Saduissa on enemmän totuutta kuin historiankirjoissa. Kuinka tämä on ymmärrettävissä.
Sadut pohjaavat usein
siihen, että ne on saatu. Suomen kielessä saadusta on sitten jätetty yksi a pois niin on saatu satu. Kirjoittajaa on inspiroitu ylemmiltä tasoilta kätkemään suuri elämänviisaus tarinan muotoon, jotta ihmisen heräävä
tajunta voi oivaltaa suurempia elämän totuuksia, eivätkä tietämättömät pääse niitä väärentämään ja hävittämään.
Kirjoittaja ei aina itsekään sitä vielä ymmärrä kirjoittaessaan, vaan vasta myöhemmin. Lapsikaan ei vielä älyllään voi sitä totuutta ymmärtää, mutta hän on aikuista
lähempänä vielä sitä intuition maailmaa josta totuus meille välittyy. Siksi kai lapsia kiehtovatkin sadut.
Kyllä aikuinenkin viehättyy kun oivaltaa ja ymmärtää
tarinaan kätketyn suuren elämän viisauden. Ymmärryksen onkin astuttava ihmisen jokapäiväiseen elämään jotta hän lähestyisi totuutta.
Mutta eikö
kirjoitettu historia voi sitten yhtä hyvin kätkeä sisäänsä elämänviisauksia, saattaa joku kysyä.
Siinä on se ero, että sadun ulkoinen kuori
perustuukin vain taruun joka pyrkii herättämään ihmisen mielikuvituksen, mutta historiassa pyritään kertomaan totuutta, joka perustuu vain ihmisten mielipiteisiin tietyistä tapahtumista eikä totuuksiin.
Totuutta ei voidakaan sanoiksi tai mihinkään muotoon pukea, se voidaan vain oivaltaa. Tosin sanoilla ja muodoilla voidaan herättää mielikuvitus intuition kautta ymmärtämään
ja lähestymään totuutta.
Tosiasioita on paljon, mutta totuus on yksi. Ihmisen kehitystie kulkee kohti päämääräänsä: totuutta eli ykseyttä.
Kauno