Hellin Hakkaraisen siunauspuhe

Olen saanut siunata toistakymmentä ihmistä, jotka eivät ole halunneet kirkollista siunausta, viimeiselle matkalleen. Ohessa yksi niistä:


Hyvät Hellin Hakkaraisen omaiset ja ystävät.

Me olemme kaikki nyt laivalla, ja kynnämme suurta merta, kuvaa Eino Leino tätä ihmisen maanpäällistä elämää.

Ehkä tämä on suuri teatterilaiva, jossa meillä jokaisella on oma roolimme.  

Me olemme kokoontuneet kuitenkin nyt tänne laivamme kappeliin viettääksemme juhlahetkeä, ja muistelemaan ja siunaamaan omaistamme ja ystäväämme joka hetki sitten astui tästä laivasta satamaan, josta hän jatkaa matkaansa suuremmille vesille ja suuremmille estraadeille.  

Hellin oli jo varmaan jännityksellä odottanut tätä lähtönsä hetkeä, sillä hän tiesi kohtaavansa jälleen monet rakkaat omaisensa ja ystävänsä, jotka ennen häntä olivat tältä laivalta pois jääneet, ja olivat nyt häntä vastaan tulleet.  

Meillehän on opetettu, että kuolema olisi elämän vastakohta. Kuitenkin tietäjät ovat sanoneet, että Jumalat salasivat ihmisiltä kuoleman ihanuuden, jotta jaksaisimme säädetyn aikamme viettää täällä vaikeassa hyvän ja pahan tiedon koulussa tällä avaruus-laivallamme.  

Nyt sinä Hellin tiedät, mitä me emme ehkä vielä silmillämme näe, että matka jatkuu, vaikka yhdysside, se hopealanka, onkin katkaistu tämän fyysisen ruumiisi ja sielusi väliltä, etkä voi tälle laivalle, tähän kehoosi enää palata.

 

Mutta tiedän, että saat olla mukana, jos haluat tässä sinun tämän elämän suurimmassa juhlassasi, läksiäisjuhlassasi, niin kuin aina ennenkin olet omissa juhlissasi läsnä ollut, ja nähdä meidät kaikki vielä sinua muistavat omaisesi ja ystäväsi kerralla yhdessä saattamassa sinua nyt tälle alkavalle pitkälle taivasmatkallesi.

 

Monet tietävät tämän sataman nimeksi johon juuri olet astunut Rauhan Satamaksi. Sieltä matkamies jatkaa matkaansa läpi elämänkokemustensa jälkimaininkien kohti Valon Valtakuntaa. Tietävimmät kertoivat sen sijaitsevan kaukana lännen maassa, siellä mihin aurinkokin kokoaa valonsa, päivän paistettuaan. Yksi tällainen auringonsäde auringon lapsi sinäkin Hellin pohjimmiltasi olit.

 

Sieltä kotimaastasi sinä myös tähän laivaan aikoinasi astuit, silloin ehkä yhtä jännittyneenä, mieli täynnä odotuksia edessä olevasta suuresta haasteellisesta seikkailusta, ja oman roolisi suorittamisesta.

 

Jokin puoli sinusta silloin tiesi, että Suuri Elämä on varannut meille pelkkää onnea, mikäli osaisimme sen itse jo niin ottaa. Tiesit myös, että tulet tällä laivalla kohtaamaan vanhoja ystäviäsi ja uusia mielenkiintoisia ihmissuhteita. Halusit myös jatkaa elämänkoulusi opiskeluja ja tehdä työtä sen ihanteen puolesta, joka sinulle edellisten matkojen aikana oli paljolti jo selvinnyt.

 

Huomasit kuitenkin pian tänne tultuasi, kuinka tämän laivan kiihkeä elämä ja hälinä häivyttivät kaikki vanhat muistot mielestäsi, etkä sen tähden aina ymmärtänyt, miksi sydän sykähti tuon ihmisen katseesta, tai miksi tuo ihminen tuntuu niin ihmeen tutulta, vaikka et muista häntä ennen nähneesikään, tai miksi rinnassa oli niin selittämätön kaipuu johonkin jota et osannut oikein määrittää.

Tunsit ehkä, ettei sinulta mitään puutu, mut jotain puuttui kuitenkin. Tämä kaipuu johti sinut etsimään elämäsi ja tämän matkasi tarkoitusta.

 

Kuljit hämmästellen kirkkaasti valaistujen juhla- ja tanssisalien läpi ja ohitit ylelliset ja houkuttelevan näköiset pitopöydät huumaavine juomineen.

 

Pysähdyit ihmisten pariin kyselemään heidän matkansa tarkoitusta ja päämäärää. Toiset sanoivat, ettei tällä matkalla ollut muuta tarkoitusta, kuin omaa rooliaan esittäen nauttia laivan antimista ja tehdä olo täällä niin mukavaksi kuin mahdollista. He väittivät, jopa ettei tällä laivalla ole edes kapteenia, vaan ajelehdimme sattuman varaisesti.

 

Mutta sitten kun jotkut väittivät, ettei tätä koko hienoa laivaa ollut kukaan rakentanutkaan, vaan että se oli kuin tyhjästä sattumalta syntynyt, jätit heidät, sillä tunsit sisässäsi että tällä matkalla täytyi olla hyvin tärkeä ja järkevä tarkoitus.

 

Menit saliin mistä kuului kaunista musiikkia.   Musiikki oli aina rauhoittanut sisäistä kaipuutasi, ja tuonut varmuutta jonkin pysyvämmän kauneuden ja rauhan olemassaolosta.

 

Kuuntelit myös mielenkiinnolla kertomuksia tämän laivan kapteenista ja hänen ihmeellisestä pojastaan, joka oli käynyt aikoinaan kertomassa tämän matkamme tarkoituksesta ja kuinka meidän tulisi viettää aikamme, jotta se tarkoitus toteutuisi.

 

Kuulit kuinka laiva oli kerran ollut niin kovassa myrskyssä, että vettä pärski joka puolella ja ihmiset olivat peloissaan kyyristyneet nurkkiinsa, kuka rukoilemaan, kuka kiroilemaan huonoa tuuriaan kun oli tälle matkalle lähtenyt. Vain yksi pieni poika oli aivan rauhallinen ja kiersi ympäriinsä rauhoittamassa ihmisiä. Kun häneltä kysyttiin: kuinka sinä voit olla noin rauhallinen, etkö sinä yhtään pelkää, vastasi tämä pieni poika kirkkain silmin: ”Mutta eihän meillä ole mitään pelättävää, sillä kapteeni joka tätä laivaa ohjaa on minun isäni.”

 

Tällainen sanoisiko lapsenomainen luottamus, joka kuitenkin perustuu tietoon elämää ohjaavien hyvien voimien todellisuudesta vapautti sinutkin Hellin kaikista turhista peloista.

 

Paljosta olit muutenkin saanut matkallasi luopua ja vapauttaa itsesi monista turhuuksista, joita toiset ihmiset näyttivät arvostavan. Saattoipa joku ehkä nähdä sinut liiankin innokkaana omien poikkeavien elämäntapojesi apostolina.

Olit suuren sisarusparven vanhin tytär ja joutunut siten jo pienenä huolehtimaan nuoremmistasi ja saanut siten valmiudet jo pienestä pitäen ihmisten palvelemiseen, ja tilaustyöompelijan ammatissasi tulemaan toimeen asiakkaiden ja tämän laivan muiden matkustajien kanssa.

 

Sinä Hellin sait jo 8 vuotiaana tyttönä kokea kun kapina tällä laivalla syttyi ja myöhemmin jouduit muiden mukana puolustamaan itsenäistä ajattelun ja toiminnan vapautta, josta me nyt myöhemmin laivaan astuneet saamme vapaasti nauttia.

 

Jouduit tämän yhteisen hyvän vuoksi omasta mukavuudestasi ja suunnitelmistasi paljosta luopumaan, ja nyt jälkeenpäin elämääsi tarkastellessasi huomaat varmaan, minkä hyvän koulun olet siinäkin suhteessa saanut läpi käydä.

 

Sinun elämäsi ei ole helppoa ollut, eikä ilman ristiriitoja. Olit valinnut kovan koulun itsellesi yksityisyrittäjänä. Itse tiedän kokemuksesta, mitä ponnisteluja olet joutunut läpikäymään ja vielä naisena, enemmän tunteissa elävänä, kaikki vastukset tuntuvat varmasti paljon suuremmilta.

 

Ei siinä aina parempaa puoltaan itsestään jaksa ulospäin näyttää. Mutta onhan sanottu, ja jokainen sen varmaan jälkeenpäin huomaa, että silloin se parasta on ollut, kun se on työtä, toimintaa ja tuskaa ollut. Silloin meidän kasvumme ihmisinä myös suurinta on ollut.

 

Viisaat ovat sanoneet: Kun opettelet oikein elämään, opitkin kuolemaan. Omista pyyteistä luopuminen on vapautumisen ja kuoleman opettelua. Hyvän ja pahan, elämän ja kuoleman mysteeriota me olemme täällä oppimassa. Ja mitä enemmän siinä edistymme, sitä vapaammaksi ja iloisemmaksi elämämme täällä muodostuu.

 

Eteenpäin päästäksemme emme aina yksin selviä ja siksi haluan sinullekin Hellin vielä muistuttaa elämässä vallitsevasta YYA sopimuksesta. Eli ystävyys, yhteistyö ja avunantosopimuksesta. Älä pysähdy matkallasi kohtaamiisi vaikeuksiin, vaan muista aina pyytää apua, jos et yksin selviä. 

 

Ylemmät tahot ovat velvolliset aina auttamaan, jos heihin vedotaan, niin kuin mekin luonnollisesti autamme aina kun meiltä apua pyydetään. Pimeässä tietämättömyydessä ei kenenkään tarvitse enää hapuilla, sillä aina on niitä joilla on valoa tarjolla jos vain ymmärrämme sitä pyytää. Kukaan ei ilman muuta tule kuitenkaan apua tarjoamaan.

Mutta:

 

Kun satakieli päässyt on häkistään,

Sen riemua voimmeko ymmärtää.

Sen laulu taas kirkkaassa päivässä soi,

Kun täällä vain yössä se unelmoi.

Mut minkä se lauloi tääl iloisin mielin,

Sen taivaissa laulaa saa tuhansin kielin.

 

Ystävät kaikki nouskaa. Nouskaamme myös hengessämme ja luokaamme siunaavat ja myötämieliset ajatuksemme poislähteneen Hellinin luo.

 

Hellin Hakkarainen: Isä auringon ja äiti maan lapsi. Hengen Valosta olet sinä tullut, Valoon saat sinä jälleen palata. Mikä maasta on, – pitää maahan palaaman.

 

Maailmankaikkeuden suuri Arkkitehti ei ole porrasta rakentanut, joka ei johonkin johtaisi. Nyt tiedät Hellin, että tämänkin askelman astuttuasi saat jatkaa niiden tehtävien suorittamista jotka osaksesi nyt tulevat.

 

Saat myös levätä hyvin suoritetun päivätyön jälkeen, ja uneksia uudestaan kaikki menneen elämäsi tapahtumat, vapautuaksesi niistä ja lopuksi uppoutua oman minuutesi, taivaallisen ylkäsi syliin, jonka sylistä tälle matkalle aikoinasi läksit jälleen uutta oppimaan, tuodaksesi lopulta taivasten valtakunnan maankin päälle asti.

 

Oi te maan, veden, ilman ja tulen haltiat: Vastaanottakaa tämä Hellinin maallinen maja, jonka hän nyt kiitollisena luovuttaa takaisin luonnon kiertokulkuun. Te olette ihmeellisellä tavallanne huolehtineet ja ylläpitäneet sen hyvinvointia   91 vuoden ajan. Kiitos teille.

 

Hellin Hakkarainen: nosta mielesi valkeat purjeet lauhaan länsituuleen, sinun ihana kotimatkasi voi alkaa. Anna valkean valon ohjata kulkuasi, kunnes se johtaa sinut läpi kuohuvain aaltojen ja elon jälkimaininkien kohti   Valon Valtakuntaa. Me tänne jäävät iloitsemme puolestasi ja toivotamme sinulle rauhallista ja valoisaa taivasmatkaa.

 

Tule nyt purtehen Jumala, aluksehen armollinen. Väeksi vähän Impyen, neien pienen miehuueksi. Noille väljille vesille, ulapoille aukeille.   Niin olkoon.

 

 

Otsikkosi

Runo erään rakkaan ystävän siunaus-puheessani.

Tuntuu kuin hän olisi inspiroinut minua:



Oli lapsuuden koti sun muistoissa ain,

se aamuna kirkkaana loisti.

Kukkaset sieltä mi matkalles sait,

ne vieläkin merheita poisti.

 

Koit satakielen laulus sen vielä,

tai kevään kukissa niittytiellä.

Se piipitti pesässä kotipuussa,

kun emo sinne vei ruokaa suussa.

 

Se herätti rinnassa kaipuun tunteen,

ja hetkeks aivan vei maailmaan uuteen.

Kuin välähdys jostain kaukaa aivan,

vai liekö vain muistoja lapsuuden taivaan.

 

Sä takaisin tietä kai etsit sinne,

vaik joskus ihmeissäs kysyitkin minne.

Liekö se kirkkaus muistoa vain,

vai tarkoitus elämän jota mä sain.

 

Ei antanut rauhaa soi rinnassa kaipuu,

etsivä joskus myös murheeseen vaipuu.

Totuutta tietää hän tahtoo ja kaipaa,

elämä muuten on turhaa vaivaa.

 

Mut etsivä löytää sen kokea sait,

oli totta ne sadut ne opit ja jalait,

Et satakieli oli rinnassa sulla,

mi tuhansin kielin halus esille tulla.

 

Kirposko salpa kun kerran soi laulu,

niin ihmeen ihana kuin sfäärien pauhu.

Se nosti pois maasta tähtihin saakka,

se selitti kaipuun putos harteilta taakka.

 

Kun satakieli päässyt on häkistään,

sen riemua voimmeko ymmärtää.

Sen laulu taas kirkkaassa päivässä soi,

kun täällä vain yössä se unelmoi.

Mut minkä se lauloi tääl iloisin mielin,

sen taivaissa laulaa saa tuhansin kielin.

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

Oiva Nuutinen | Vastaa 23.12.2016 00.03

KIITOS KAUNO !!!

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.04 | 23:37

Kiitos Kauno, että jaksat tositietoa levittää !

...
20.03 | 11:34

Mahtavaa Kauno!
Juuri tällaista tarvitaan nykyaikana. Olen kirjoittanut vertailevan tutkielman budhismin ja kristinuskon yhtäläisyyksistä Jos kiinnostaa lähetän

...
22.01 | 02:34

Onko kirjasi ostettavissa ?

...
18.01 | 15:51

Ne eivät olleet ilmeisesti perusteltuja, ja ketä totuudenetsijää hyödyttää lukea kritiikkiä, ilman, että se on perusteltua faktoihin, jotka voidaan todeta.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS