Suuri uhri

 

Maailmalla jumalat taistelevat. Otetaan mittaa onko Islamin Allah suurempi kuin kristittyjen Jumala tai tiedeuskonnon jumala Mammona.

 

Ei liene ollut yhtään sotaa, johon ihminen ei olisi vetänyt jumaliaan mukaan. Uskonnot eivät ole kyenneet vapauttamaan ihmiskuntaa sodista ja sen tuomista kärsimyksistä.

 

Koko ihminen kärsii, kun ruumiin jossakin osassa on kipuja. Tajunnan kautta ihmiskuntakin on yhtä ja siksi kaukaisetkin sodat vaikuttavat meihin.

 

Monet ihmiset joutuvat uhraamaan elämänsä tahtomattaan, eivätkä ymmärrä mistä tällainen mielettömyys saa alkunsa.

 

Toiset katsovat, että se tapahtuu oikeuden vaatimuksesta: on taisteltava vääryyttä vastaan. Toiset taas, että se on Jumalan tahto, joka näin ihmisen kautta toteutuu: paha on tuhottava, jotta hyvä voisi vallita.

 

Ihmiskunta, tai suurin osa ihmisistä kulkevat vielä kovaa lain tietä, eivätkä ole vielä valmiita luopumaan oikeuksistaan - edes täällä kristikunnassa - vaikka siitä vasta todellisen kristityn tie alkaa.

 

Ehkäpä ihmisen suhtautuminen mammonan ja hengen maailmaan on paljolti vielä niin kuin sen entisen suntion, joka sakastissa heitti kolehtirahat ilmaan ja sanoi Jumalalle: "Herra ota omasi, minä tyydyn niihin jotka putoavat lattialle".

 

Mutta on kyllä myös ilolla pantava merkille kuinka paljon jo on sentään toisenlaistakin ilmentymää. On nähtävissä selvästi kuinka ihmiset ovat yhä suuremmassa määrin heräämässä itsenäisempään ajatteluun oman kokemusmaailmansa pohjalta, eivätkä ole enää mihin vain manipuloitavissa.

 

Monet ovat valmiit noudattamaan elämässään korkeita eettisiä ihanteita ja pitävät niitä niin arvokkaina, että niiden vuoksi kannattaa elää ja luopua turhista maallisista tavoitteista.

 

He tuovat aikaamme jotain alkukristillisestä hengestä, ja edustavat tässä ajassa jo tulevaisuuden ihmiskuntaa.

 

Kuinka vaikeaa ja hidasta onkaan ihmiseksi kasvaminen, kun jo keskimäärin 10.000 elämää olemme käyneet tätä Telluksen koulua, emmekä vielä ole ymmärtäneet pahasta ja sen myötä kärsimyksistä luopua.

 

Tarkoitukseni on nyt löytää ymmärrettävää selvitystä siihen mitä elämä ja ennen kaikkea ihmiselämä on ja miksi ihmiseksi kasvaminen on niin vaikeaa ja mikä se paha ihmisessä on ja mistä se on saanut alkunsa. Vai voiko ylipäätään pienellä ihmisjärjellä näin suurista asioista mitään varmaa tietää?

 

Oli miten oli, niin yritetään ensin kuitenkin ymmärtää, että voimmeko siitä mitään ymmärtää,  ja jos, niin miten ja kuinka  syvällisesti voimme tunkeutua ihmisen ja jumaluuden salaisuuksiin. Ja kaikki tämä sen vuoksi, että ymmärtäisimme mitä suurella uhrilla tarkoitetaan.

 

Jos kysymme hallitsevan länsimaisen uskonnon - tieteen - edustajilta: mitä elämä on, saamme rehellisen vastauksen: emme tiedä. He siis elävät tietämättään. Mutta miksi he eivät tiedä, edustavathan he suurinta älyllisyyttä ja kekseliäisyyttä yhteiskunnassamme?

 

No jaa, tiede on vielä nuori, he vastaavat, se tulee vielä ratkaisemaan kaikki elämääkin koskevat  kysymykset kunhan se ehtii ja edistyy. He ovat ainakin vahvat uskossaan.

 

Kysymme sitten länsimaiselta kirkolta ja papilta joka edustaa jo vuosituhantista tutkimuspohjaa elämänkysymykseen. He taas vastaavat: yksin Jumala tietää, ei ihminen voi sitä tietää. Ihmisen tulee vain uskoa mitä Jumala on raamatussa opettanut siitä, niin hän pelastuu tästä tietämättömyydestäänkin.

 

Mutta, kysymme, kun siellä raamatussa Jumala käskee sotimaankin, enkä minä nyt enää....

 

Juu juu, mutta Hän puhui silloisille israelilaisille, hänen poikansa kyllä kieltää sotimisen.

 

Jaa, että pitää siis uskoa poikaan, eikä Isäjumalaan.

 

Ei kun Hän puhui myöhemmin meille poikansa kautta. 

 

Niin, että hän siis myöhemmin muutti opetuksiaan täysin päinvastaisiksi. Hän ei siis aikaisemmin tietänyt kuinka jumalatonta ja elämänvastaista  sotiminen on?

 

Hän on kaikkitietävä, me emme pienellä järjellämme vain ymmärrä Hänen teittensä määrää.

 

Siis ihmisen ei pidä turhia kyselläkään. Niin usko riittää, järkeily vie vain harhaan.

 

Voiko tuohon muuta sanoa kuin: Oi Herra vaiennut oot liki 2000 vuotta, miks puhuisin mä suotta.

 

Mutta voiko ihminen sitten saada tietoa elämänymmärrykseensä, ja miten me voimme olla varmoja, että se on totta, jos joku väittää siitä jotain tietävänsä. Eikö kaikki tietäminen ole vain mielemme tuotetta, ja ajatus jostain tietoisuuden ulkopuolella olevasta vain tietoisuudessamme?

 

Toisin sanoen voimmeko totuutta aisteillamme ja ymmärryksellämme nähdä. Eikö kuva todellisuudesta ole aina meitä lähinnä ja tämä kuva vain mittaa todellisuutta ja itse todellisuus aina pakenee meidän mielemme ulottumattomiin.

 

Eihän kuva koskaan vastaa todellisuutta. Emmehän kuvan perusteella voi sanoa paljoakaan tietävämme esimerkiksi ihmisestä, saati sitten elämästä tai Jumalasta, jonka kuvia meidän itsemmekin väitetään olevan; niin, kenties Hänen mielikuviaan ja meidän mielikuvamme siis mielikuvan mielikuvia ja siten kaksin verroin harhaa. Pelkkiä harhaluuloja siis.

 

Olikohan se pappi sittenkin oikeassa. Pitäisikö nyt vain tunnustaa, että ennen minäkin luulin tietäväni, nyt tiedän luulevani.

 

Lue enemmän, luulet vähemmän , sanotaan. Kuitenkin mitä enemmän luen sitä enemmän kai luulen vain tietäväni.

 

Mitä sitten on luulo? Onko se sama kuin kuvittelu, siis mielikuvitusta. Ja jos ei meidän siis pidä vain luulla tietävämme, niin pitääkö meidän olla siis mielikuvittomia tietääksemme? Mutta eihän siinä ole mitään järkeä, sehän olisi aivan mieletöntä.

 

Mutta hetkinen, eikö valokin voi tulla vain pimeyden kautta ja siten mielekkyyskin vain mielettömyyden kautta. Viittaako mystinen Suomen kielen sana -mieletön- tähän seikkaan, siis että mielekkyydessä ei ole mieltä mukana, se on siis mielestä vapaa.

 

Onko siis mieli syrjäytettävä, jotta voisimme elää mielekkäästi. Onko järki siis nakattava penkin alle niin kuin Luther kehotti. Tätäkö arkkipiispa Wickström tarkoitti kun sanoi, että viisaat pitävät kirkon pystyssä, mutta hullut vievät sitä eteenpäin.

 

Missä kulkeekaan hulluuden ja nerouden raja. Viittaako sana mieletön tähän seikkaan.

 

Oli miten oli; ainakin ihmiskunnan vanha viisaus sanoo, että mieli on suuri todellisuuden tappaja, mieli ymmärtää väärin, se kuuluu sen luontoon. Ymmärtäkää oma mielenne ja sen ote teistä heltiää ja löydätte totuuden.

 

"Ymmärtäkää mielenne". Siis ymmärrys on silta mielikuvan ja todellisuuden välillä. Tarkoittaako se sitä, että mielikuvassa on löydettävissä totuus symbolisena vertauskuvana, eli vastaavuutena: "niin ylhäällä kuin alhaallakin, niin ilmenemättömässä kuin ilmenneessäkin" Ehkäpä. Ehkäpä siinä onkin meidän mahdollisuutemme tutkia salattuja maailmoita.

 

Kun emme usko pappi Lutherin neuvoa, vaan pyrimme käyttämään järkeämme, tätä jumalaista ominaisuuttamme, sisäistä silmäämme, ymmärryksemme työkaluna, alkaa elämä paljastaa salaisuuksiaan.

 

Kun käytämme näitä itämaisen jaotuksen mukaisia kuudetta ja seitsemättä aistiamme, järkeä ja ymmärrystämme, hyväksymme helposti todeksi sen, että olemme todella luodut Jumalan kuviksi.

 

Olemmehan varustetut samanlaisin ominaisuuksin kuin Hän jonka suurta viisautta me näemme kaikissa luontokappaleissa ilmenevän.

 

Ihminenkin pystyy mitä ihmeellisempiä kapistuksia luomaan, vaikka ei pystykään niihin vielä henkeä puhaltamaan, eikä niissä monissakaan viisautta ilmentämään, vaan pelkkää älyä. Mutta samanlainen kauneudentaju meillä ainakin on kuin Hänellä joka kukat on luonut.

 

Ja olemmehan nähneet tai ainakin lukeneet tai kuulleet ihmisistä jotka ovat yltäneet mitä ihmeellisimpiin saavutuksiin itsensä ja ihmiskunnan suhteen. Kuka väittää vastaan, ettemme ainakin pikkuisia jumalia ole ja koko ajan ehkä suuremmiksi kasvamassa.

 

Näitä korrelaatioita eli vastaavuuksia voimme löytää vaikka kuinka paljon. Meidän tarvitsee vain käyttää mielikuvitustamme ja herättää unesta ymmärryksemme silmä katsomaan ja ihmettelemään suurta elämää ympärillämme. Katsokaa pientä lasta, hän osaa sen, hänelle kaikki on ihmeellistä.

 

Mutta emme mekään ole vielä toivottomia. Samalla tavoin kuin luonnontieteilijä, joka on paljon lukenut ja tutkinut aikaisempien luonnontieteilijöiden tutkimuksia, luonnossa kulkien näkee siellä huomattavasti paljon enemmän sellaista mitä muut eivät näe, niin samalla tavoin avautuu meidänkin ymmärryksemme näkemään enemmän "henkisessä luonnossa", kun luemme ja tutkimme siitä maailmasta kertovien tutkijoiden ja tietäjien kuvauksia ja opetuksia.

 

Ja kaikki tarvitsemamme tieto löytyy turvallisesti näillä meidän seitsemällä aistillamme, ilman että meidän tarvitsee lähteä herättämään henkisiä aistejamme.

 

Mutta jos haluamme opiskella ja päästä salatieteissä "tohtoreiksi" on meidän intensiivisesti ponnisteltava määrättyjen metodien mukaisesti. Ja mikä huomattavinta siinä opiskelussa: suurin ja vaikein osa ponnistuksia on eettistä itsekasvatusta. Siksi tapaamme vielä harvoin korkeasti oppineita tällä tiellä.

 

Ihmisillä on kuitenkin aina ollut tämä opintie kuljettavanaan, varallisuudesta ja muista ulkonaisista esteistä huolimatta. Mutta uskovaisen uni ja unelmat ovat enemmän meitä vielä viehättäneet.

 

Kun ihminen vapaaehtoisesti ilman pakkoa uhraa oman elämänsä vaikkapa kodin, uskonnon tai isänmaan puolesta, voidaan puhua yksilötasolla suuresta uhrista. Ihminen aivan kuin ilmentää tällä teolla omaa jumalaista luontoaan.

 

Ihmiskunnan vanha tieto, aikain viisaus, joka meille paljastuu monien pyhien kirjojen, mytologioiden ja suurten viisaiden tietäjien kertomana, kertoo ettei ilman suurta jumalaista uhria ilmennyttä elämää olisi olemassakaan, ilman vapaaehtoista kärsimystä ei maailma olisi syntynyt.

 

Miksi näin, voimme kysyä.

 

Tietäjät kertovat, että on vain yksi elämä, kaiken takana oleva yksi kaikkivaltias Jumala, tai millä nimellä kukin haluaa tätä kutsua - yksi täydellisyys, joka ei millään tavalla kehity, jossa ei ole mitään vaihtelua.

 

Siihen uppoutuu hyvä ja paha, järki ja järjettömyys, jumalat ja perkeleet, eikä ole mitään mikä ei siihen uppoaisi, eikä ole ikuisesti olemassa muuta kuin tämä yksi ainoa salaisuus.

 

Ilmenneessä elämässä huomaamme kuitenkin aina kaksinaisuuden: tajunta eli henki ja ilmenemismuoto eli aine, jotka kuitenkin pohjimmiltaan ovat yhtä.

 

Ainetta ei pidä tässä yhteydessä ymmärtää vain fysikaalisessa muodossa olevana, vaan myös  hyvinkin korkealla ilmenevänä värähdystasona. Ei ole ainetta ilman henkeä, eikä henkeä ilman ainetta eli muotoa ilmennyksen maailmassa. Ne elävät toistensa olemassaolosta kuin nuori pari.

 

Se mikä elämänä ilmenee on rytmi. Huomaamme sen parhaiten hengityksestämme. Elämä sykkii kahden polariteetin eli vastakohdan välillä. Jos tuhotaan rytmi, tuhotaan elämä. Huomaamme sen tärkeyden myös musiikissa ja etenkin marssimusiikki saa marssijan huomattavan reippaammin marssimaan.

 

Jos poistetaan toinen vastakohta toinenkin häviää, sillä toinen vastakohta pakottaa toisen liikkeeseen. Emme voi vetää henkeä sisään, ellemme puhalla sitä ensin ulos.

 

Hyvä ja pahakin polariteetteina elävät siksi vain toistensa olemassaolosta. Tosiasiassa hyvästä tulee oman täyttymyksensä kautta paha ja pahasta hyvä. Mutta jos poistamme pahan hyväkin katoaa.

 

Siksi meidän tulee ymmärtää mistä on kysymys hyvän ja pahan probleemassa, ettemme hyvinä ihmisinä, hyvää tarkoittaen, aiheuttaisikin enemmän pahaa ja siten vain lisäisi kärsimystä itsellemme ja ympäristöllemme, niin kuin se lääkärikunta jonka lakon aikana kuolleisuus väheni 20 %.

 

Hyvän ja pahan salaisuus on kuitenkin siksi moninainen ja laaja kysymys, että tässä esityksessäni joudun sen rajoittamaan vain pahan filosofiseen lähtökohtaan eli suureen uhriin.

 

Kun nyt toivottavasti olemme enemmän vakuuttuneita ainakin siitä, ettei meidän ilmenneen maailmankaan perimmäisissä kysymyksissä tarvitse pysähtyä tieteen tarjoamaan dogmaattiseen Big Bang ajatteluun, tai kirkkojen luomiin oppirakennelmiin,  ja kun omaamme avonaisen mielen, voimme vastaanottaa sitä syvällisempää tietoa, jota ihmiskunnalla on kautta aikojen ollut ja jota tietäjät ovat koettaneet saada ihmisille ymmärrettävään muotoon puettua.

 

Suuresta Elämästä, kaiken takana olevasta jumaluudesta tavoitamme ymmärryksellämme vain sen ilmennyttä elämää. Siksi kysymmekin: mikä on tämän ilmennyksen eli aineen salaisuus ja idea?

 

Tähän meille vastataan, että se on rajoitus. Toisin sanoen ulottuvuus paikassa ja ajassa ja lakisiteisyys. Me, jotka olemme tässä aineen maailmassa, olemme sidottuja tajunnassamme ymmärtämään ja ajattelemaan kaikkea rajoitetusti, nimittäin ajassa, paikassa ja syysuhteen mukaisesti.

 

Kuitenkin meidän järkemme voi loogisesti käsittää ääretöntä avaruutta, ääretöntä aikaa eli iankaikkisuutta ja rajatonta lakisiteisyyttä eli syysuhteesta vapaana oloa. Me voimme ne kyllä vertauskuvallisesti ymmärtää, jopa tietää, että ne todellisuuksina ovat olemassa, vaikka mielikuvituksemme ei kykenekään luomaan niistä täysin vastaavia kuvia.

 

Joudumme ääretöntä avaruutta kuvittelemaan kuin annoksittain, näemme paikan ilman rajoja, näemme toisen ja kolmannen, mutta kokonaiskuvaa emme rajattomasta avaruudesta saa. Koemme näin helposti tajuntamme rajallisuuden.

 

Jos taas ajattelemme rajatonta aikaa eli iankaikkisuutta huomaamme sen mahdottomaksi, sillä se heti rajoittuu kun siihen tartumme. Pystymme siinä olemaan, mutta emme sitä ajattelemaan.

 

Emme myöskään kykene kuvittelemaan rajatonta vapautta kuin loputtomina mahdollisuuksina toimintaan, eli siis rajoittuneita toimintoja.

 

Aikain viisaus selittääkin että kokonaiskuva näistä asioista onkin jumaluuden salaisuus, jumaluuden josta vain tiedämme, että SE ON. Sitä ei voi määritellä muuten kuin että se on käsittämätöntä iankaikkista aikaa, käsittämätöntä ääretöntä paikkaa ja rajatonta vapautta, vapautta syysuhteesta ja että siinä on ilmenemisen mahdollisuus.

 

Tähänkö meidän on tyytyminen, siinäkö on inhimillisen tiedon raja jumaluuden tuntemisessa? Kyllä! Rajallinen ei voi rajatonta ymmärtää, kehittyvä elämä ei sen luojaa. Lapsi ei vielä ymmärrä vanhempiensa lailla elämää.

 

Mutta me olemme kasvamassa ja pahassa kyselyiässä! Haluamme heti tietää mikä meidän asemamme on tässä elämässä, eli mikä on suhde rajallisen ja rajattoman välillä.

 

Rajatonko ilmenee rajallisena, ikielämäkö hetkellisinä elämänilmiöinä, jumaluusko maailman? Ei, sanoo aikainviisaus. Ilmenemätön ei voi ilmetä. Ollessaan yhtä henki ja aine lepäävät olemattomuudessa eli jumaluudessa. Heti kun ne heräävät eloon, eivät ne enää ole olematonta, eivät ne enää ole jumaluutta.

 

Mutta mikä sitten ilmenee: SALAISUUS, meille vastataan. Ihmisäly ei sitä käsitä. Kuitenkin opetetaan, että salaisuus on siinä, että ennen kun äärettömyydessä mitään ilmenee, täytyy sekä tajunnan että alkuaineen jollain tavoin rajoittua, keskittyä.

 

Ilman suunnittelua ja työtä ei synny mitään. Siksi emme saa ajatella henkeä ja ainetta enää puhtaana äärettömyytenä, vaan keskitettynä voimana, ajatusvoimana. Ei minään filosofisena turhana unelmana, vaan selvänä toimintasuunnitelmana.

 

On aivan kuin jumaluudessa tajunta tuntisi oman ykseytensä, kokoaisi itsensä, valmistuisi toimintaan ja keskittyisi yksilölliseksi tajunnaksi. On aivan kuin jumaluudessa heräisi persoonallinen  jumala.

 

Maailmat syntyvät vasta sitten, kun jumaluuden helmassa kaikuu MINUUDEN mahtava ÄÄNI, ensimmäinen MINÄ OLEN, ensimmäinen universaalinen Logos, luova persoonallinen Jumala.

 

Johanneksen evankeliumi alkaa: "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona ja Sana oli Jumala". - Alussa, siis ennen kuin mitään oli, oli jumalainen tajunta eli järki. Ja evankeliumi jatkaa: "Kaikki on saanut syntynsä Hänen kauttaan ja ilman Häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on".

 

Maailmaa luovaa tajuntaa ja siinä ilmenevää järkeä ei voi ajatella kuin yksilöllisenä Minuutena, persoonallisena Jumalana. Mutta älkäämme sotkeko sitä kirkkojen luomaan jumalkäsitteeseen, joka pitää raamatun juutalaisten kansallisdeevaa Jehova jumalaa kaikkeuden Jumalana.

 

Näin me voimme, joskin heikosti, oman käsitemaailmamme avulla ymmärtää ensimmäisen yleismaailmallisen Logoksen synnyn eli maailman synnyn. Tämä on puettu mytologioissa (myös Kalevalassa) mitä moninaisimpiin symbolisiin muotoihin, jotta ihmisen kehittyvä ymmärrys tavoittaisi mielikuvan takaa häämöttävän todellisuuden.

 

Ei olisi mitään olemassa ilman persoonallisia Jumalia, paitsi itse Jumaluus. Ja kun Jumaluus ilmenee syntyy aineellinen todellisuus, joka aivan kuin tiivistymistään tiivistyy yhä rajallisempaan , pysyvämpään ja hitaampaan värähtelymuotoon, kunnes se loppujen lopuksi on meille tutussa materian muodossa, jota koossapitää suuret tajunnalliset voimat.

 

Koska kaikki on siis lähtöisin Jumaluudesta, niin onko pahakin Jumalasta?

 

Jokaiselle meistä lienee selvää, että jos esimerkiksi lapsen tietoisuutta eli tajuntaa yritetään rajoittaa ja pakottaa määrättyihin uomiin teemme lapselle pahaa, väkivaltaa.

 

Voimme sanoakin että paha on sitä, että tajunta ei ole äärettömyyden lepotilassa, vaan on rajoitettu. Ihminenkin on paha sen tähden, että hänen tajuntansa on kaikenlaisten voimien rajoittama.

 

Hänen tajuntaansa rajoittaa esimerkiksi ruumis ja siinä vaikuttavat voimat. Hän tarvitsee ravintoa, vaatteita, asunnon ym. Hän haluaa elämään myös iloja, nautintoja, mielekkyyttä  jne. Sillä tavoin syntyy itsekkyys ja sen myrkyllisyys. Paha kasvaa ihmisessä kuin luonnostaan.

 

Ihmisen persoonallisuudella ei ole vapaata tahtoa on vain sen halut ja himot.  Vapaa tahto on vain ihmisen hengessä, joka kyllä voi kuin heijastuksena ilmetä persoonallisuudessakin. Mutta himot ja halut ne meille kuiskaavat korvaamme olevansa meidän oma tahtomme.

 

Ihminen tietämättään rajoittaa myös itseään haalimalla yhä enemmän tavaroita ympärilleen. Sitoutuu mitä moninaisimpiin lupauksiin, vastuisiin ja moninaisiin yhdistyksiin jne. kunnes olemme niillä niin tiukkaan napittaneet itsemme, ettei henki tahdo enää kulkea ymmärryksessämme.

 

Ja kaiken tämän me teemme "vapaehtoisesti". Rajoitamme itsemme ajan, paikan ja toiminnan kahleilla. Miksi ?!

 

Aikain viisaus sanoo, että ei ole muuta syytä pahaan, kuin että se on välttämätön. Se on kaiken olemassaolon ehto. Ilman pahaa ei mitään olisi olemassa, ei mitään maailmoita, ei minkäänlaista elämää. Pahan aate tekee elämän mahdolliseksi.

 

Ja filosofisestihan paha on sitä, että tajunta on rajoittunut. Mutta paha on voitettavissa. Kun  Jumala maailmaa luo, ottaa hän vapaehtoisesti kärsimyksen päälleen, koska tietää, että kärsimyksen avulla totuus ja rakkaus ja kaikki se kauneus, mikä piilee jumaluuden pohjattomissa lähteissä pääsee ilmenemään.

 

Ihmisen, tämän jumalankuvan, mahdollisuus ja elämäntehtävä onkin, sanovat viisaat, oppia tajunnassamme yhä enenevässä määrin syventymään Jumalan tajuntaan, joka silloin samalla merkitsee, että meidän tajuntamme kasvaa ja laajenee ymmärtämään kaikkea sitä kauneutta, sopusointua ja rakkautta, joka Jumalan tajunnassa on äärettömyyttä, rajoituksista vapaata.

 

Siis hyvässä ihminen vapautuu. Siinä hyvässä, mikä on yhtä totuuden kanssa. Ihmisellä on vapaa tahto vain sikäli kun hänen tahtonsa on yhtynyt Jumalansa tahtoon.

 

Inhimillinen valinnanvapaus on kyllä kaikilla ihmisillä, mutta se ei ole sama kuin vapaa tahto. Siemen itsekkyydestä vapautumiseen kylvettiin akaasisten aikakirjojen mukaan ihmiseen jo Lemurialla, kun ihminen jakautui silloin kahteen sukupuoleen.

 

Silloin ihmiselle luotiin mahdollisuus oppia rakastamaan toista ihmistä, ja siten luopumaan itsekkyydestään. Kuitenkin Lusifer, joka käärmeen muodossa meidät viekoitteli aikoinaan pois paratiisista, yrittää älymme kautta järkisyillä edelleenkin houkutella meitä syömään tästä hyvän- ja pahantiedon puusta, eli etsimään onneamme aineen maailmasta.

 

Jokaisella meistä lienee henkinen kokemus: Kun Amorjumala on ampunut rokotusnuolensa tätä itsekkyyttämme vastaan, pöllähtää tajunta niin sekaisin, että kaikki muu menettää merkityksensä, vain toinen ihminen on silloin tärkeä. Silloin jokainen ihminen on lähinnä jumalaista luontoaan.

 

Silloin häneltä ainakin tällaiset viisastelut vähäksi aikaa loppuvat ja hän elää pelkissä tunteensa unelmissa. Hän aivan kuin yhtyy rakastettunsa mieleen ja on itse kuin omaa mieltään vailla. Alpo Noposen sanoilla sanottuna: Hän kaunis on, min en tietää vois minä hetkenä ihminen kauniimpi ois.

 

Sitten voimme tarkastella jo epäitsekkäitä ihmisiä, vaikka äiti Teresaa jonka elämä on ollut vapaaehtoista luopumista ja ihmisten auttamista. He ovat luopuneet niistä tavoitteista jotka meitä tavallisia ihmisiä vielä riepovat sinne tänne.

 

Siellä mielensä tantereella he ovat voittaneet ne persoonalliset tarpeet, jotka tavallisille ihmisille vielä merkitsevät koko elämää. Mutta kun katselemme heitä tarkemmin huomaamme heissä ilon ja sisäisen rauhan.

 

He ovat aina valmiit antamaan omastaan, niin hengen, sielun kuin aineenkin antimistaan ja siksi he kokevat paljon antamisen iloa ja monin verroin sen vuoksi että näkevät ilon lähimmäistensäkin silmissä. He näkevät sen Jumalan kuvan lähimmäisissään.

 

Kaiken minkä luulemme omistavamme, se omistaakin vielä meidät. Ihmisen suuri uhri alkaakin mielen muutoksesta. Omistamisen harha ja muu itsekkyys ovat vain muistin rihmassa kiinni meidän mielessämme ja siksi pelkäämme elää oikei tätä hetkeä. Pelkäämme katkaista tuota rihmaa, pelkäämme menettävämme jotain.

 

Miksi pelkäämme?  Siksi, koska meillä ei ole vielä usko herännyt. Me emme vielä usko, että suurten opettajien ja tietäjien elämänohjeet ovat tarkoitettu myös minulle jokapäiväisiksi ohjeiksi. Minä en ehkä vielä tiedä, että todellinen elämänuskon herääminen on ar'mahtava voima, joka vapauttaa minut myös kaikista turhista kärsimyksistä ja iloitsemaan henkisestä elämästä.

 

Meidän suuri uhrimme saa vielä odottaa. Me emme uskalla vielä uhrata elämäämme eli kuolla pois jokapäiväisessä elämässä siitä mikä on kuoleman alaista ja jo nyt yhtyä suureen jumalaiseen rytmiin, jumalalliseen sisäänhengitykseen, mikä on välttämätön seuraus uloshengityksestä, eli tähän aineeseen lankeamisesta.

 

Vai järkeilemmekö vielä ja uskomme, että hitaasti hyvä tulee.

 

 


Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.04 | 23:37

Kiitos Kauno, että jaksat tositietoa levittää !

...
20.03 | 11:34

Mahtavaa Kauno!
Juuri tällaista tarvitaan nykyaikana. Olen kirjoittanut vertailevan tutkielman budhismin ja kristinuskon yhtäläisyyksistä Jos kiinnostaa lähetän

...
22.01 | 02:34

Onko kirjasi ostettavissa ?

...
18.01 | 15:51

Ne eivät olleet ilmeisesti perusteltuja, ja ketä totuudenetsijää hyödyttää lukea kritiikkiä, ilman, että se on perusteltua faktoihin, jotka voidaan todeta.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS