aineen maailmaan asti, minkä Jeesus ensimmäisenä ihmisenä vastaanotti.

     Suomessa Prometeuksemme on eittämättä ollut Pekka Ervast, jonka esiintymistä jo Nostradaamus ja Blavatski olivat ennustaneet. Hän toi jumalaisen viisauden, Kreikaksi teosofian, valaisemaan meille Jeesuksen, Väinämöisen kuin muidenkin suurten viisaiden syvällisiä opetuksia.

     Hän toi sen valon, joka vapauttaa ihmisen tietämättömyydestä ja sen aiheuttamasta kaikkinaisesta kärsimyksestä.

     Kuoppamäkikin sanoo laulussaan, että sininen ja valkoinen, värit ovat vapauden.

Suomen lipussa on symboolina kristillinen risti, ihmisen vertauskuva, jolta Kristus on ylösnoussut. Kristus on valo joka siinä taustalla loistaa. Ehkäpä kirkotkin alkavat pikkuhiljaa tämän ymmärtämään ja päästävät Jeesuksen jo ristiltä alas.

     Messuilla näin Venäläisen papin  tekemän upean maalauksen, jossa massiivisen ristin, joka osoitti suoraan katsojaa, takanta loisti valo-olentona ylösnoussut Kristus.

     Jos katsotte jonkin aikaa tätä Suomen lipun sinistä ristiä, ja siirrätte katseenne yhteen pisteeseen tyhjällä seinällä, näette keltaisen tai kullanvärisen ristin. Se ei ole Ruotsin lippu, pitää tässä kiireesti huomauttaa, sillä siinä ei ole sinistä taustaa, vaan se on pelkkä risti sillä taustalla mihin se projisoidaan.

     Mehän näemme siinä sinisen niin sanotun komplementtivärin, joka symboolisesti kyllä edustaa aivan oikein sitä kultaista auraa joka on jumalaisen järjen eli pyhänhengen väri.

     Aura kultainen kuvoa, hopeainen huolittele sillä kynnät kyisen pellon, käärmehisen käännättelet, sanoo pohjanneito Ilmariselle. Mikä tarkoittaa, että omaksu sellainen jumalainen maailmankuva jolla voitat itsekkyytesi. Hopeainen huolittele, eli tao huolella Sampoasi, eetterikehoasi, josta on tuleva ikuinen käyttövälineesi, kirkastusruumiisi. Eetterikehohan on hopean värinen.

     Näiden sinivalkoisten lippujen vastakohtana voidaan selvästi nähdä mielessämme, sillä en tuo sitä tälle tasolle, että punamusta lippu edustaa näiden vastaista vaikutusta.

     Ja muistamme herra hoon joka otti sen tunnuksekseen, ja kuinka siinä sitten kävikään. Hänellähän oli vielä symboolina väärinpäin pyörivä, raastava hakaristi.

     Ehkäpä siihen päättyi kalijuuga eli pimeä aikakausi, sillä elämmehän nyt enkeli Mikaelin inspiroimaa aurinkokautta, jolloin on helpompi olla hyvä kuin paha.

     Steiner sanoi että Euroopan tuleva kulttuuri on oleva Kalevalainen. Mikä tarkoittaa luonnollisesti sellaisen viisauden ilmentämää kulttuuria mitä Kalevala edustaa.

     Onko Väinämöisen uusi tuleminen siis jo tapahtumassa Suomen kansassa. Hänhän lupasi palata: ”Kun ei kuuta aurinkoa, eikä ilmaista iloa.”

     Onko ilmainen ilo jo kadonnut meiltä, vai eikö osata ilmaista iloa. Onko se henkinen valo joka ilmenee ilona hukassa meiltä.

     Onko tieto kuusta eli kuolemasta meiltä kadonnut. Eikö ihmiset osaa enää jo eläissään kuolla. Olemmeko jo niin sokaistuneet, ettemme enää todellista henkistä aurinkoa näe.

     Tätä aikaako Väinämöinen tarkoitti kun sanoi: ”Taas minua tarvitahan, katsotahan kaivatahan, uuen sammon saattajaksi, uuen soiton suorijaksi, uuen kuun kulettajaksi, uuen päivän päästäjäksi.

     Väinämöinenhän lähti silloin kun Marjatan poika kastettiin Karjalan kuninkaaksi. Tähän Kalevalakin päättyy, jatkuakseen sitten uudessa testamentissa Marian eli Marjatan pojan Karjalan kuninkaan elämänä ja opetuksina.

     Jeesuksen kuninkuushan ei ollut juutalaisuudessa, vaan hän oli henkinen kuningas  ylipappi Melkkicedekin jälkeen. Hän oli K’ARJALAN eli K niin kuin koko Arjalan eli Arjalaisen rodun viidennen kulttuurin henkinen opettaja. 

     Mistä sitten mahtaneekin johtua, että hänen opetuksensa lähes täysin käännettiin päälaelleen ja väärinymmärrettiin.

     Täällä Euroopassa oltiin satoja vuosia täysin pihalla. Ehkä vasta nyt Pekka Ervastin opetusten myötä aletaan pikkuhiljaa täällä Suomessa olla  jo ainakin kotipihalla. Sillä henkisen vallan pitäjien oppeihin uskoo enää vain vähemmistö suomalaisista.

     Nyt jo ilmenee suomalaisissa senlaatuista järjen heräämistä, ja tiedon halua, jolle pelkkä usko ei riitä, vaan vaaditaan uskolle järkevää perustaa.

     Ilmarinen ilmentää Kalevalassa sitä talonpoikaista järkeä. Hän kuuntelee jo enemmänkin jumalaisen intuitionsa ääntä kuin omaa älyään. Eli miehenä hän kuuntelee myös oikean, naisellisen aivopuoliskon välityksellä oman pohjanneitonsa eli henkisen omantuntonsa ääntä, ja toimii sen antamien ohjeiden mukaa.

     Älykäs ihminen ei ole aina järkevä. Koulutettu äly on monasti huono isäntä. Sen ohjauksessa on tehty tuhoisimmat tappoaseet ja älyttömimmät väkivaltakoneistot ihmistä itseään vastaan. Siksi meitä suomalaisia on kehotettu ottamaan talonpoikainen järki käteen, eli toimimaan jumalaisen järkemme ohjauksessa, niin että sana tulisi lihaksi.

     Alussahanoli sana ja Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Sen jälkeen sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.

     Hyvillä saduilla on aina monta kerronnallista tasoa, ja riippuu vain meidän mielikuvituksesta ja intuitiivisestä kyvystämme mitä näemme ja ymmärrämme.

     Uskovaiset ihmiset ottavat yleensä huomioon vain ulkonaisen kirjaimellisen merkityksen. Mutta pyhissä kirjoissa sanotaan aina syvällisemmät asiat enemmän tai vähemmän peitellysti.

     Jumala asuu siis meidän keskellämme.

     Kun ojennamme kädet näin ylös asettuu sydän tämän ihmiskehon keskipisteeseen. Jumala on siis meidän keskellämme, sydämessä.

     Siksi jumalaisia asioita opitaan ymmärtämään parhaiten sydämellä.    Joskus kuulee etenkin naisten sanovan ettei järki ole niin tärkeä kuin sydän, eli se mitä me sydämellämme tunnemme johtaa paremmin oikeaan kuin äly.

     Tämähän on kuitenkin vain puolitotuus, sillä sydän ja pää ovat sittenkin yhtä tärkeät meil-le ihmisille. Muutenhan tässä ei olisi päätä eikä häntää. Sillä kun sydän ja pää löytävät toisensa, eli mies ja nainen, äly ja tunne pääsevät sopusointuun meissä, syntyy ymmärrys, yhteisymmärrys eli tasapaino jolloin tältä ristiltä riita poistuu.

     Ymmärtävä sydän on se muokattu maaperä, joka voi vastaanottaa jumalaisen järjen siemenen eli pyhänhengen, vaakalintu valkeaisen sanoo Kalevala.

Tunteen pitää siis järkevöityä, ettei se olisi enää ailahtelevaisten tuulten riepoteltavana, samoin kuin ihmisen älyn tulee antautua jumalaiselle järjelle, ettei se enää  lankeaisi älyttömyyksiin. Tämän kautta sana tulee lihaksi.

     Mutta sekään ei riitä, vaan sanan on tultava lihaksiksi, ettei se menisi ihan läskiksi. Tämän syvällisen viisauden kuulin veltto Virtaselta hengen ja tiedon messuilla.

     Käsittämisen eli meidän käsien lihasten kautta, Jumala on luomassa aineen massaakin muotoihin, elämän eettisten lakien alaisiin muotoihin.

     Suomen kielikin meitä siihen kehottaa sanomalla: LUO’MASSA. Siksi Kalevalakin kuvaa Ilmarisen sepäksi, joka takoo eli tekee käsillään, ja takoo rautaa eli alempaa järkeään,  jota hehkutetaan tulessa eli jumalaisessa järjen tulessa.

     Jeesus ihmetteli opetuslapsia: ettekö te vieläkään ymmärrä.  Hän odotti jumalaisen järjen heräämistä heissä.

     Täysin heränneenähän tämä järki tutkii ja ymmärtää syvimmätkin jumaluuden salat ja tekee suurempiakin ihmeitä kuin mitä Jeesus  teki.

     Me voimme sanoa että kaikkihan me tiedämme nämä asiat, mutta niiden tietäminen ei ole vielä ymmärtämistä, vaan ymmärrys taotaan meihin kantapään kautta, elämän jokapäiväisten kokemusten kautta.

     Siksi voimme ymmärtää jälleensyntymisenkin tosiasian, sillä muutoin meillä olisi jokaisella kantapäät verillä, jos yhdessä elämässä pitäisi kaikki kokea. Menneiden elämien kokemukset ilmenevät jo minuutemme kautta tässä persoonallisuudessa  ymmärryksenä.

     Sana YMMÄR’RYS jo foneettisesti on ympyrä eli jumalaisen ilmennyksen muoto. Siihen sisältyy jo pahan vastustamattomuuskin: ymmärrä ryssää.

     Sanat eivät aina kerro täsmällisesti asioita vaan viestivät mielikuvituksellemme lyhenteinä syvällisempiä totuuksia.

     Silloin ihminen viisas on kun hän ymmärtää ettei mitään tiedä. Mitä enemmän ihmisen persoonallisuus tutkii, lukee ja koettaa ymmärtää elämää, sitä selvemmin hän huomaa miten suuri järki ja järjestys elämää hallitsee ja miten mitätön, tietämätön itse on sen edessä.

     Tyhmyyden tunne on kuitenkin hyvä kumppani, se pitää ihmisen nöyränä ja vastaanottavaisena. Se kypsyttää meitä pikkuhiljaa ymmärtämään, ettei tämä alempi puoleni persoonallinen järkeni yksin ilman korkeampaa minuuttaan mitään todellista voikkaan tietää, vaan kaiken tiedon tarkoitus tässä persoonallisuudessa on johtaa meidät totuuden eli tosihyvän taitamiseen. Todellinen tietäminen tulee silloin kun me taidamme, jolloin vaakalintu valkeaisen jalat jo tajuntaamme tavoittelevat.

     Kun meissä sisäinen korkeampi ymmärrys herää, ei kukaan saa meitä houkuteltua enää sanomalla, tai ihmeitä näyttämällä, että täällä on totuus ja vain meidän kautta pelastut.

     Todellinen henkinen tie kulkee vain vapaudessa ja itsenäisyydessä.    Mutta koska sitten olemme vapaita ja itsenäisiä.

     Tämän suomen kieli meille jälleen selittää sanassa itsenäisyys. Tässähän se sanoo sen suoraan ITSENÄ-ISYYS. Silloin kun meissä Isä eli henkinen minuus hallitsee.

     Jeesus sanoi: joka näkee minut näkee Isän, Isä ja minä olemme yhtä ja älkää sanoko minua hyväksi, Isä yksin on hyvä.

     Teosofiasta olemme oppineet että vain hengessä on ihmisellä vapaa tahto eli vapaus, itsenäisyys. Sanassa EETT-ISYYS on myös muistutus isyydestä. E-E-T-T on: elämän eettinen todellinen tarkoitus on ISYYS, jotta elämän lait meissä ilmenisivät.

     Kun mies ilmentää todellista miehisyyttä hän on perheessä hyvä isä. MIE-H-ISYYS elikkä MIE eli minuus, H eli hyvä ISYYS. Minuus on siis hyvä Isä meissä. Isää Jeesus kehottaa meitä rukoilemaankin.

    Elikä Minä olen herra sinun Jumalasi älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

    Johannes kastaja oli huutavan ääni erämaassa. Krishna sanoo Bhagavad-gitassa Arjuunalle: Minä olen MIE-HUUS miehessä. Näin minuus eli miehuus huus. Hän on siis Minuuden eli isän ääni meissä.

     I-S-Ä on avattuna ikuisen sanan ääni. Tai I eli itse, SÄ eli todellinen Itsesi. Kun mies menee naimisiin naisen kanssa eli nai-sen naisen, voi uusi ihme eli ihminen syntyä.

     Ihmisen syntymää voidaan pitää yhtenä suurimpina ihmeinä, kun sitä oikein ajattelee. Mutta sitten on toinen ehkä vielä suurempi ihme kun ihmisyys meissä syntyy.

     IHM-ISYYS sehän on  ihme-isyys. Kun nainen tai mies synnyttää itsessään mystisen Kristuslapsen eli Jumalan pojan, kuten Maria tai Marjatta Kalevalassa, pidetään sitä vielä suurempana ihmeenä. Sillä neitseellinen sikiäminen on kai mahdottomuus fyysisellä tasolla.

     Ihmisyys on ihme, sillä se sikiää pyhästä hengestä. Se on Jumalan ainosyntyinen poika meissä, jonka me jokainen kerran itsessämme synnytämme. Siitä alkaa todellinen ihmisyys meissä kasvamaan.

     Ä-I-T-I eli maaäiti on tämä dualistinen maailma. Se voidaan aukaista esimerkiksi näin   Ä-äni I-sän t-äällä i-lmenee, dualismissa i-tkee ja i-lakoi.

     Jumalan poika eli L-A-P-S-I on L-uojan a-inosyntyinen p-oika, s-inä I-tse. KA-KA-RA sanovat jotkut. Sehän on vanhaa Suomen kieltä muinaisen Egyptin ajoilta asti.

     Ka tarkoitti astraaliruumista, tunnepuolta. Toinen ka tässä ylempää rakkauden tunnetta eli poikaa meissä ja Ra Logosta, aurinkoa eli Isyyttä meissä. Jumalan poika on siis tässäkin tapauksessa kysymyksessä.

     Ra-kastaa eli rakastaa suomen kielessä vieläkin kakaroitaan. Ehkäpä tässä oli jo yhdelle kertaa kestämistä Suomen kielen väännöistä.

     Siirrymme sitten sinivalkoiseen etikkaan, eli tähän eettiseen tikkaan joka yrittää epätoivoisesti takoa pesäänsä meidän puupäihimme.

     Puhdistuksen tien kulkemista kuvataan aina eläinten avulla. Työstämme omaa eläimellistä alempaa puoltamme sillä tiellä.

     Jo Steiner vainaa sanoi että on otettava kaksi askelta eettisellä itsekasvatuksen tiellä, kun otetaan yksi askel tiedon tiellä.

     Ihminen ei voi olla eetitön. Tämä sana tuntuu jo oudolta.

     Valo loistaa pimeydessäkin, mutta pimeä tajuntamme (rauta) ei vain sitä vielä käsitä. Hänessä eli valossa me kuitenkin elämme, liikumme ja olemme.

     Moraaliton ihminen voi kyllä olla. Sillä moraali on meille opetettu. Siksi se ei ole sama kuin elämän eettiset lait.

     Meillä on kaksi omaatuntoa: eettinen eli henkinen ja moraalinen eli sielullinen. Eettisyys eli isyys ilmenee jumalaisena tahtona meissä. Tapahtukoon sinun tahtosi. Siinä toteutuu ja ilmenee kaiken ilmenneen takana olevat elämän eettiset lait.

     Moraali on taas ne elämän koulussa opitut ihmisiksi olemisen läksyt joita julkisesti pyrimme toteuttamaan, ja toisillemme näyttämään, mutta salassa käymme kauppaa niistä pirun kanssa.

     Sivistynyt mies on oppinut kyllä olemaan kohtelias ja huomaavainen etenkin naista kohtaan, mutta sitten pieksää vaimoaan kotona. Yllättävän suuret tilastoluvut näin kertovat.

     Moraalitonta sanovat moralistit jotka kuitenkin ovat yleensä myös moraalittomia itse. Hehän ovat nykyajan puukkojunkkareita, jotka terävällä kielellään kuin Morapuukko listivät syntisiä. Moralistilla on morali-suus eikä muus.

     Kansan moraalista keskiarvoa ilmentävät kai poliitikkomme, jotka edustavat myös kansan intohimoja ja oikeusvaatimuksia. Yhteiskunnallinen moraali on myös venyvää. Ennen avo-suhde oli moraaliton, sitä sanottiin susisuhteeksi. Nykyään se on enemmän sääntö kuin poikkeus.

     Etiikka on kuitenkin ehdoton. Se sanoo: on on tai ei ei, mitä siihen lisätään on vilpistä.

     Mikä suhde sitten sivell-isyydellä on moraaliin. Onko se sukupuolimoraalia joka kätkee siveltimet löysien vaatteiden ja peittojen alle, ja pitää tiukasti isän neuvosta housut jalassa etenkin toisen sukupuolen läheisyydessä.

     Ehkäpä se on muutakin. Siveellisyys liittyy puhtauteen niin sanoissa kuin teoissakin. Sijoittaisin sen moraalin ja etiikan välille. Sillä se on mielestäni ihmisen omaehtoista pyrkimystä elää ihmisiksi. Äitikin siihen aina kehoitti. Ja koitettiinhan sitä.

     Ihmisiksi eläminen maallisessa mielessä tarkoittaa yleisesti ihmisten kesken niitä arvostuksia joita vielä itsekäs persoonallisuus tavoittelee.

     Minun pitää olla ensiksikin mahdollisimman hyvän näköinen, ja antaa hyvä kuva itsestäni. Minun pitää näyttää puhtaalta pyhimykseltä.

     Minua pitäisi toisten kuunnella sillä onhan minun mielipiteeni aina järkevät. Enhän minä voi olla enää portsarina sillä olen jo johtokunnassa istunut.

     Minun pitää pitää huolta arvostani ja toimia vain arvolleni sopivasti. Totuudenetsijänä minun pitää olla hyvä vaatimaton nöyrä puhdas rehellinen ym. ym.

     Nämähän ovat niitä Saatanan kiusauksia sanoi Uuno Pore aikoinaan. Tosin ne ovat niitä porkkanoita, jotka pitävät tämän aasin liikkeessä. Pysähtynyt tilahan olisi vielä pahempi.

     Niin kauan kun ajatuksissamme on minä  joka tahtoo, niin kauan tulee kyitä kynnökselle, käärmehiä käännökselle. Kyinen pelto on vielä ainakin osaksi kyntämättä. Meitä saattaa hallita vielä itsekkyys eli alempi kyinen itsemme. Toki jokaisen pellossa on sarkoja jotka ovat jo kynnetyt, jotkut paremmin, jotkut huonommin. 

     Kun me opimme näkemään kuinka maailmassa lähes kaikki paha tehdään hyvässä tarkoituksessa, niin ei hyvään pyrkiminen voi olla enää tavoite. Ulkoinen kauneuskin on katoavaa. Kauniit naisetkin ovat vain mielikuvituksettomia miehiä varten.

     Marjatan poika kehoitti meitä etsimään ensin taivasten valtakuntaa, ja sen oikeamielisyyttä, niin kaikki muu siinä ohessa meille annetaan. Autuudenjulistuksissa hän vielä painottaa tätä oikeamielisyyttä.

     Oikeamielinenhän on ihminen joka pyrkii aina tekemään sen, minkä oikeaksi näkee ja ymmärtää. Hän on lainkuuliainen kansalainen, joka tekee myös itse sen, minkä muilta vaatii.

     Hän kasvaa kyllä suoraselkäiseksi ja moraaliseksi, mutta jos hänen moraali on kuin kenraali, jonka oikeamielisyys saattaa olla KOHTA’LOKAS monille ihmisille, on hänkin kohta lokahan loksahtanut.

     Tämän vuoksi Jeesus kehottaakin meitä etsimään ensin taivasten valtakuntaa, ja sen oikeamielisyyttä, ja mainitsee vielä ettei meiltä muuta odotetakaan, sillä kaikki muu meille sen myötä annetaan.

     Mikä sitten on se taivasten valtakunnan oikeamielisyys ? Se on tämä Suomen kieli merkillinen kun se vastaa tähänkin kysymykseen OIKEA’MIEL’ISYYS meissä. Joka näkee minut näkee isän sanoi Jeesus.

     Mikä sitten on mieli ja vielä oikea mieli. Onko se sama kuin sielu. Ei. Yleensähän nämä sotketaan keskenään. Siksi ne on hyvä panna mielessä järjestykseen eikä sielussa. Mieli on meille MIE’LUINEN, sielu on SIE’LUINEN. Mie olen minä ja sie olet sinä, luinesi päivinesi.

     Minä nousen kaiken sielullisuuteni yläpuolelle. Minä en ole se enkä se. Se on kyllä minun, mutta minä en ole se. Minä ilmenen kyllä siinä mielelläni se on minun mielitiettyni ja odotan sitä mieluisaa päivää jolloin saan siihen hyvällä mielellä yhtyä.

     Sillä mieleni minun tekevi aivoni ajattelevi lauloakseni hyviä parahia pannakseni siinä sielunikin tasolla.

     Väinämöinen saattoi näin sanoa, sillä hän ilmensi jo jumalaista isää, joka mielensä voimalla hallitsi ja loi muotojen maailmaa. Kuitenkin fyysisessä maailmassa tarvitaan aivot joiden kautta jumalainen mieli voi ilmetä täällä tasolla.

     Mie eli mieli ei ole siis todellisuuden tappaja, vaan sie eli sielu. Sielullinen  ajatus mielletään yleensä mieleksi, sillä puhutaan mielikuvituksesta, joka on suuri harhojen kasvualusta. 

     Voidaan myös ajatella että ihmisellä on kaksi sielupuolta.  Niin paljon kuin meissä korkeamman minän vaikutusta ilmenee sielussa, voidaan sitä puolta kutsua henkisieluksi. Eli kaikki se tosihyvä joka itsekkyydestä vapaana meissä ilmenee on henkisielua. Steinerkin käytti tätä sanaa.  ------

     Sanotaan että henkinen kasvu on itsensä voittamista. Minkä itsen ? Mikä se itse on joka pitää voittaa ? Onko se persoonallisuus, vai minä itse. Onko meillä alempi ja ylempi minä vai vain yksi minä joka on myös sinä ja yhdessä vasta itse ihminen. Eräässä laulussa sanotaan: Isä Itse mua opeta. Sanotaan myös että hänellä itsellään oli oman itsensä kanssa ongelmia, mitkä johtuivat hänen itsekkäästä, joskus itseppäisen itserakkaasta itsekkyydestä. Hän ei ollut oma itsensä, eikä hänen ajattelunsa ollut enää itsenäistä.    

    Itselleni tämä sana joka tuntuu sangen mystiseltä ja monissa yhteyksissä käytetyltä liittyy itsenäisyys sanaan. Tämä Isä Itse,  ja hänen opetuksensa pitää meidän voittaa, eli vastaanottaa omaksemme, eli tuoda tähän päivätajuntaan asti. Aura kultainen kuvoa.

     Tapahtukoon Isä sinun tahtosi niin maanpäällä kuin taivaissakin. Miten tähän päästään. Senhän me jokainen tiedämme, mutta emme ehkä ymmärrä vielä täysin toteuttaa. Emme sitä vielä täysin käsitä käsillämme, koska pää ja sydän ovat vielä ristiriidassa.

     Mutta kerran olemme täysin itsemme ihmiskunnan hyväksi voittaneet. Itse on itsekkyydestä eli kyistä tässä omassa pellossaan vapautunut. Me olemme takoneet Sampomme eli todellisen pyhän hengen temppelimme valmiiksi. Emme ole enää pihalla, vaan olemme astuneet esipihalta pääovesta sisälle temppeliin.

     Jos joku sanoo ettei mitään ovea kynnystä tai temppeliä olekkaan, onko sillä enää mitään merkitystä, jos olemme jo sisällä. Kaikki asiat voidaan nähdä ja ymmärtää tällä tasolla toisinkin, ja tämä oli vain yksi katselukulma suomalaiseen sanamystiikkaan.