Uni kuoleman pikkuveli

Tulen ehkä tuottamaan pettymyksen niille, jotka ovat ajatelleet, että puhuisin siitä mitä tavanomaisesti unella ja kuolemalla tarkoitetaan.

Minusta ne asiat eivät ole niin tärkeitä kuin se, mikä merkitys näillä sanoilla on meidän elämässämme juuri tähän hetkeen sovitettuna.

Jeesushan ei juurikaan puhunut unista tai kuolemanjälkeisestä elämästä, vaan piti tärkeänä, että ihmiset ymmärtäisivät tämän päivätajuisen elämän tärkeyden ja merkityksen. Sillä nyt on otollinen aika, nyt tällä hetkellä rakennetaan ja vaikutetaan unimaailmaan sekä kuolemanjälkeiseen elämään.

Unen ja kuoleman jälkeen on kaikki mahdollisuudet menetetty, ellei jo nyt niitä mahdollisuuksia ymmärretä rakentaa. Parempi hengen kerjäläisenä maan päällä kuin materian kuninkaana tuonelassa.

Aikoinaan ihmettelin sitä kun Yrjö Kallinen sanoi, että elämmekö unessa. Kun sitten havannoin ihmisiä, niin toiset näyttivät olevan tietoisempia elämästä ja siten enemmän hereillä olevia kuin toiset. He näyttivät elävän tiedossa, toiset olivat tajunnassaan kuin tietämättömyyden unessa kävelijöitä elämää sen kummemmin ihmettelemättä.

Kun sitten itse opettelin elämään, niin huomasin, että elämä olikin kuoleman opettelemista.


Kuolema oli ollut sitä ennen kuin kaukainen elämän takainen asia, josta ei mitään voinut tietää, kuin mitä isot pojat olivat kertoneet.

Onko todellinen elämä tällä tasolla siis kuoleman opettelemista, herää heti kysymys. Miten se on ymmärrettävissä?   Sehän tuntuu aivan paradoksilta.

Olemmehan aina kokeneet, että silloin se elämä maistuu, kun menee oikein hyvin ja elämä on iloista ja nautinnollista.

Eikö sitten näin ole. Ja jos ei, niin miksei?

Täytyy todeta, että tässä tullaan juuri siihen olennaiseen kysymykseen, kun kysytään: mitä elämä on. Jos meidät on luotu tänne elämään ja siitä iloitsemaan, niin miksi on kärsimystä olemassa, herää heti kysymys.

Toiset näyttävät saavan enemmän iloita kuin toiset. Toisille elämä on pelkkää kärsimystä. Mitä pitäisi siis tehdä, jotta minun elämäni olisi ainakin voittopuolisesti jos ei kokonaan iloa.

Onhan jopa sanottu, että suuri elämä on varannut meille pelkkää onnea, jollemme me itse sitä pilaa.

Tämän onnen löytämiseen ja elämän ymmärtämiseen, käsittämiseen ovat kaikki ihmiskunnan suuret opettajat koittaneet meitä ohjata.

Mutta me emme ole uskoneet heitä niin paljoa, että olisimme lähteneet kovinkaan aktiivisesti noudattamaan heidän ohjeitaan ja siksi elämämme on vielä paljolti kärsimystä.

Ja uskallan tässä seurassa jopa sanoa: omasta syystämme ja voisi lisätä myös, että omasta halustammekin. Lyhentäväthän monet joilla on paljon voimia siten velkojaan silläkin tavalla.

Kun tietoisuutemme on vielä unen omaista, niin helposti syytämme , että elämä on epäoikeudenmukainen tai joku toinen syypää kärsimyksiini. Tai että nuo rikkaat ovat vieneet kansan rahat, että kansa saa kituuttaa köyhyyden kärsimyksissä.

Me emme osaa vielä katsoa asioden syitä, jotta vapautuisimme tuomitsemasta pahaa ja näkemästä asioiden tarkoituksenmukaisuutta.

Me haluamme vielä sitä Eevan tarjoamaa hyvän ja pahan tiedon hedelmää, emmekä ymmärrä jo syödä elämänpuusta.

Tietämättömyys on se unihuntu joka on silmillämme. Se on se Jeesuksen   mainitsema malka eli tukki joka tukkii ymmärryksemme näkökykyä tähän maailmaan.

Tietämättömyys on kaiken kärsimyksen hedelmällinen juuri. Siitä kumpuaa kaikki kärsimykset maailmassa.

Tarkoittaako se sitten, että kaikki kärsimys ja tietämättömyys poistuu kun opettelen oikein elämään ja opinkin vapaaehtoisesti kuolemaan.

Joku viisas on aikoinaan sanonut, että silloin ihminen viisas on, kun hän tietää, ettei mitään tiedä. Jälleen paradoksi.

Näissä paradokseissa tai ristiriitaisuuksissa on monasti sanottu suuria totuuksia.

Kun ihminen voittaa tämän persoonallisen itsensä ja antaa tilaa todelliselle Itselleen katsoa aistiensa kautta tähän maailmaan, poistuu tämä malka silmästä ja ihminen persoonallisuudessaan yhtyy korkeamman Itsensä tajuntaan.

Silloin hän huomaa vasta, etteihän se persoonallisuus mitään tiennytkään siitä mitä se nyt saa nähdä ja ymmärtää.

Emme me mitänä voine, emme mitänä itsestämme, ilman armotta Jumalan, toimetta totisen luojan, sanoo Kalevala.

Pitääkö meidän nyt ajatella, ettemme mitään voi oikein ymmärryksellämme nähdä, ennen kuin tämä meidän todellinen Itsemme eli Jumalamme aukaisee silmämme selkosen selälleen näkemään tätä maailmaa?   Ei suinkaan!

Todellisuudessahan me olemme jo yhtä tämän jumalaisen tajuntamme kanssa, joten mahdollisuutemme ovat kyllä rajattomat.

Tämä Jumalamme, Minuutemme pyrkii paljon suuremmalla innolla persoonallisuutensa, eli lapsensa tajuntaa avartamaan ja sen yhteyteen kuin päinvastoin.

Se inspiroi ja herättelee meitä nyt jo katsomaan elämän ihmeellisyyksiä, kuin isä ja äiti lastaan ja näkemään asioita korkeamman järjen eli hengen valosta käsin ja odottaa vain, että me poistaisimme yhä enemmän niitä esteitä jotka olemme kasanneet tukeiksi eli tukkeiksi välillemme.

Ja mitä nämä esteet pääasiassa ovat? Ne ovat niitä siteitä, napanuoria joilla olemme köyttäneet itsemme niin lujaan kiinni tähän mammonan maailmaan, ettei henki tahdo enää kulkea.

Ne ovat meidän persoonallisia pyrkimyksiämme, vaatimuksiamme, oikeuksiamme, halujamme, himojamme ym. tähän maailmaan olevia sidoksia, jotka olemme luoneet itsellemme elämää janoamalla, kuitenkaan sitä taitamatta.

Voisi kirkollisesti sanoa jopa, että ne ovat niitä meidän helmasyntejämme! Nämä ne ovat meidän talomme valtaajia.

Olemme päästäneet nämä rosvot sisäämme, emmekä mahda heille mitään. Emme ole enää herroja omassa talossamme.

Nämä halut ja himot ovat hyvin juonia hallitessaan meitä. Ne kuiskaavat korvaamme olevansa meidän oma tahtomme ja siten olevansa luovuttamaton osa meitä ja että elämä olisi tosi ikävää, jos meillä ei näitä elämämme sulostuttajia olisi.

Ja minkä metelin ne sisässä herättävätkään, jos yrität jostain halusta, tai himosta luopua. Ne koittavat meistä kynsin hampain kiinni pitää vetoamalla tuntemuksiimme ja lopuksi järkeemme.

Apollonius Tyanalainen sanoi rikkaalle nuorukaiselle, joka ylpeänä esitteli komeaa taloaan: "Minusta tuntuu, että   sinä et omista taloasi, vaan talosi omistaa sinut".

Me olemme monasti vielä orjan asemassa tässä talossamme, himojemme ja halujemme orjia. Mutta vaikka tämän roskaväen olisimme jo ajaneet uloskin, niin pisimpään olemme vielä omistamisen orjia, emmekä aluksi kovin helposti sitä huomaakkaan.

Mielemme on vielä niin monessa kiinnikkeessä, jotka tuntuvat vielä aivan luonnollisilta, ettemme edes ymmärrä niiden olevan mitenkään orjuuttavia.

Millä tavoin nämä sitten ovat esteenä ja miten niistä vapaudutaan, jotta pystyisimme henkisin silmin elämää katsomaan.  

Monet teistä muistavat kirjasta Lokki Joonatan, jossa hänen opettajansa Lether sanoo hänelle, että olet siiven kärjestä siiven kärkeen omien ajatustesi tulos.

Ajatukset ovat se alue jossa me sampoamme taomme. Ajatuksilla me rakennamme tulevaisuutemme, kuin myös ruokimme ja ylläpidämme näiden ryövärienkin hyvinvointia.

Me tulemme ja olemme sitä mitä eniten ajattelemme. Ajatuksilla me luomme oman ulkoisen kuin sisäisenkin maailmamme.

Oikeilla ajatuksilla me voimme vallata myös takaisin oman talomme ja ajaa pois kaupustelijat ja kaataa rahanvaihtajien pöydät ja tehdä talostamme jälleen temppelin, joksi luojamme oli sen tarkoittanut.

Sen tähden meidän tulee etsiä totuutta, jotta ajatuksemme ja mielemme tulisivat oikeamielisiksi.

"Etsikää ensin Taivasten Valtakuntaa ja sen oikeamielisyyttä, niin kaikki muukin siinä ohessa teille annetaan", painotti   Jeesus autuudenjulistuksissaan.

Oikeamiel'isyys, siinä se jo Suomen kielessäkin sanotaan. Tämä Isämme eli Minuutemme oikeamielisyys meidän tulee omaksua persoonallisuudessamme asti. Sen myötä väärämielisyys poistuu "ravinnon" puutteessa.

Ehkä näin isän päivänä voi todeta tämän vastaavuuden, että kun miehestä tulee isä, tahtoo hän ottaa vastuun lapsensakin elämästä.

Samoin meissäkin tämä jumalaisen isämme tahto pääsee toimimaan, kun vain hänet tunnustamme isäksemme ja Jeesuksen tavoin sanomme, että tapahtukoon Isä sinun tahtosi, eikä minun. 

No mitä tekemistä tällä on esitelmän aiheen unen ja kuoleman kanssa? Eksyinkö jo aiheesta kokonaan, saattaa joku jo ehättämään.

Jos te olette elämässänne jostain voimakkaammasta riivaajastanne pystyneet luopumaan, olette aluksi kokeneet määrätynlaista tyhjyyden tunnetta.

Luopuminen jostain rakkaasta ihmisestä, esineestä tai helmasynnistä saa aikaan tyhjyyden tunnun sisässämme ja tekee meidät helposti murheelliseksi.

Todellinen luopuminen aina tuntuu kuin vähenisimme, kuolisimme pois jostain jo meille rakkaaksi käyneestä.

Jeesus kuitenkin sanoo autuudenjulistuksissaan, että autuaita murheelliset, sillä heitä tullaan lohduttamaan.

Ja hän tarkoittaa tällä sanonnallaan sydämessään puhdistuneita murheellisia ja lupaa vielä, että he saavat nähdä Jumalan.

Oikeamielinen luopuminen vie meitä siis lähemmäksi Jumalaa ja siten kuoleman voittamista.

Kun opettelin elämään opinkin kuolemaan eli luopumaan kaikesta siitä mikä pitää minut elämättömässä elämässä kiinni eli siinä mikä on vielä kuoleman alaista.

Kalevalassa Aino neiti, jota Väinämöinen eli viisaus kosi ja halusi ottaa hänet kainaloiseksi kanakseen, ei ymmärtänyt vielä avautua vanhalle ikävälle viisaudelle, jona hän Väinämöistä piti.

Hän halusi vielä elää nuoruutensa unelmissa ja tunnelmissa ja odottaa maallisen prinssinsä tuloa, joka toisi sen elämän ilon ja onnen.

Väinämöisen tavoin korkeampi Minuutemme tulee kosimaan meitä ja kolkuttaa sydämemme ovelle neljä kertaa elämässämme: lapsuudessa, nuoruudessa, miehuudessa ja vanhuudessa.

Joko olet valmis avaamaan aittasi oven ja tulemaan Minulle kainaloiseksi kanaksi eli morsiameksi/sulhoksi.

Ainon elämään ei kieltäytymällä iloa ja onnea tullut, vaan hän uppoutui yhä enemmän sisäisten tunnelmiensa lumoihin ja yhä syvemmälle tämän elämän syövereihin ja houkutuksiin ja lopuksi hukkui niiden lumoaviin pauloihin.

Ainon tavoin emme vielä helpolla usko tai ymmärrä, että vanha viisaus voisi tuoda onnea elämäämme

Me odotamme vielä sitä oikeaa rakkautta, joka kaiken ilon tuo elämäämme ja pahan elämästämme poistaa, emmekä huomaakaan, että todellinen rakkaus tulee vasta viisauden vanavedessä.

Pyhä-henki eli jumalainen järki, eli se ylösalaisen kolmion kärki tulee edellä meihin ja tuo siten jumalaisen rakkauden eli Kristuksen tullessaan.

Tätä jumalaista järkeä me voimme jo nyt kokea ja ymmärtää ymmärryksellämme, sillä sehän on jo nyt piiloutuneena meidän tajunnassamme.

Sehän se Pohjan Neitona eli omanatuntona antaa meille ohjeita kuinka selviämme eteemme tulevista ansiotöistä.

Meidän tarvitsee vain yhä enemmän ruveta kuuntelemaan eli ajattelemaan niitä yleviä jumalaisia ajatuksia, joita jo suuret opettajat ovat meille neuvoneet, niin tämä yhteytemme sitä mukaa voimistuu Jumalamme kanssa.

Mitä enemmän aikaa päivässä vietämme ylevissä aatoksissa, sitä enemmän meidän maailmammekin alkaa muuttua.

Me huomaamme että pohdimme samoja asioita myös nukkuessamme. Ja aamulla moni kiperäkin asia on saanut vastauksen.

Mitä enemmän ymmärrämme kysyä ja vedota omaan Minuuteemme sitä enemmän aukaisemme tätä yhteyttä.

Tähänhän mietiskely ja rukoileminen meitä on jo opettanut. Kun sen vain   ymmärrämme saattaa oikeamieliseksi ja pysyväksi mielentilaksemme.

Tämä Pyhä-henki, jumalaine järki on se parakleetti, jonka Jeesus lupasi lähettää opetuslapsilleen kuolemansa jälkeen.

Eli kun rupeamme hänen opetuslapsikseen ja kuljemme hänen viitoittamaa tietään, pääsemme tämän Pyhä-hengen yhteyteen, joka nostaa meidät pois tästä kuolemanlaakson kahleista irti ja tuomme siten tajunnassamme jo Taivasten Valtakunnan tänne maan päälle asti.

Näinhän se Kalevalammekin opettaa kuinka se tulinen Kokko eli Pyhä-henki, jumalainen järki tekee meissä kovan työn voittaessa tuonen virrassa sen suuren suomuhauin joka muutoin meidät nielisi ja kuolisimme.

Tämä suomuhauki kuvaa näitä meidän kuoleman alaisia helmasyntejämme.

Tämä tulinen Kokko kuvaa sitä todellista armoa, joka auttaa meidät lopullisesti kuolemasta elämään.

Emme enää silloin haikaile tuonpuoleisista taivas elämistäkään kuten uskovaiset, tai pelkää paholaisia tai helvettejä emmekä tuomitse enää saatanan palvojiakaan kuten uskovaisemmat uskovaiset.

Me olemme silloin heränneet unestamme, jota sanotaan kuoleman pikkuveljeksi ja heränneet sokeasta uskosta, joka on vain järjen nukkumalähiö ja näemme mikä tässä elämässä on totta mikä vain unimaailman mielikuvitusta. ---

Köyhän ainoa huvitus on rikas mielikuvitus, kuulin hiljattain sanotuksi. Jeesus sanoo, että autuaita ovat oikeamieliset köyhät hengessään, sillä heidän on Taivasten Valtakunta.

Eli ne jotka kokevat olevansa hengettömiä tässä persoonallisuudessaan ja janoavat elämän henkeä itseensä. Heitä tullaan ravitsemaan runsaalla uudenlaisella mielikuviotuksella, joka intuitiona tulee omalta Pohjan-neidoltamme.

"Nyt on otollinen aika", sanoi Jeesus. Nyt on Taivasten Valtakunta lähellä.   Kuoleman jälkeen ei ole enää mitään tehtävissä sen yhteyteen pääsemiseksi. Olkaa siis jo nyt hereillä.

Ehkäpä hän tarkoitti sillä, että luopukaa siitä, mikä on epätäydellistä, älkääkä enää ruokkiko sitä, niin uutta luovat voimat pääsevät teissä virtaamaan.

Mitä enemmän pystytte oikein luopumaan, sitä enemmän teidän astiaanne voidaan uutta kaataa.

Toisin sanoen, kun annamme sen mikä meissä todellisena elämänä ja tietämisen ilona ilmenee päästä hallitsemaan sitä mikä vielä on kuoleman alaista, silloin olemme voittamassa ei vain kuolemaa, vaan tavoittamassa ikuista elämää.

Silloin ikuinen tai oikeammin pitäisi sanoa aijooninen eli aikakautinen elämä on saavutettavissa täällä eläissämme.

Onko kuolema sitten elämän vastakohta, entä kuolemanjälkeinen elämä?

Ei! Kuoleman vastakohta on pikemmin kuolemattomuus. Ja elämän vastakohta on elämättömyys.

Mikä sitten kuolee? Muoto.   Elämä ilmetessään joutuu pukeutumaan muotoon ja se jolla on alku on loppukin. Kuolemalla ei siis ole sijaa elämässä eikä siis ikuisuudessa.

Mitä elämä sitten on?   Onko se ikuista?

Suuri elämä pysyy mysteerinä vielä meille. Kuolevainen, mikä me vielä persoonallisuudessamme olemme, ei voi kuolematonta ymmärtää.

Me voimme ymmärtää elämää kyllä sen ilmetessä, mutta sitä mikä ilmenee, sitä emme voi tietää emmekä määritellä.

Me voimme kyllä sanoa, että henkihän se tässä persoonassa pyrkii ilmi tulemaan. Sehän se on kuolematon ikuinen meissä. Hengessä me vapaudumme ilmennyksen rajoituksesta.

Mutta kuitenkin me nimitämme hengeksi Aatmaa, Budhia ja Manasta, eli Isää, Poikaa ja Pyhää-henkeä, jotka ovat vain meidän Monadimme, Jumalkipinämme, ilmennyt puoli, Jumalamme kolmet kasvot.

Niin mikä silloin on ikuista ilmenemätöntä muu kuin Monadimme, josta meillä ei voi olla mitään muuta tietoa, kuin että siinä on ilmenemisen mahdollisuus.

Kaikki siitä alaspäin on aijoonista eli aikakautista ja siten kuoleman eli häviävän tai ehkä muuttuvan muodon alaista.

Joskin toiset muodot ovat kestävämpiä kuin toiset, meidän mittapuumme mukaan jopa ikuisia. Eli elämä, joka meissä sykkii on pukeutuneena seitsemään ilmenneeseen kuolevaan olemuspuoleen nimittäin: fyysiseen, eteriseen, astraaliseen ja mentaaliseen ruumiiseen. Sekä Monadin kolmeen verhoon, jotka kaikki ovat kuolevia, aikanaan katoavia, sulautuvia yhdeksi kaikkialliseksi elämän hengeksi.

Ja ihmiset yleensä puhuvat vain yhdestä kuolemasta.

Jos kysytään sinulta: Kuoletko sinä, niin varmasti vastaat, että kyllä minä aikanani kuolen. Tässä me jo sanomme tämän totuuden, että minä, minuutemmekin vielä kuolee.  

Meillähän on vain yksi minä, jonka me koemme operoivan persoonallisen sielumme ja henkemme maailmoissa.

Näin kuolemankysymyskin laajenee huomattavasti, vaikka sillä ei olekaan merkitystä tälle alemmalle persoonallisuudellemme, joka kokee ensimmäisenä tämän fyysisen kuolemisen ihanuuden.

Eli Jumalat salasivat meiltä kuoleman ihanuuden, jotta jaksaisimme säädetyn aikamme käydä tätä kärsimysten koulua.

Miksi kuolemaa sitten voidaan kutsua ihanuudeksi? Ehkäpä siksi, että saamme vapautua maan vetovoiman suuremmasta rajoituksesta. Heittää kuin palttoon pois keväällä ja kokea olon keveämmäksi.

Miksi unta sanotaan kuoleman pikkuveljeksi? Siksi, että meidän tajunta unen ja etenkin syvänunen aikana liikkuu maailmoissa, joihin fyysisen ja psyykkisen kuoleman jälkeen siirrymme tajunnallisesti.

Isä meidän eli Minuutemme laittaa lapsensa kuin joka aamu tänne fyysiseen maailmaan kouluun oppimaan. Ja tämä lapsi sitten illalla palaa kotiinsa ja kertoo isälleen, mitä koulussa tänään opittiin.

Lapsihan ei jaksaisi käydä koulua, jollei olisi kotia mihin voisi palata voimistumaan. Unen aikana me myös kertaamme kotiläksyinä päivällä oppimiamme asioita, jotka sitten seuraavana päivänä jo ehkä paremmin osaamme.

Kannattaa siis nukkua yön yli tärkeitä asioita päätettäessä. Näin lapsi kasvaa ja pikkuhiljaa alkaa huomaamaan mihin se isä häntä omanatuntona pyrkii päivisinkin ohjaamaan.

Ehkä meistä kasvaa aikanaan maailmankaikkeuden kansalaisia, kun opimme yhä enemmän hallitsemaan muotojen maailmaa.

Opimme takomaan ensin valmiiksi oman Samporuumiimme eli ikuisen ja taas pitää sanoa aijoonisen eli aikakautisen käyttövälineemme eli kirkastusruumiimme, joka kuitenkin sitten pirstoutuu kappaleiksi eli kokonaisuutta hyödyttäväksi, kuten Kalevalassakin.

Elämä on jatkuvaa liikettä. Se ei voi pysähtyä kuin aikakaudeksi johonkin yksittäiseen muotoon, jonka se synnyttää ja kasvattaa todetakseen jälleen Minä en ole tämä ja hävittää sitten muodon.----

Mitä kaikkea olen nyt tahtonut teille sitten sanoa?

Ainakin sen, että mitä enemmän kuolemme eläissämme, sitä elävämpiä olemme kuollessamme. Sitä tietoisempia olemme, mitä kuoleman mysteerio todella on.

Sitä suuremmalla mielenkiinnolla myös odotamme sitä hetkeä kun saamme vapautua tämän palttoomme painavasta ja kömpelöstä kantamisesta ja lentää kuin linnut irti maan maatavasta vaikutuksesta.

Muistan kuinka lapsena kun oli tehnyt jotain kiellettyä ja omatunto soimasi koko ajan, kuinka raskas ja painostava olo oli koko ajan. Mutta kun asia paljastui ja sai anteeksi, mikä helpotus ja kevyt olo tuli heti.

Samoin koin ripille pääsyn. Uskoin silloin vakavasti mitä pappi oli puhunut meitä valmistaessaan todelliseen oikeaan mielenvireeseen ja vastaanottamaan pyhää ehtoollista. Olo oli ehtoollisen jälkeen keveä kuin vankilasta vapautuneella suurellakin rikollisella, joka oli syntinsä sovittanut ja saanut kaiken anteeksi.

Muutaman päivän sitä vain kesti ja taas oli oma itseni syntinen kuten ennenkin. Älkäämme siis olko enää joku muu kuin itse voimme vapauttaa itsemme synneistä.

Nyt on otollinen aika tehdä työtä ja vapauttaa itsemme kaikista taakoista, joita kannamme muutoin vielä kuoleman rajan tuolle puolen.

Samalla tavoin me ehkä sitten harmittelemme kuin nytkin: että miksi en alkanut jo nuorempana vakavasti totuudenetsijäksi. Kuinka monilta turhilta kiemuroilta olisi voinut silloin välttyä.

Tietysti pitää ymmärtää, että ne kiemurat on ollut pakko kulkea, kun en ole niitä aikaisemmin vielä itsessäni selvittänyt. Näin on kuolemankin jälkeen, mutta ilmeisesti sillä erotuksella, etten siellä voi muuta kuin harmitella töppäilyjäni.

Tänne on tultava niin kauan oppimaan että viimeinenkin ropo on maksettu, viimeinenkin oppi saatu, viimeinenkin vajavuus itse lunastettu.

Näin ajateltunahan tämä saattaa tuntua toivottomalta ja vivahtaa hiukan vanhanliiton tieltäkin, ellei oteta armokäsitettä huomioon. Armo kuitenkin ymmärrettynä hiukan toisin kuin mitä kirkko opettaa.

Jeesuksen myötä muuttui syyn ja seurauksen laki radikaalisesti. Nyt meidän ei välttämättä tarvitse enää kärsimysten kautta sovittaa virheitämme, niin kuin ennen silmä silmästä lain mukaan. Nyt vallitsee rakkauden ja sovitaan pois laki.

Eli me voimme jo nyt sovittaa niin sanottuja syntejämme oikeamielisillä teoillamme ja lyhentää siten tuonelatilaamme kuoleman jälkeen. Jeesushan sanoi, että jos me annamme anteeksi niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet, niin taivaallinen Isämmekin antaa meille anteeksi meidän velkojamme.

Kun käsitämme ja teemme jo nyt epäitsekästä työtä ihmiskunnan auttamiseksi, eteenpäin viemiseksi jumalaisten suunnitelmien toteutumiseksi ja kieltäydymme jo nyt vain oman mukavuutemme etsimisestä, toteutuu armo ja lunastusoppi elämässämme. ---

Paljon voitettuamme ja ponnisteltuamme luulemme sitten olevamme puhtaita ja aatteellisia, kunnes ehkä vain huomaammekin olevamme vielä ahtaita ja puutteellisia ja koemmekin vielä oman mitättömyytemme.

Silloin ehkä saamme armon kokemuksena katsella uusin silmin elämää. Silloin ehkä tiedämme, ettemme mitään tiedä. Ehkä kaikki tietämys olikin vain johdatusta kuoleman portille.

Kalevalassa tuline kokko eli Pyhä-henki voittaa puolestamme tuonen virran suuren suomuhauin, joka muutoin veisi meidät mukanaan unohduksen mustaan tuonen virtaan.

Pyhä-henki on jumalaisen armon tuoja, joka lunastaa meidät kuolemalla kuolemasta. Mutta paljon pitää meidän sitä ennen meidän itsemme ajatuksiamme , tunteitamme ja taipumuksiamme puhdistaa jotta tasapaino älyn ja tunteen välille voi syntyä, niin että ristiriita tältä ristiltämme voi poistua ja Vaakalintu-valkiainen eli Pyhä-henki voi tajuntaamme laskeutua.

 

Silloin ehkä ymmärrän, että maailmassani on pahaa ja kärsimystä niin kauan kun vielä sitä tarvitsen opettajanani. Silloin ehkä tiedän, että:

  Minun ajatukseni ovat epäpuhtaat niin kauan kun näen epäpuhtautta vielä ympärilläni.

  Minua suututetaan niin kauan kun suostun suuttumaan.

  Minä pelkään pahaa ja kuolemaa niin kauan kun minussa on todellista pimeyttä.

  Minä kartan totuuden valoa ja epäilen muita niin kauan kun minulla on salattavaa.

  Minulta varastetaan niin kauan kun olen kiinni materiassa.

    Minä koen epäoikeudenmukaisuutta niin kauan kun vaadin oikeuksiani.

  Maailmassa näen pahaa ja väkivaltaa niin kauan kun en ole sitä itsestäni poistanut.

  Kun luotan elämää ohjaaviin hyviin voimiin vapaudun turhista peloista.

  Kun luotan siihen, että kun teen aina niin kuin itse oikeaksi ymmärrän kasvan suoraksi ja oikeamieliseksi.

    Kun luotan siihen, että kärsimykset ovat salaperäisiä siunauksia.

  Kun luotan ja rakastan ihmisiä siitä huolimatta vaikka kohtaan petosta ja valhetta.

  Silloin tästä rumasta ankanpoikasesta kasvaa pikkuhiljaa kaunis valkea joutsen.  

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

Honkasen Hannele | Vastaa 19.08.2012 02.22

Kiitos Kauno hyvästä kirjoituksesta - ajatuksia herättävästä tiedosta.

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.04 | 23:37

Kiitos Kauno, että jaksat tositietoa levittää !

...
20.03 | 11:34

Mahtavaa Kauno!
Juuri tällaista tarvitaan nykyaikana. Olen kirjoittanut vertailevan tutkielman budhismin ja kristinuskon yhtäläisyyksistä Jos kiinnostaa lähetän

...
22.01 | 02:34

Onko kirjasi ostettavissa ?

...
18.01 | 15:51

Ne eivät olleet ilmeisesti perusteltuja, ja ketä totuudenetsijää hyödyttää lukea kritiikkiä, ilman, että se on perusteltua faktoihin, jotka voidaan todeta.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS