Olen yrittänyt herätellä päättäjiä, turhaan

Kirjeitä päättäjille

Kymmenisen vuotta sitten laitoin Kalevalaseuran pääsihteerille Ulla Pielalle oheisen kirjeen, saamatta mitään vastausta.


Pääsihteeri Ulla Piela

 

Haluan kokeilla ”kepillä jäätä” joko olisi mahdollisesti lähestymässä se aika, jolloin ervastilainen kalevalatulkinta alkaa saamaan ymmärrystä ”virallisissakin” puitteissa.

     Sanoihan prof. Matti Kuusi 15 vuotta sitten, että Pekka Ervast on tulkinnoissaan vielä meidän aikaamme edellä.

Hän sen ymmärsi, mutta ymmärsi myös, ettei tieteellis-kirkollinen ajattelu vielä yllä niin syvälle elämän syvimpien mysteerioiden ymmärtämisessä.

     Pitääkö meidän odottaa niin kauan, että Euroopasta tullaan meille opettamaan, mitä Kalevala syvimmiltään on ja miksi ulkolaiset pitävät Kalevalaa arvossa.

     Saksalaiset, joiden kanssa meillä on yhteinen menneisyys, (yhteisiä geenejäkin 50%) alkavat omaksua ja ihannoida jo Kalevalaa niin, että sinne on syntynyt kalevalaisilla nimillä kahviloita, joissa opetellaan ja lauletaan Kalevalaa Suomen kielellä.

     Miksi meillä edelleenkin pidetään Kalevalaa virsukulttuurina? Siksi, koska ei vielä ymmärretä sen syvällistä viisautta.

     Kalevalahan opettaa elävästi niitä viittä askelmaakin, joita jo vanhan ajan mysteeriolaitoksissa opetettiin, ja joita ihmiskunnan suuret tietäjät kuten Buddha, Jeesus ym. opettivat seuraajilleen. Niitä viittä askelmaa, joita astumalla ihminen viis’astuu ja jättää turhat sinne tänne viis’astelut tämän maailman oppineille.

     Jostain kuulin, että te Ulla Piela olisitte peränneet uusia tuulia Kalevalan kankahille. Kuitenkin tarjoamani on jo ikivanhaa, mutta iätöntä ja siksi aina tuoretta.

     Itseäni Kalevala on jo lähes 30 vuoden ajan inspiroinut tutkimaan  ja löytämään sieltä aina uutta hämmästyttävää syvällistä viisautta. Ja olenkin niitä jyviä ruohonjuuritasolla lukuisilla esitelmillä kylvänyt Suomen kansaan.

     Epäröin silti vielä lähestyä suurempia puitteita. Mutta kuitenkin kaikitenkin seurattuani kehityksen suuntaa (kun jo kirkossakin aletaan ymmärtämään, että kaikki pääsevät lopulta taivaisiin) niin päätin tiedustella, joko aika olisi kypsä.

     Laitan tähän pieneksi malliksi Kalevalaesitelmän: Tuli ei polta tuttuansa, jonka pidin Ruusu-Ristin Kalevalajuhlassa 28.2-99. Laitan myös artikkelin Kalevainen kristinuskomme, jonka olen parhaillaan lähettämässä Kirkko ja Kaupunki lehteen. Epäilen kyllä sen läpimenoa siellä. 

    Mikäli haluatte laajempaa tuttavuutta, minut tapaa Vihdin Vähäkylän kurssikeskuksesta.

Ystävällisin terveisin

Kauno Mannonen

Räätälinkuja 70, 03400 Vihti. Puh.040 7613778.                     

                                                                  


Kirkko ja Kaupunki lehteen

Arvoisa Kirkko ja Kaupunki lehden toimitus.

Näin Kalevalan juhlavuonna toivoisin, että kansankirkkommekin olisi mukana luomassa ymmärtämystä ja suvaitsevaisuutta kalevalaista viisautta kohtaan, joka ulkomailla on jo laajasti havaittu. Pitääkö meidän odottaa, että he tulevat Suomalaisille neuvomaan mitä Kalevala syvällisemmin ymmärrettynä opettaa. 

Siksi ajattelin tarjota teidän lehteenne (Jonka tiedän kirkollisesti vapaamielisemmäksi) tätä artikkeliani, joka aukaisee Kalevalaa kristillisellä avaimella. Mikäli tämä ei sodi liiaksi toimituspolitiikkaanne vastaan, olen valmis aukaisemaan vaikka koko Kalevalan tällä avaimella.

Ystävällisin tervaisin

Kauno Mannonen

 Ei julkaistu


Monia muitakin yrityksiä lehtiin olen tehnyt, tuloksetta!

Siksi olen ilahtunut, että täällä netissä minulla on päivittäin salillinen lukijoita ja katsojia. Kiitos teille.                                           

 

   

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

pihlaja | Vastaa 26.03.2012 18.39

... ja aika iso salillinen onkin vaan on täällä paljon lukemistakin, kiitos siitä ! olisi mukava tietää, mitä mieltä ovat, mutta pääasia että ovat

Kalevalainen nainen | Vastaa 11.03.2012 17.44

Kauno, olet osoittanut melkoista siviilirohkeutta jo kymmenisen vuotta sitten Tahtoisinpa tietää, mitä Matti Kuusi nyt olisi mieltä ?

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.04 | 23:37

Kiitos Kauno, että jaksat tositietoa levittää !

...
20.03 | 11:34

Mahtavaa Kauno!
Juuri tällaista tarvitaan nykyaikana. Olen kirjoittanut vertailevan tutkielman budhismin ja kristinuskon yhtäläisyyksistä Jos kiinnostaa lähetän

...
22.01 | 02:34

Onko kirjasi ostettavissa ?

...
18.01 | 15:51

Ne eivät olleet ilmeisesti perusteltuja, ja ketä totuudenetsijää hyödyttää lukea kritiikkiä, ilman, että se on perusteltua faktoihin, jotka voidaan todeta.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS