KUOLEMMEKO KUOLTUAMME VAI ?

                    Elämmekö kuoltuamme?

Kun Tiibetiläinen Laama, joka asui Amerikassa tiesi kuolemansa lähestyvän saivat paikalliset lääkärit hänet houkuteltua kuolemaan sairaalassaan.

Ja kun kuolema sitten tapahtui, totesivat kaiken elontoiminnan hänessä lakanneen. Mutta he seurasivat vielä kolme vuorokautta hämmästellen tätä kuolinprosessia, sillä Laman sydämen kohta pysyi lämpimänä, vaikka kylmeneminen muualla tapahtuikin. Iho pysyi kimmoisena, eikä siihen jäänyt painautumaa, niin kuin normaalisti kuolleille.

Tätä tilaa kesti kaksi ja puoli vuorokautta, eikä lääkärit pystyneet selittämään näitä ilmiöitä, sillä he eivät olleet vastaavaa nähneet.

Täällä länsimailla ei juurikaan tiedetä mitä ihmiselle kuolemassa tapahtuu, saati sitten henkisesti kehittyneelle ja kuolemaan oikealla tavalla valmistautuneelle ihmiselle.

Itämailla on määrätyissä piireissä aina enemmän tiedetty kuolemasta kuin täällä länsimaissa, tai mitä kansa on pystynyt tai halunnut ymmärtää.

Buddhalaiselle munkille oikealla tavalla kuoleminen on hyvin tärkeä asia, jota he eläissään ovat jo pitkään harjoitelleet. Siksi he hallitsevat oman kuolinprosessinsa niin, että menevät tajuisina kuolemanrajan eli tuonenvirran yli ja keskittävät eetterivoimansa määrätyistä syistä sydäntshakraansa niin, että se vaikuttaa fyysiseen sydämeen asti. Pimeässä voi nähdä jopa sydämen kohdan hohtavan valoa, kuten nämä lääkärit näkivät.

En nyt kajoa tähän sen enempää, toin vain sen esimerkkinä siitä, että meidän päivinäkin ilmenee asioita, jotka todistavat ihmiskunnalla olevan tietoa kuolemasta, jota ei länsimainen tiede tunne.

Tämä ihmiskunnan vanha aikain viisaus, jota suuret opettajat ovat opettaneet on tullut meille länsimaille Helena Blavatskyn tuoman teosofian myötä ehkä parhaiten tunnetuksi.

Meillä Suomessa tätä tietoa on nykyisessä muodossa ollut jo yli 100 vuoden ajan kirjailija Pekka Ervastin tuomana. Mutta Kalevala osoittaa, että suomalaiset ovat olleet perillä teosofiasta eli jumalaisesta viisaudesta jo tuhansia vuosia.

Väinämöinenhän kävi myös itse tutustumassa elävänä tuonelassa, ja kertoo hyvin seikkaperäisesti kokemuksistaan. Aivan samoin Pekka Ervast lukuisissa kirjoissaan kuvaa yksityiskohtaisesti omiin kokemuksiinsa perustuvasta tiedostaan kuolemanjälkeisistä tiloista.

Tietämättömiksi ei meidän nykyaikana tarvitse enää jäädä kuolemankysymyksessäkään, jos se vain meitä kiinnostaa. Itse olen todennut monet kerrat miten suuri hyöty on ollut etukäteen tutustua maahan johon on tullut matkustettua.

Kun aloin tätä esitystäni kirjoittamaan oli yön aikana satanut paksu lumikerros maahan, ja lisää tuli koko ajan. Koko luonto lepäsi lumen alla kuin kylmässä haudassaan. Se mikä siinä kesällä elämänä ilmeni oli kuin vetäytyneenä sisään, pois tästä olemisen tasosta johonkin, johon meidän aistimme eivät ylety sitä   seuraamaan.  

Mutta aurinko saa sen jälleen houkuteltua ihmeelliseen elämänkukoistukseensa takaisin tälle fyysiselle tasolle. Kukka joka syksyllä kuolee ei siitä kuitenkaan keväällä muutu eläväksi, vaan näkymättömissä oleva juuri kasvattaa uuden kukan.

Kukkaan verrattuna puu, esimerkiksi kuusi, näyttää elävän ikuista elämää. Onpa tavattu jopa tuhansia vuosia vanhoja puita. On kuin se, mikä kukassa on juurta ja mistä syntyy uusi kukka joka kevät olisi puussa lähtenyt kasvamaan ylöspäin kohti taivasta, ja talvellakin viheriöivä kuusi tullut kuin kuolemattomaksi jota hyytävät pakkasetkaan eivät saa enää lannistumaan.

Tällainen luonnonkirjan lukeminen auttaa ja helpottaa meitä ymmärtämään myös omaa luontoamme, sillä kaikessa luonnossa ilmenee   vastaavuudet, niin näkyväisessä kuin myös meille vielä näkymättömässäkin. Niin ylhäällä kuin alhaallakin.

Ja mitä useammassa ilmennyksessä näemme saman kaavan toistuvan sitä vakuuttuneemmaksi ymmärryksemme tulee vallitsevista luonnonlaeista.

Ymmärrys on se meidän työväline jolla näkymätön luonto paljastaa itsensä ensin, ennen kuin meille joskus herää vastaavat aistit jotka mahdollistavat suoranaisen aistihavaitsemisen.

Näinhän matemaattisestikin voidaan laskemalla todeta monen asian olemassaolo, joka sitten vasta myöhemmin löydetään muilla keinoin.

Kyllähän myös syntymästään asti sokea voi luoda mielikuvan ulkoisesta maailmasta, mutta voi mikä maailma hänelle avautuukaan jos hänen silmänsä tulevat yht'äkkiää näkeviksi. Kuoleman suhteen me olemme kuin tällainen sokea, mutta tyhmäähän olisi väittä, ettei kukaan muukaan pysty näkemään.

Näitä näkeviä on kautta ihmiskunnan historian ollut, jotka ovat kuolemanjälkeisestä elämästä meille kertoneet.

Mutta on esiintynyt runsaasti myös selittäjiä jotka ovat käyttäneet hyväkseen ihmisten tietämättömyyttä ja saaneet valtaa ihmisten yli pelottelemalla ikuisilla kadotuksilla elleivät usko niin kuin he haluavat uskottavan.

Toimeen tulo on taattu kun on saatu ihmiset ostamaan taivaspaikkansa. Tähänhän ei nykyajan ihmistä kovin helpolla saada enää lankeamaan, mutta yrittäjiä kuitenkin riittää.

Imisille on aina ollut kyllä tarjolla oikeaakin tietoa ja ollut myös mahdollista itse päästä tämän tiedon alkulähteille katsomaan. Kuinka ihminen joka ei itse ole ratkaissut kuoleman arvoitusta voi sitten tietää mikä on totta?

Kun ihminen herää sokeasta uskosta itse ajattelemaan, tekee hän yleensä sen huomion etteivät nuo muutkaan tiedä, vaan ovat pelkän uskon varassa. Helposti tulee meistä silloin materialisteja ja kiellämme kaiken   kuolemanjälkeisen elämänkin.

Sanomme, että ei elämän päättymistä kuolemassa   kukaan kuitenkaan ole pystynyt todistamaan eikä rehellisesti sanoa niin tietävänsäkään. Myös jos kaikki tietäisivät mitä kuoleman jälkeen on, ei siitä kannattaisi puhuakaan.

Mutta kuten sanottu tie tietoon on jokaiselle avoin, ja vain tien kuljettua voi päästä perille. Perille kuolemastakin. Mutta sitä ennen meidän on tyytyminen tietäjien kertomuksiin, ja oman järkemme todistuksiin.

Kun pyrimme tietoon kuolemasta auttaa meitä silloin se kun ajattelemme mitä elämä on. Onko se "elämä" joka kuolee, vai voiko elämä ylipäänsäkään kuolla? Olemmeko henki joka on pukeutunut ruumiiseen, vai ruumis johon on puhallettu henki?

Me näemme elämän yleensä liikkeenä, sykkeenä, joka ilmenee mitä moninaisimmissa muodoissa. Voidaan todetakin ettei elämää voida havaita kuin muotoon pukeutuneena. Vain muodossa voi elämä ilmetä.

 

Mutta muoto ei paljasta vielä itse elämää, saati sen muodon luojaa. Voikohan se luoja olla kaiken takana oleva ikuinen ääretön elämä joka sitten ilmenisi hetkellisinä elämänilmennyksinä muodoissa? Tuskin, sillä eihän ikuinen, ääretön voi rajoittua muotoon. Sillä ei voi olla alkua ja loppua niin kuin kaikilla muodoilla on.

Mutta mikä se sitten on joka muodoissa ilmenee elämänä. Ihminenhän ei pysty antamaan luomilleen muodoille elämää. Viisaat sanovat, että se pysyy meidän tajunnallemme vielä salaisuutena. Emme pysty sitä tajuamaan, eli lapsi ei vielä ymmärrä Isänsä aivoituksia. Ja siksi emme pysty ainakaan näillä aivoilla tietämään mitään itse elämästä, vaan meidän on tyytyminen vain tutkimaan sen ilmennyksiä.

Tämän perusteella voimme jo todeta että se jota me pidämme kuolleena ei olekaan elämän vastakohta, vaan ehkä elävän vastakohta. Vain elävä muoto pystyy sisäisestä itsestään käsin liikkumaan, kasvamaan ja kehittymään.

Kuolema on siis sitä, että tämä sisäinen itse jättää tämän muodon jossa se elämänä ilmeni. Mikä on alkanut ajassa, kuoleekin ajassa. Kaikki mikä on syntynyt muotoon kerran häviää. Tämä on elämän ehdoton laki.

Tämä persoonallisuus joka nyt tiedän olevani tulee tyystin häviämään tässä muodossaan ja ilomielin saakin hävitä. Siitä ei jää kuin muisto, aivan kuin siitä nuorukaisesta on jäänyt joka 50 vuotta sitten muistan olleeni.

Mutta tämä häviäminen ei tapahdu fyysisen ruumiin kuolemaan, sillä emmehän ole vain ruumis, vaan meissä on vielä sielu ja henkikin, tai oikeammin: me olemme ruumis, sielu ja henki.

Eli elämä joka meissä sykkii on jo nyt pukeutunut ruumiiseen, sieluun ja henkeen. Ja se tajunta jonka me koemme omanamme voi jo nyt eläissämme siirtyä pois tästä ruumiista ja elää siitä riippumatta. Näinhän me teemme joka yö. Siksi unta on sanottukin kuoleman pikkuveljeksi.

Nukkuessa vain olemme "hopealangalla" vielä liekassa tähän kehoomme. Ja jos tämä hopealanka katkeaa, katkeaa myös elämän yhteys tähän fyysiseen muotoomme, emmekä voi enää siihen palata.

Mutta tajunta, joka ilmenee aivojen kautta, niin kuin tuli liekissä ei ole sidottu tähän ruumiiseen, ei myöskään aivojen myötä häviä, se ei voi toteuttaa vain itseään enää tässä fyysisessä muodossaan.

Siksi ihminen joka ei eläessään ole kuolemasta päässyt tietoon ihmetteleekin, jos hän on vielä hyvissä voimissa ollessaan kuollut, että mitä tämä on kun hän kokee edelleen olevansa oma itsensä, mutta omaiset ja ystävät eivät hänelle vastaa vaikka hän kysyy, eivätkä ole edes näkevinään häntä. Kunnes sitten joku vastaanottaja saa hänet vakuuttuneeksi, että hän on nyt kuollut, eikä siksi voi enää toisille ilmetä.

Se, että ihminen on täysin oma itsensä ilman fyysistä ruumistakin on jo lukemattomien ihmisten elinaikainen kokemus. Ja tämähän todistaa, että tajuntamme on ennen kaikkea sielussamme, tunne- ja ajatuspuolessamme, eikä fyysisessä ruumiissa, vaikka se sen kautta tässä tasossa ilmenee ja vaikuttaa.

Kuitenkin tässä fysiikassamme piilee valtavat toteutumisen mahdollisuudet, josta tajuntamme ei vielä paljoakaan tiedä.

Tämä meidän päivätajuntamme ei ole tullut kuin vasta harvoille ihmisille tietoiseksi omasta hengestään ja siksi me olemme vielä sielullisia olentoja ja sieluisina siksi vielä kuoleman alaisia tässä persoonallisuudessamme. Vain hengessä voimme olla kuolemattomia.

Vaikka me elämmekin kuoleman jälkeen sielussamme satoja vuosia häviämme tajuntoina lopulta äärettömään autuuteen.

  Mutta meissä on jokaisessa henki joka pyrkii tulemaan itsetietoiseksi tässä luomassaan persoonallisuudessaankin. Ja se synnyttää niin kauan aina uuden persoonallisuuden kunnes se voi täysin yhtyä ja täyttää tämän tajunnan niin, että Jeesuksen tavoin voimme sanoa: Isä tapahtukoon sinun tahtosi eikä minun.

Toisin sanoen kun me annamme sen mikä meissä elämänä ilmenee päästä hallitsemaan tätä mikä on vielä kuolemanalaista, silloin olemme voittamassa ei vain kuolemaa, vaan tavoittamassa ikuista elämää. Näin ovat tietäjät aina opettaneet.

Ei kukaan ihmiskunnan suurista viisaista opettajista eikä uskontojen perustajista ole koskaan sanonut: Elä missä himoissa tahansa, kuinka suurissa paheissa tahansa, kunhan kadut viimeisenä minuuttina kuoleman hetkellä, niin pääset ikuiseen autuuteen.

Päinvastoin kaikki ovat opettaneet että meidän tulee luopua himoista, paheista, panettelusta ja itsekkäästä elämästä, jotta henkemme voisi meidän tajuntaamme laskeutua ja saavuttaisimme siten ikuisen elämän.

Kuitenkin se ikuinen elämä on saavutettavissa täällä eläissämme. Kuoleman jälkeen ei ole mitään tehtävissä sen suhteen.

Tässä fyysisessä ruumiissa on ikuisen elämän salaisuus kätkettynä. Vain tässä fyysiseetterisessä ruumiissamme olemme yhteydessä persoonallisesti henkeemme.

Vain tässä fyysiseetterisessä ruumiissamme me voimme takoa Sammon eli Kirjokannen eli kuolemattoman Aurinkoruumiin jossa henkemme voi ilmetä muotoon pukeutuneena aikakaudesta toiseen, meidän mittapuumme mukaan ikuisesti.

Vain tässä fyysisessä ruumiissa on kätkettynä salaperäinen ikuisen elämän siemen, joka lootuskukan tavoin syntyy ja ammentaa elämänvoimansa pohjamudista saakka, mutta nostaa ylös vartensa puhtaassa astraalisessa vedessä ja puhkeaa valkeaan kukkaansa auringon loistavassa syleilyssä.

Näin tuhlaajapoika palaa takaisin Isänsä kotiin jossa Isä hänet avosylin ottaa vastaan.

Kalevala kuvaa kuinka jumalainen tulikipinä   suikahtaa läpi taivahan yheksän, halki kuuen kirjokannen tänne maanpäälle, jossa sinervä siika nieli tämän tulisorosen, ja kuleva kuuja nieli tuon sinervän siian, ja halea hauki nieli tuon kulevan kuujan.

Eli tällä tavoin jumalaisen järjen kipinä lankesi yhä syvemmälle tähän "eläimelliseen" fyysiseen kehoomme, yhä syvemmälle tämän aineen lohikäärmeen pauloihin, missä se prinsessa Ruususen tavoin uinuu odottaen vain herättäjäänsä.

Väinämöinen ja Ilmarinen eivät yrityksistään huolimatta pysty tätä tulta vapauttamaan, vaan tarvitaan peni mies, Päivönpoika eli Jumalanpoika Kristus, joka taivaasta Isältään pudonneella puukolla hauin halkaisee ja vapauttaa järjentulen eli Pyhän Hengen ihmisessä.

Haukihan toisaalla Kalevalassa kuvaa meidän eetterikehoamme jonka tämä Päivönpoika tässä halkaisee. Itse emme siihen pysty.

Me voimme näin jo nyt tulla kuolemattomiksi, eli tietoisiksi ikuisesta elämästä, ikuisuudessa elävästä hengestämme.

Mutta vain se, että meissä jo nyt on tuo ikuisen elämän siemen, mahdollistaa sen että voimme tässä persoonallisessa tajunnassammekin päästä sen yhteyteen.

Mutta ellemme eläissämme sitä saavuta, saamme jälleensyntyä uudelleen ja uudelleen, niin kuin pyhät kirjat ja luonto on sen meille opettanut.

Kalevalakin sen kertoo: Lemminkäisen äiti eli maaäiti kokoaa jälleen poikansa palaset eli leiviskät (skandhat itäm.) ja kokoaa niistä uuden pojan, mutta pikkaisen paremman, edellisen elämän kokemuksia paremman. Mehiläinen tuo henkemme yhdeksännestä taivaasta eli Taivasten Valtakunnasta tähän maaäidin luomukseen.

Kaikki me saamme kuitenkin kuolemalla kuolla tästä ehkä jo raihnaisestakin ja kivuliaaksi käyneestä ruumiistamme ja viettää kuoleman jälkeen ihanaa lepoa tai myös jatkaa jonkin aikaa puhdistavassa kiirastulessa.

Riippuen siitä miten olemme eläneet ovat kuolemanjälkeiset tilatkin ihmisillä hyvin erilaiset. Eihän ihminen kuoleman jälkeen ole sen kummempi kuin eläissäänkään.

Ei hän enkeliksi muutu ellei sitä jo täällä ole. Hänen ajatustapansa on ihan samanlainen kuin täälläkin, samat halut ja himot hänessä ovat tallella, jotka ovat sielullisia ominaisuuksia.

Mutta ihmiset jotka eivät ole pyrkineet itseään voittamaan eläissään, joutuvat sen nyt kuoltuaan tekemään. Ja se tuntuu tietysti tuskalliselta kun ei pysty enää totuttuja tarpeitaan tyydyttämään, kun ei ole enää ruumista jonka kautta näitä tunteita purkaisi.

Ihminen joutuu näin oman puhdistavan kiirastulen läpikäymään. Luther vei lutherilaisilta kiirastuliopin ja kavensi näin uskovaistensa tietämystä siltä osin. Katollinen kirkko sen onneksi on säilyttänyt.

Mehän saamme kuoleman jälkeen myös totuuden valossa katsoa ja läpikäydä menneen elämämme ja "tuomita" itse omat pahat tekomme. Eihän se ole kovin mukavaa, sillä saamme itse myös kokea sen pahan jonka olemme toisille aiheuttaneet.

Mutta kaikki se vapauttaa meitä kuolemaan pois tästä alemmasta luonnostamme, mikä tietysti olisi pitänyt jo täällä eläissämme suorittaa.

Jos olemme suuria pahantekijöitä ja elostelijoita olleet, saattaa tämä kiirastulivaihe tuntua pitkältä, jopa ikuisuudelta, aika kun on sillä puolella toisenlaista.

Mutta jokaiselle koittaa lopulta vapaus siitä ja ihmiselle koittaa toinen kuolema, jolloin hän kuolee pois tästä astraalisesta ruumiistaankin ja herää mentaalisessa, eli ajatusmaailmassa, joka on myös aivan todellinen maailma.

Tässä maailmassa vietämme suurimman osan kuoleman ja uuden syntymän välisestä persoonallisesta ajasta. Tätä voidaan sanoa taivasmaailmaksemme, sillä täällä saamme toteuttaa kaiken sen, josta olimme eläissämme haaveksuneet, mutta emme saaneet tai pystyneet toteuttamaan.

Se nyt kaikki onnistuu meidän toteuttaa ja voimme riemuita täysin sydämin, sillä kaikki mihin me ryhdymme onnistuu yli odotustemme ja tätä taivaallista riemun lähes pakahduttavaa autuutta tuntuu kestävän loputtomiin, aivan kuin ikuisesti.

Lopulta huomaamme kuitenkin, ettei se meitä enää tyydytäkään vaan toteamme, että meidän tulee kehittää itseämme ja meissä syntyy tarve jälleensyntyä maanpäälle, sillä tulemme tietoiseksi, että vain täällä voimme päästä kehittymään eteenpäin. Ja luonto antaa meidän jälleensyntyä.

Syntyessämme tänne, tullemme suoraan taivasmaailmasta ja olemme puhtaita ja vapaita kaikista edellisen elämämme himoista ja paheista. Emmekä yleensä juuri mitään siitä muistakaan, siitä kun on kulunutkin jo pitkä aika.

Monet lapset, jotka ovat hyvin pian jälleensyntyneet, muistavat menneen elämänsä asioita ja tätähän lienee jo tieteellisestikin koetettu tutkia mistä siinä on kyse.

Tunnepuolemmehan on jo kiirastulessa puhdistunut, joten samat himot eivät meissä herää, ellemme itse sitä tahdo. Huonot himojemme ja taipumustemme siemenet eli leiviskät meissä kyllä löytyvät vielä, mutta ellemme niitä itsessämme istuta ja kasvata, kuihtuvat ne pois ja olemme niistä vapaat.

Edellisten elämien pahojen kuin myös hyvien tekojemme seuraukset kyllä automaattisesti seuraavat uurteen elämäämme, kunnes velat on maksettu viimeiseen ropoon. Näinhän karma toimii ja jumalainen elämä ja viisaus on aina opettanut.

Kuinka sitten tällaisen tiedon paikkansapitävyydestä tavallinen ihminen voi tulla vakuuttuneeksi. Eihän tällaista missään julkisesti hyväksytä eikä opeteta?

Länsimaiset kirkotkin opettavat aivan muuta ihmisen kuolemasta, eikä tieteellinen tutkimuskaan näe tällaisia mahdollisuuksia ihmisessä piilevän.

Näyttääkin siltä että länsimaiselta ihmiseltä täällä kristikunnassa se tieto onkin tietyistä syistä ollut salattua näihin aikoihin asti. Ei niin, etteikö sitä tietoa olisi aina ollut saatavilla, vaan siitä syystä, että tämä tieto joutui painumaan maan alle vainoojiaan piiloon.

Totuus on aina ensimmäinen uhri kun tietämättömyys pääsee valtaan. Tietämättömyyshän se vain valtaa tavoitteleekin. Tämän on historia meille monet kerrat opettanut.

Ajanlaskumme alkuaikoina essealaisuus, Johannes Kastaja, Jeesus, gnostilaisuus ja monet filosofit opettivat itsensä voittamisen tärkeyttä, jotta Taivasten Valtakunta jo eläissämme saavutettaisiin.

Silloin kyllä tiedettiin kuolemanjälkeisestä elämästä, vaikka ei sitä niin paljon korostettu kuin tämän elämän tärkeyttä. Silloin korostettiin, että nyt on otollinen aika, sillä tässä hetkessä olet Minuutena Itse läsnä.

Mennyttä ja tulevaa voi ajatella, mutta vain tässä hetkessä olet Itse Minuutena läsnä. Siksi tämä hetki on tärkeä, eli miten tämän hetken vietät, sillä rakennat myös tulevaisuutesi, kuolemanjälkeisenkin.

Ajanlaskumme alussa oli myös kosmisesti otolliset voimat vaikuttamassa ja auttamassa ihmistä oman lohikäärmeensä alistamisessa.

Silloin elettiin kalojen aikakauden alkuaikaa, ensimmäistä seitsenjaksoa, jota sanotaan aurinkokaudeksi. Se aikakausi mahdollisti suuren opettajan Jeesus Nasarealaisen inkarnoitumisen.

Tätä aikaa inspiroi enkeli Mikael. Taiteilijat ovat kuvanneet hänet valkean ratsun selässä peitsellään alistamassa lohikäärmettä. Mikael ei kuitenkaan sitä tapa, sillä tappaminen ei enää kuulu tämän uuden elämänymmärryksen opetuksiin.

Enkeli Mikael korostaa fyysisen elämän tärkeyttä ja pyhyyttä. Eli meidän tulee ajaa Temppelistämme pois ryövärit ja rahanvaihtajat, jotka ovat sen pesäpaikakseen ottaneet. Tai, meidän tulee alistaa, kesyttää villi eläimellinen luontomme kotieläimiksi.

Semmoinen kuva jossa tämä lohikäärme tapetaan kuvaa Pyhää Yrjänää joka lienee enemmänkin kirkollinen pyhimys.

Mutta me elämme nyt jälleen melkein samaa aikaa kuin ajanlaskumme alussa elettiin. Jälleen olisi suuren opettajan mahdollista inkarnoitua ja näyttää oikeaa tietä ja saarnata vapautta sieluille jotka täällä kuoleman varjon laaksossa vaeltavat.

Elämme nyt Vesimiehenajan alun aurinkokautta ja senkin alkuaikoja ja selvästi enkeli Mikaelin inspiraatiot ovat jälleen nähtävissä: luonnon suojelu, joka lähtee puhtauden ihannoimisesta, Jumalan kuva on muuttumassa ankarasta tuomarista lempeäksi isäksi joka lapsiaan rakastaa.

Diktatuurit hajoavat, muurit murtuvat, Euroopan kansat yhtyvät, ihmisten klobaali veljeys korostuu, kaikessa kuin itsestään tapahtuu muuttumista hyvään alemman luonnon kustannuksella, ihminen on vapautettu työn orjuudesta, joka viidennelle Suomessa on annettu mahdollisuus kokopäiväisesti kehittää itseään ja löytää elämälleen syvempi tarkoitus kuin materiaalinen.

Ihmisiä aivan kuin autetaan voittamaan mammonan maailman houkutukset. Mutta ehkä ajatuksia herättävin seikka on se nyt kun vasta lähes 2000:n vuoden päästä paljastuu kirjakääröjä jotka edellisellä aurinkokaudella kätkettiin vainoojiltaan turvaan.

Se osoittaa, että vasta nyt eletään jälleen aikaa jolloin uskonnollisilla fanaatikoilla ei ole täällä länsimailla enää valtaa henkisen tiedon pimittämiseen. Nämä kääröt, jotka paljastavat huomattavia seikkoja alkukristillisyydestä ja kristinuskon kehdosta, saattavat nyt turvallisesti nousta piilostaan.

Kuitenkin tämä kaikki on vasta alkua joka huipentuu vielä lähimmän 200 vuoden aikana, jonka tämä Mikaelin aika vielä kestää.

Ennusteen mukaan alkuperäinen todellinen kristinusko tulee silloin paljastumaan kansoille. Me olemme tavallaan etuoikeutettuja kun olemme saaneet syntyä tähän aikakauteen.

Mutta vielä enemmän etuoikeutettuja jos otamme tilaisuudesta vaarin ja lähdemme itsessämme toteuttamaan tätä inspiraatiota, emmekä enää ruoki lohikäärmettämme, vaan annamme sen kuolla puolestamme.

Alempi luonto uhrautuu aina kehityksen alttarilla, kuten kasvikunta eläin- ja ihmiskunnan ja eläinkunta ihmiskunnan.

Todellinen kuoleminen onkin kuolemista jo elämän aikana pois kaikesta siitä, joka on kuoleman alaista, eli kaikesta siitä mikä ei ole meitä ITSEÄMME henkisinä olentoina, Jumalan poikina.

Siksi voimme sanoa, että mitä enemmän kuolemme eläissämme, sitä elävimmiksi tulemme ja sitä tietoisemmiksi kuoleman mysteeriosta.

Siksi kaikki esoteeriset koulut kautta aikain ovat opettaneet ensimmäisenä puhdistuksen tien kulkemista. Ja nykyaikana tämä esoteerinen koulunkäynti tapahtuu jokapäiväisen elämän eteentuomissa houkutuksissa ja kiusauksissa.

Niitähän nykyelämä on joka paikassa tarjoamassa, koettaen upottaa meidät yhä syvemmälle tähän materian suohon rämpimään ja siten oppimaan. Mutta sekin osoittaa vain, että suurempi valo on syntymässä mitä synkempi varjo ilmaantuu.

Näinhän se meidän ihmisten suhteen on, kun lähdemme puhdistuksen tielle. Kaikkinainen paha ennen poistumistaan nousee pintaa ja näyttää siten lisääntyvän ja meistä tulee entistäkin pahemman näköisiä lurjuksia.

Mutta paha ei kauaa kestä päivänvaloa, vaan kuihtuu kuin kalliolle itänyt taimi ravinnon puutteessa. Siksi me parhaiten voitammekin pahan kun emme kiinnitä siihen paljoakaan   huomiotamme ja sillä sitä ruoki. Vaan annamme ymmärryksemme valon, josta Jeesus niin usein muistutti, valaista sieluamme.

Ymmärryksemme kautta Pyhä Henki eli jumalainen järki meihin pyrkii ja tulee, kun vain pidämme tajuntamme puhtaana. Pyhä Henki on se parakleetti, lunastaja ja satujen prinssi joka meidät pahan vallasta, kuolemasta vapauttaa.   Tänä päivänäkin.

 

 

   

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.04 | 23:37

Kiitos Kauno, että jaksat tositietoa levittää !

...
20.03 | 11:34

Mahtavaa Kauno!
Juuri tällaista tarvitaan nykyaikana. Olen kirjoittanut vertailevan tutkielman budhismin ja kristinuskon yhtäläisyyksistä Jos kiinnostaa lähetän

...
22.01 | 02:34

Onko kirjasi ostettavissa ?

...
18.01 | 15:51

Ne eivät olleet ilmeisesti perusteltuja, ja ketä totuudenetsijää hyödyttää lukea kritiikkiä, ilman, että se on perusteltua faktoihin, jotka voidaan todeta.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS