Väinämöisen lähtö ja uusi tuleminen

Suomen kansa ei ole Väinämöistään unohtanut, minkä osoituksena nytkin tänä vuonna vietämme uuden Kalevalan  vuosijuhlaa. Mutta voimme olla vakuuttuneita ettei viisas Väinämöinenkään ole meitä unohtanut. Lupasihan hän palata, kun häntä kaivataan.

     Jokainen meistä muistaa Kalevalasta nämä Väinämöisen läksiäissanat: ”Annappas ajan kulua, päivän mennä, toisen tulla, taas minua tarvitahan, katsotahan , kaivatahan uuen  Sammon saattajaksi, uuen soiton suorijaksi, uuen kuun kulettajaksi, uuen päivän päästäjäksi, kun ei kuuta, aurinkoa eikä ilmaista iloa.”

     Jos katsomme tätä ennustusta noin ulkoiselta kannalta, niin ajallisesti Lönnrotin kokoaman Kalevalan mukaan nämä sanat olisi lausuttu ajanlaskumme alussa, jolloin Väinämöinen, joka edusti vanhan ajan eli Melkisedekin koulukunnan mysteeriotietoa, väistyi uuden ajan Arjalaisen eli K niin kuin koko K’arjalaisen henkisen tietäjäkuninkaan ja opettajan syntyessä.(Ymmärrä oikein Arjalainen)

     Marian pojasta Jeesuksesta eli Kalevalaisittain Marjatan pojasta alkoi uusi aikakausi ihmiskunnan historiassa. Alkoihan uusi ajanlaskukin hänen syntymästään.

     Kalevalakin päättyy tähän Väinämöisen lähtöön, ja Marjatan pojan Karjalan kuninkaan syntymään.

 

     Mutta miksi Väinämöisen pitää uudesti tulla. Eikö Marjatan pojasta meille tullutkaan henkistä opettajaa. Aavistiko Väinämöinen ajan tulevan: ettei kuuta aurinkoa, eikä ilmaista iloa.     Onko henkinen valo ja ilo jo mahdollisesti kadonnut ihmisiltä, niin kuin nämä sanat ilmeisesti tarkoittavat.

 

     Pekka Ervast oli sitä mieltä, että Väinämöisen uusi tuleminen alkoi Suomen kansan keskuuteen jo Mikael Agrikolasta lähtien. Ja miksi juuri hänestä ? Mikä oli Agrikolan huomattavin anti Suomen kansalle ? 

     Se oli eittämättä hänen kääntämänsä Raamattu suomen kielelle, jolloin uusi jumalainen sanoma pääsi lukutaidon myötä kansaan leviämään.

     Väinämöinen oli johdattanut Suomen heimot tänne kauas pohjoiseen valtavirtauksista syrjään, kuin kaupungeista maaseudun rauhaan, ja siten säilyttänyt Kalevaisen isiemme uskon, joka pohjasi tuhansien vuosien takaiseen, kulta-ajaksi kutsuttuun aikaan.

     Mutta miksi Väinämöinen sitten tahtoi tuoda meille juutalaisten pyhän kirjan, eikö kalevalainen usko meille suomalaisille olisi riittänyt.

     Pekka Ervast kertoo, että Väinämöisestä näkymättömässä maailmassa oli tullut Jeesuksen opetuslapsi.

     Väinämöinen ymmärsi sen, että nyt oli tullut aika jolloin mysterioviisaudet voidaan tuoda kaikelle kansalle ymmärrettävässä muodossa, niin kuin Jeesus oli niitä opettanut.

      Nyt jo ilmeni kansassa senlaatuista järjen heräämistä ja tiedon halua, jolle pelkkä usko ei riitä, vaan vaaditaan uskolle järkevää perustaa. Nyt  jo oli kansan mahdollista ymmärtää oikein Jeesuksen syvälliset opetukset.

     Viidennen eli länsimaisen kulttuurin tehtävähän oli herättää ihmiset järjelliseen ajatteluun.

     Mutta kun Väinämöinen katseli Euroopan kansoja, kuinka väärin ne olivat ymmärtäneet mestarinsa opetukset, ja kuinka niiden piirien, joiden olisi tullut levittää oikeaa tietoa ja henkistä valoa ja iloa kansojen keskuuteen, oli tullut pimeiden voimien tyyssijoja: inkvisitioineen ja edistyksellisen tiedon vainoojineen.

     Pelottelulla ja jumalallisilla lupauksilla oli ajattelematonta kansaa ollut helppo hallita ja kerätä siten heidän työnsä hedelmät.

Mutta Kristuksen opetusten vastaiset opit aikaansaivat järjelliseen ajatteluun heräävät ihmiset muuttamaan uskomuksensa yhä enemmän kohti materialismia.

     Talonpoikainen intuitiivinen järki ei nähnyt enää vallalla olevien opetusten vastaavan heidän oikeudentuntoaan. Siksi he hylkäsivät uskonnon, joka näytti heistä järjettömältä.

     Silloin näkymätön maailma inspiroi Lutheria suorittamaan uskonpuhdistusta ja kääntämään Raamattua kansan itsensä luettavaksi, jottei sille pystyttäisi mitä vaan syöttämään Kristinuskon nimissä.

     Tämän Väinämöinenkin näki tärkeäksi, ja katsoi että suomen kansa tarvitsi jälleen hänen apuaan, sillä Suomeenkin oltiin väkivalloin tuomassa oppeja, jotka olivat kaukana siitä mitä hän ymmärsi Jeesuksen opettaneen ja mitä hän itse oli kansalle opettanut, ja joita opetuksia suomalaiset olivat siihen asti pyhinä pitäneet.

     Väinämöinen näki, että suomen kansa oli valmis jo järjessään ottamaan vastaan Jeesuksenkin selkeät oikeamieliset opetukset ja siksi inspiroi  Agrikolaa kääntämään raamatun ja ennen kaikkea uuden testamentin Suomen kielelle.

     Mutta kuten historia osoittaa ovat henkistä valtaa pitäneet vuosisatojen myötä luoneet eurooppalaisten uskonnolliseen mieleen vahvan sidoksen, joka vain pikkuhiljaa on purkautumassa sitä mukaa kun ihmiset alkavat itsenäisesti ajattelemaan.

     Kun joku on löytänyt johonkin Raamatun opetukseen uuden järjellisemmän tulkinnan on sen ympärille syntynyt usein uusi lahko, ja näin valta on myös yhä enemmän murentunut laajemmalle pohjalle, ja irtautunut yhä pienempiin yksikköihin ja ajatussuuntiin.

     Meillä suomalaisilla ei ole ollut niin pitkää henkistä pakkovaltaa rasitteena kuten muulla Euroopalla ja siksi meidän on ollut ehkä helpompi toipua ja luottaa omaan intuitioomme ja ymmärrykseemme.

     Siksi suomalaisilla, tutkimusten mukaan on jo nyt  yli 50%:lla toisenlainen jumalakäsitys kuin mitä kansankirkkomme virallisesti opettaa.

     Meillä lienee myös länsimaiden korkein uskomus jälleensyntymisajatukseen, sekin prosentti lienee jo 30.

     Vanhat mysteerioviisaudet alkavat jälleen herätä kansan tietoisuuteen. Kalevaiset viisaudet ovat vain sisätajunnan heimomuistissa odottaneet päivätajuntaan pääsyä, henkistä valoa ja iloa tuomaan.

     Tämä on Väinämöisen toista tulemista. Vasta se jumalainen viisaus jota Kalevala sisällään pitää avaa Jeesuksenkin opetukset meille oikealla tavalla ymmärrettäviksi.

     Kalevala todistaa meille suomalaisille, ja myös yhä suurenevalle määrälle eurooppalaisia sen Teosofian paikkansapitävyyden jota H.P.Blavatsky mestareiden lähettiläänä viidennen kulttuurin ja koko ihmiskunnan uskonpuhdistukseksi toi.

     Vaikka HPB kehoitti jokaista kansaa ja ihmistä valaisemaan oman uskontonsa teosofian valolla, ei tätä kehoitusta, ehkä Suomea lukuunottamatta, ole vielä suhteellisesti paljoakaan toteutettu maailmalla.

     Miksi sitten meillä Suomessa kansa on heränneempää. Siksi että Väinämöisen paluu ja inspiraatio on meihin lisääntyvästi vaikuttamassa.

     Mikael Agrikola, joka oli yksi Väinämöisen opetuslapsista syntyi Pekka Ervastin mukaan Elias Lönnrotina ja kokosi talteen kirjaksi sen viisauden jota määrätyt piirit yrityksistään huolimatta eivät saaneet hävitettyä Suomen kansalta.

     Kalevalaiset tietäjät ja runolaulajat siirtyivät vain vainoojiltaan turvaan itäisempään Karjalaan. Tämähän on historiallinen tosiasia.

     Kalevala paljastaa sen perustan, miltä Jeesuksenkin opetukset lähtevät ja miltä pohjalta ne voidaan oikein ymmärtää.

     Kaikki on varmasti kuitenkin mennyt niin kuin on välttämätöntä ollut jotta nykyiseen tilanteeseen on päästy.

     Kansankirkkokin on heräämässä unestaan kansan heränneen ajattelun mukana, ja on vain ajan kysymys kun ne teräksen vahvat dokmaattiset siteet sen menneisyydestä murtuvat, ja kaikki pääsevät jälleen taivaaseen ja suomalaiset ensimmäisinä palaavat Jeesuksenkin alkuperäisiin opetuksiin. Siihenhän meillä suomalaisilla lienee parhaat mahdollisuudetkin.

     Vai voiko joku sanoa kuka muu aikanamme on syvällisemmin tuonut Kalevalan ja Kristinuskon esoteerisen eli sisäisen viisauden ymmärrettäväksi koko kansalle kuin Pekka Ervast. Niinhän se oli Pakilan pappikin Ervastia lukenut.

    

     Voidaan leikillisesti sanoakkin että Pekka Ervast on lastannut eli PE’lastanut Suomen kansan esoteerisella tiedolla ja siten vapauttanut sen tietämättömyydestä.

     Hänen vaikutuksensa on jo sadan vuoden ajan kirjallisesti valaissut Suomen kansaa isiensä uskoon, siihen jumalaiseen viisauteen jota Paavali jo kutsui teosofiaksi ja jolla nimellä uus Platonistit oppiaan nimittivät ja jonka ymmärryksen kautta vasta voidaan Jeesuksenkin opetukset nähdä uudessa kirkkaammassa valossa.

     Siksi meille Suomalaisille Kalevalan tutkimus on tärkeää koska sieltä löydämme  H.P. Blavatskyn  teosofian, monille ehkä älyllisen dokmaattisilta tuntuvat opit: elävinä, runollisina, ihmisläheisinä, vaikka vielä tosin peiteltyinä viisauksina kuten hyvissä saduissakin, jotka järjen heräämisen myötä vasta aukeavat meille vanhemmillekin uudella tavalla.

     Jos kysymme vanhemmilta: ”miksi he lukevat satuja lapsilleen”, saamme ehkä vastaukseksi että sadut ovat opettavaisia ja yleensä moraalisia ja kehittävät lapsen mielikuvitusta.

     Voimme tuohon vielä lisätä, että hyvissä saduissa on enemmän totta kuin historian kirjoissa.

     Perusteluiksi riittänee jo se että ne kiinnostavat lapsia ja totuudenetsijöitä, koska niihin on kätketty suuria jumalaisia totuuksia ja elämänohjeita.

      Jokainenhan me tiedämme että tämä hetki on se ainut hetki ja tilaisuus jossa myös luomme tulevaisuutemme.  Me elämme siinä suhteessa parast’aikaa parast aikaa.

     Jos sitten kysymme: ”Miksi tämän  Arjalaisen rodun viidennen eli Eurooppalaisen kulttuurin tehtävä on ollut järjellisen ajattelun herättäminen kaikissa yksilöissä.” Tähähän koululaitoksemmekin on pyrkinyt.

     Kalevala antaa mielestäni siihen vastauksen. Kalevalan runot voivat olla tuhansia vuosia vanhoja, mutta se muoto johon Lönnrotia inspiroitiin se kokoamaan on meidän ajallemme annettu, ja siksi emme voi pitää Kalevalaa vain vanhan ajan ja liiton oppikirjana.

     Ilmarinen edustaa hyvinkin nykyaikaista jo pitkälle edennyttä totuudenetsijää jonka korkeampaa tunne- ja tahtopuolta Lemminkäinen ja Väinämöinen edustavat.

     Ilmarinen ei itse pyri Pohjolaan henkensä yhteyteen, vaan hänen jumalainen tahtonsa Väinämöinen hänet sinne saattaa.

     Ilmarinen on kuitenkin jo pitkään sitä ennen taivon kantta takonut ja monille oville kolkutellut edellisissä elämissään, eli hän oli jo pitkän tien kulkenut.

     Mitähän tämä taivaan kannen takominen sitten mahtanee tarkoittaa ?

Kun katsomme asiaa inhimilliseltä kannalta voimme sen ymmärtää taivaitten porteille kolkuttamisena.

     Etsikää, niin te löydätte, kolkuttakaa, niin teille avataan sanoi Jeesus.

Ilmarinen seppänä onkin taitava takoja, käsillään tekijä ja siksi kokemuksestaan käsin käsittää asioita joita ei kirjoja lukemalla pelkästään opita.

     Ihmisen osana on tehdä työtä. Ja kun jumalainen järki ihmisessä herää voi työstä tulla luovaa.

     Kaiken toiminnan lähtökohtana on kuitenkin vielä yleisesti inhimillisen tunteen tai älyn tuoma ajatus kokemusmaailmastamme.

     Kalevala sanoo kuitenkin jo: Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi. Mie eli minuus tekee eli synnyttää jumallisen järjen luovan ajatuksen meissä.

     Kuoleman jälkeenhän, kun minuutemme meidät jättää, emme pysty mitään uutta luomaan.

     Mie eli mieli ei tapa todellisuutta, vaan sie eli sielu joka on suuri harhojen luoja.

Jumalaisen järjen myötä herää ihmisessä myös pikkuhiljaa jumalainen tunne- ja tahtopuo-

likin.

     Kalevala kuvaa sielun eri tajunnoista lähtevät ajatukset lintuina. Tunteen herättämää ajatusta vesilintuna eli Sotkana. Älyn herättämää ilmanlintuna Kokkona eli Kotkana. Ja jumalaisen järjen herättämää ajatusta tulisena kokkona Vaakalintu Valkeana, joka tuo tasapainon tunteen ja älyn riehunnoille eli meissä jokaisessa olevan miehen ja naisen vielä ristissä ja riidassa oleville ajatuksille.

     Meissä herää ymmärrys joka ei ole enää risti, vaan ympyrä. Ymmärrys on jo foneettisestikin  ympyrä eli jumalainen muoto.

     Silloin aivokurkiainen aktivoituu ja yhdistää meidän vasemman ja oikean aivopuoliskon toisiinsa. Aivotutkimuksen mukaan se tapahtuu myös kun kuuntelemme barokki musiikkia eli ba rokkia.

     Väinämöinen sanoo Joukahaiselle kun tämä kehuu ulkoa oppimillaan tiedoilla:” Lapsen tieto naisen muisti ei oo partasuun urohon, eikä miehen naisekkahan.”

     Lapsen ja partasuun uroon välisen tiedon eron ymmärrämme, mutta mitä Väinämöinen tarkoittaa naisen muistilla.

     Vähätteleekö hän naista. Meidän on muistettava ettei Kalevala missään kohdin aliarvioi naista, vaan päinvastoin. Onhan Kalevala matriarkkaalinen kokonaisvaltainen eli siis koko’naisvaltainen kuvaus ihmisen henkisestä kehitystiestä.

     Komentaahan Pohjanakka kalevaisia uroitakin jotka tavoittelevat hänen ihanaa tytärtään.

     Naisella Kalevala ilmentää luonnollisesti ihmisen tunnepuolta, jolla ei yksin sinäänsä muistia lie, vaan muisti asuu tajunnassa.

     Mutta sitten Väinämöinen sanoo viimeiseksi merkillistä: ”Eikä miehen naisekkahan.” Tällä hän ilmiselvästi viittaa tietäjäihmiseen, jossa mies ja nainen ovat jo yhtyneet, jolloin ihmisyys eli ihme’isyys hänessä hallitsee, hän on sukupuolista vapaa.

     Hän on saavuttanut täydellisen itsenäisyyden jolloin itsenä,isyys hänessä hallitsee. Isä ja minä olemme yhtä sanoi Jeesuskin.

     Palaamme sitten tähän länsimaisen ihmisen kehitystarkoitukseen.

Ilmarisessa ilmenee talonpoikainen järki. Hän kuuntelee enemmänkin jumalaisen intuitionsa ääntä kuin omaa älyään.

      Eli miehenä hän kuuntelee myös oikean, naisellisen aivopuoliskonsa välityksellä oman pohjanneitonsa ääntä.

     Älykäs ihminenhän ei ole aina järkevä. Koulutettu äly on monasti huono isäntä. Sen ohjauksessa on tehty tuhoisimmat tappoaseet ja järjettömimmät väkivaltakoneistot ihmistä itseään vastaan.

     Siksi meitä suomalaisia on kehoitettu ottamaan talonpoikainen järki käteen selvitäksemme paremmin tehtävistämme. Miksi tällainen vertauskuva ?

     Ehkäpä siksi, että talonpoika edustaa ihmistyyppiä joka ei yleensä ole korkeasti koulutettu ja älykkyydellään toisia hyväksikäyttävä ja siten itse älynsä uhri, vaan rehti suoraselkäinen rauhassa maalla kasvanut lapsellisen hyväsydäminen, tarkasti harkitseva, korkeampiin voimiin uskova ja luottava ihminen, kuten Ilmarinen, joka omantuntonsa eli tämän pohjanneitonsa ohjeilla suoriutuu onnistuneesti kaikista tehtävistään.

     Ilmarinen on hyvinkin mallina meille nykyajan totuudenetsijöille. Muun muassa siinäkin kun samporetkellä Väinämöinen ehdotta veneellä Pohjolaan menemistä ei Ilmarinen suostu vesille, tietäen astraalimaailman kautta menemisen vaarat.

     Siksi he lähtevätkin aluksi hevosella maitse pitempää ja vaikeampaa, mutta turvallisempaa reittiä. Eli parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa.

Kuinka moni meidän aikanakin on tätä vaaran tietä lähtenyt kulkemaan eikä päässyt sen kautta Pohjolaan Impeään eli taivaallista sulhoaan tapaamaan, vaan on jäänyt kuuntelemaan Seireenien laulua, eli astraalimaailman viehättävien tunnelmoiden ja opettajien pauloihin, luullen jo perille päässeensä.

     Mitä sitten merkitsevät ne Väinämöisen lupaukset uudesta Sammosta, uudesta soitosta, uudesta kuusta ja auringosta, kun ei enää kuuta aurinkoa eikä ilmaista iloa.

     Jos taas katsomme näitä lupauksia ulkoisen käytännöllisen elämän kannalta, Kalevalanhan voi aukaista kaikilla tasoilla, niin Sampo, joka henkisesti katsoen on meidän ikuinen käyttövälineemme eli kirkastusruumis jota elämä elämältä taomme valmiimmaksi, voisi ulkoisesti tarkoittaa Väinämöisen lupauksessa jumalaisen järjen aikaansaamaa henkistä, tieteellistä ja aineellista kulttuuria.

     Kirjokansi viittaa myös pyhään tai miksei myös muuhunkin opettavaiseen kirjaan. Kirjahan toimii Steinerinkin mukaan tehokkaana opettajana nykyajan ihmiselle, ennen vaaditun gurun sijasta.

     Ja jos menette katsomaan vaikka Suomalaiseen kirjakauppaan niin näette valtavan kirjon värikkäitä kansia eli kirjokannen.

     Tämäkään kirjokansi eli Sampo ei puutu sanoja. Kirjat opettavat meitä hankkimaan syötäviä, myötäviä ja pitämään kotipitoja eli maallista kuin henkistäkin iloa elämäämme löytämään.

     Sammon arvoitusta on koetettu monella tavalla ratkaista ja ehkä viimeisin oikean ratkaisun löytäjä on lehtori Reino Riikonen Tapiolasta. Olin kuuntelemassa hänen innokasta esitelmäänsä.

     Hän on sitä mieltä että tämän arvoituksen jota 180 vuotta on turhaan pohdittu on hän nyt lopulta ratkaissut, niin että lapsikin sen ymmärtää.

     Ostettuaan kivimessuilta luovuuden eli innovaation kiven hän pani sen kotonaan television päälle. Kolmen aikaa yöllä hän heräsi ja totesi tämän Meksikkolaisen kalkkipyriittiä olevan ihmekiven säteilevän kaikissa sateenkaaren väreissä. Samassa hänelle ratkesi Sammon arvoitus.

     Sampo oli Raamattu, jonka Ilmarinen Väinämöisen käskystä oli käynyt Bysantissa Karjalan kielelle kääntämässä. Ilmarinen oli sen aikainen Agrikola toteaa Riikonen.

     Sampo piti takoa joutsenen kynän nenästä, maholehmän maitosesta, yhen ohrasen jyvästä, yhen uuhen villasesta ?

     Joutsenen kynän nenä tarkoitti sulkakynää Riikosen mukaan, lehmän maito  tunnettua salakirjoitusainetta, mutta kun siihen lisätään vähän ohran jyvästä jauhettua jauhoa tulee se näkyväksi.

     Uuhen villanen tarkoittaa nahkapergamenttia jolle tekstit kirjoitetaan.

Mutta lehmän sanotaan olevan maho, siis ei lypsävä. No täytyyhän arvoituksissa olla vaikeitakin kohtia sanoo Riikonen

     Riikosen laskujen mukaan hänen tulkintansa on sadasensimmäinen.

No tämä hänen ajatuksensahan ei ole mikään uusi. Monen muun lisäksi itsekkin muistan jo kauan sitten näin ajatelleen siitä mitä Sampo noin ulkoisesti voisi myöskin merkitä.

     Mutta Kalevala on elävä kirja ja se aukeaa meille sitä mukaa kun me itse aukeamme jumaluudelle.

Kalevala kaihtaa dokmaattisuutta, muotoihin kangistumista.

     Siksi emme voi sanoa että Kalevala tai Sampo tarkoittaa yksinomaan sitä tai tätä, se pyrkii ennen kaikkea herättämään meidän mielikuvitustamme löytämään muotojen takaa jumalaisia totuuksia, joita vasta voidaan sanoa sen olevan.

     Ykseys ilmetessään, ilmenee moninaisuutena. Siksi vain täydelliselle se voi näyttäytyä täydellisenä totuutena. Ilmennys on kuitenkin kuva todellisuudesta, ja siksi ilmennykseen uppoutumalla lähestymme todellisuutta. Totuuden etsiminen lienee paljolti sitä.

     Pääasia on että ihminen innokkaasti tutkii kuten Riikonen tätä Kalevalankin mysteeriota. Sillä vain etsivä löytää ja vain kolkuttavalle avataan. Elämä antaa meille sen kautta uusia oivalluksia ja ohjaa eteenpäin.

     Mitä sitten voisi tarkoittaa Väinämöisen lupaus uudesta soitosta ?

Ei meidän tarvitse ajatella kuin Sibeliusta joka varmasti oli Väinämöisen inspiroima sväärien musiikin ja suomalaisuuden hengen tulkki soitannallisella alueella.

     Vaikka kanteleen vienot soinnut ovatkin laajentuneet sväärien mahtavaksi pauhuksi on se vain osoituksena taivaitten eli kosmisten värähtelyjen laskeutumisesta yhä lähemmäksi aineen maailmaa, meidän päivätajuntaamme asti.

     Mitä sitten ovat uusi kuu ja aurinko ja ilmainen ilo ?

Ensimmäisenä tulee silloin mieleen että kuu valaisee yötä, astraalimaailmaa ja edustaa kuolemaa, aurinko päivää ja elämää.

     Persoonallinen ihminen on kuu’oleva eli kuoleva. Kuitenkin tieto kuolemasta on nyky ihmisiltä kadonnut.

     Kuolemasta on tullut mysteerio jonka salaisuutta ei enää tunneta. Siksi ihmiset eivät osaa ja ymmärrä jo eläissään kuolla, niin kuin budhalaiset munkit joille joka päivä on myös kuolemisen päivä.

Kun opettelin elämään, opinkin kuolemaan on viisaitten sanonta.

Tämä kuoleman opetteleminen, niin pahalta kuin tämä sanonta saattaa nykyihmisestä kuulostaakin, on ennen kaikkea luopumista, vapautumista niistä siteistä joilla olemme itsemme niin tiukkaan köyttäneet tähän mammonan maailmaan, ettei henki tahdo enää kulkea.

Henkinen valo ja sen tuoma todellinen ilo ei ole päässyt elämäämme aurinkona valaisemaan. Emme ole uskaltaneet vielä luopua jotta luovu’uus eli luovuus meissä virtaisi.

     Rakkaus eli Ra-kausi ja sen merkitys oli jo sananakin päässyt meiltä unohtumaan.

Siksi ei Lönnrot tavannut sitä ilmeisesti runonlaulajiltakaan. Liekö Lönnrotin itsensä lisäämät ne neljä kohtaa Kalevalassa jossa sana rakkaus esintyy.

     Niissäkin tämä sana kohdistetaan muuhun kuin ihmiseen. Sanotaan: rannassa rakas vetonen eli vene, tai oltua rakas rahoihin, ole nyt rakas rekehen, kiivas kirjokorjasehen, tai Kullervo puukostaan: yksi rauta rakkautta, isän saamoa eloa, vanhemman varustamata.

     Jumalainen todellinen rakkaushan vasta syntyy Kalevalan viimeisessä runossa neitsyt

Marjatasta. Ihmiset ovat eläneet siihen asti vielä lemmen pauloissa päivätajunnassaan.

     Vasta Marjatta on niin puhdas että jumalainen rakkaus voi astua jo lapsesta asti tähän fyysiseen kehoon ja sen päivätajuntaan asti.

     Tämän Marjatan pojan elämänvaiheita jatkaa sitten uusi testamentti Marian pojan Jeesuksen historiana.

     Se että Marjatan pojassa syntyy Kristus maailmaan ilmenee Kalevalan viimeisessä runossa siten että kun vastasyntynyt kaksiviikkoinen poika katoaa Marjatalta ja hän etsii poikaansa joka paikasta. Niin tähti, kuu ja  päivyt tulevat häntä vastaan, joilta hän kysyy poiuttansa.

     Tähti ja kuu vastaavat että: ”tietäisinkö en sanoisi, hän on minutkin luonut näille päiville pahoille.”

     Vasta aurinko tietää pojan löytyvän suolta, jossa tämä on vajonneena kainaloitaan myöten. ”Hänpä on minutkin luonut, näille päiville hyville, kullassa kulisemahan, hopeassa helkkimähän”, sanoo päivyt eli aurinko kosmisesta Kristustajunnasta, jota tässä Marjatan poika edustaa.

     Egyptissä Iisikseltäkin katosi poikansa Horus, jota ei etsinnöistä huolimatta löydy. Vasta Raan eli auringon avulla poika löytyy deltamaan suosta vyötärystä myöten kahlaamassa.

     Aurinkojumala Ra se kastaa eli ra’kastaa tulikasteellaan meitä lapsiaan vieläkin.

Meissä jokaisessa on se jumalainen lapsi, rakkaus eli Kristus sisässämme jonka kasvaminen meissä tuo ilmaisen ilon elämäämme.

     Tämän jokainen äiti voi varmaan vastaavuutena kokea lapsen synnytettyään. Lapsihan on täysin puhdas, kuin taivaasta suoraan maahan tipahtanut enkeli.

     Lapset sitten perheessä kyllä kyntävät vanhempiensa kyistä peltoa pois kyistä käärmehistä eli itsekkyydestä joka on itsenäisyyden, vapauden ja luovuuden pahin este.

     Marjatan poika  tuli meitä vapauttamaan tästä rajoittuneisuudesta. Henkisesti itsenäistymään. Kun itse on näistä kyistä vapaa olemme kuin Daniel jalopeurain luolassa, toistenkaan kyyt eivät meitä enää vahingoita.

     Eikä ilmaista iloa päättää Väinämöinen ennustuksensa: Tarkoittaako se, että  Ilmainen ilo on kadonnut, vaiko ettei osata ilmaista iloa.

     Tässä sanonnassa on ilma joka on älyn elementti ja ilo joka on tunnetta. Eli kun meissä äly ja tunne eli mies ja nainen kohtaavat sopusoinnussa toisensa, kummankaan pyrkimättä valtaan, eivät ne enää ole silloin ristissä eli ristiriidassa, vaan ympyrässä jolloin syntyy ymmärrys, joka foneettisestikin on ympyrä. Silloin minäkin miehenä voin sanoa, että on olennaista että olen naista.

     Silloin lakkaavat myllerrykset elämässä ja syntyy yhteinen ilo ja tasapaino näiden välille, jolloin vaakalintu valkeainen eli pyhä henki voi meihin laskeutua ja tuoda henkisen ilmaisen ilon elämäämme.

     Iloitkaamme jo tämän mahdollisuuden olemassaolostakin.

Voiko tämä Kalevalan 150 vuotis juhlinta olla siis vain menneiden luurankojen kolistelua, niinkuin se suurimmalle osalle suomalaisista tuntuu.

     Ei varmastikaan. Se valtava elämänviisaus jota Kalevalaan on kätkettynä ei vain nykysuomalaisille ole vielä paljastunut, mutta sisässään he aavistavat siinä jotain suurta olevan.

     Ei sattumalta niiden maiden liput ole sinivalkoisia, jotka länsimaiseen kulttuuriin ovat pyhissä kirjoissaan jumalaista järjenvaloa tuoneet kuten Kreikassa Prometeus, Israelissa

     Jeesus Ja Suomessa Väinämöinen. Ei varmaan sattumalta Yk:n lippu ole sinivalkoinen. Eikä varmaan sattumalta EU:n lipussa ole sinisellä pohjalla kultainen tähtiaura.

     Sehän on selvä viittaus Kalevalan Pohjanneidon kehoitukseen: ”Aura kultainen kuvoa, sillä kynnät kyisen pellon, käärmehisen käännättelet.

     Kultainen aura syntyy päämme ympärille kun jumalainen järki eli pyhähenki meihin laskeutuu.

     Katolisissa kirkoissa neitsyt Maarialla ja Kristuslapsella näkee monasti tähtiauran päänsä ympärillä.

     Jo Rudolf Steiner sanoi aikanaan, että tuleva Eurooppalainen kulttuuri tulee olemaan Kalevalainen. Tällä hän varmasti tarkoitti, että se tulee olemaan sellaisen viisauden täyttämä kuin mitä Kalevala henkiselle ihmiselle ilmentää.

     Steiner varmasti näki sen, minkä jo Nostradamus ja HP Blavatski näkivät, että pohjolasta ja Blavatskin mukaan Suomesta tulee se valo joka pelastaa ja nostaa Eurooppalaisen kulttuurin materialismin suosta. Todellinen kristinusko lähtee omistamisen oikeudesta luopumisella.

     Väinämöinenkin vapautti Joukahaisen suosta vasta kun hän oli luopunut omistamisen halusta, siitäkin mikä hänessä itsessään oli parasta ollut.

Kreikassa vaikuttanut Apollonios Tyanalainen sanoi jo ajanlaskun alussa rikkaalle nuorukaiselle: ”Minusta sinä et omista taloasi, vaan talosi omistaa sinut.”

     Samoin Jeesus sanoi rikkalle nuorukaiselle: ”Mene ja myy kaikki mitä sinulla on ja jaa se köyhille, ja seuraa minua.”

     Näin kirjaimellisestihan emme voi sitä täällä pohjolassa tehdä. Ja siksi pitää käyttääkin vertauksissa aina tätä talonpoikaista järkeä.

Sydämessä luopumistahan tällä luonnollisesti ensisijaisesti tarkoitetaan. Ettei materia meitä enää heiluttaisi ja juoksuttaisi, ja että olisimme siten herroja omassa talossamme.

     Kaikki ne opetukset joita saamme pyhistä kirjoista ja mytologioista ovat mitä arkisinta opetusta jokapäiväiseen elämäämme, ja siksi Kalevalakaan ei ole mitään menneisyyttä, vaan nykyajan pätevimpiä oppaita uudenajan henkisen kulttuurin luojille.

     Se kulttuuri syntyy sitä nopeammin mitä useampi ihminen ymmärtää nämä opetukset, ja lähtee niiden mukaan elämään. Kalevalaista tietä astumaan eli viisastumaan.

 

 

Tos se on. Kii-voima on elämänvoima meissä.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.04 | 23:37

Kiitos Kauno, että jaksat tositietoa levittää !

...
20.03 | 11:34

Mahtavaa Kauno!
Juuri tällaista tarvitaan nykyaikana. Olen kirjoittanut vertailevan tutkielman budhismin ja kristinuskon yhtäläisyyksistä Jos kiinnostaa lähetän

...
22.01 | 02:34

Onko kirjasi ostettavissa ?

...
18.01 | 15:51

Ne eivät olleet ilmeisesti perusteltuja, ja ketä totuudenetsijää hyödyttää lukea kritiikkiä, ilman, että se on perusteltua faktoihin, jotka voidaan todeta.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS